05. Jeesuksen sanoista ja elämän vaiheista

Hautaus – 5. Jeesuksen sanoista, teoista ja vaiheista:

• Autuaita ovat hengessään köyhät
• Autuaita ovat puhdassydämiset
• Autuaita ovat hengessään köyhät
• Publikaanin rukous
• Lehtimajajuhla
• Jos sinä olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut
• Jeesus itki
• Kukaan ei elämää minulta riistä
• Miksi minut hylkäsit / Sinun käsiisi minä
• Miksi minut hylkäsit / Sinun käsiisi
• Jeesuksen kaste ja Jeesuksen kuolema
• Jeesuksen hautaus
• Jeesuksen hautaaminen
• Elämän kerrokset – ikoni
• Siunaus erotessa – Taivaaseen ottaminen
• Kun sinä olit nuori, sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit

Matt 5:1-12 Autuaita ovat hengessään köyhät

Jeesus puhuu vuorisaarnan alussa autuudesta. Hän julistaa autuaiksi ihmisiä, jotka eivät ole maailman silmissä juhlittuja sankareita, niitä joita elämä on kolhinut, joilla on vaikeaa, jotka on sysätty syrjään. Kaikkien elämän onnettomuuksien ja sairauksien keskellä salainen autuus ja onni voi olla seurana. Se on rikkautta, jota ei voi ostaa tai hankkia. Sen voi ainoastaan saada omakseen Jumalan lapsen perintönä. Mutta ennen kaikkea kristitylle autuus koittaa silloin kun katoava pukeutuu katoamattomaan.

Autuaita ovat hengessään köyhät – Autuaita ovat ne, joita maalliset rikkaudet eivät kiinnosta, vaan ovat laittaneet toivonsa Jumalaan. Autuaita ovat ne, jotka tässä elämässä tyytyvät vähään ja ovat tallettaneet katoamatonta rikkautta taivaaseen.

Vanhat kristityt puhuvat sellaisesta hyveestä kuin: yksinkertaisuus. Aina ei ymmärretä, mitä se tarkoittaa. Se ei ole sama asia kuin vähä-älyinen. Yksinkertaisuuden hyve on keskittymistä olennaiseen. Se on puhdistettua, pelkistettyä, olennaista kirkastavaa, josta röyhelöt ja kuorrutukset on riisuttu pois. Mitä syvemmälle usko ihmisessä käy, sitä yksinkertaisemmaksi se tulee. Yksinkertainen on myös nöyrää, teeskentelemätöntä, vilpitöntä ja aitoa.

Autuaita ovat murheelliset. Murheita X:llä on ollut kannettavana enemmän kuin riittävästi. Niitä on riittänyt koko elämän matkalle. Murhe jäädä vaille äitinsä hyväksyntää, murhe poikansa menettämisestä, murhe puolison kuolemasta ja kamppailu sairauksiensa kanssa. Ja kaikki muutkin murheet, mitä elämä tullessaan on tuonut. Murheiden kanssa meidän on elämämme elettävä ja kuljettava niiden läpi. Joskus ne voivat saada meistä yliotteen. Joskus taas on helpompaa. Jeesus lupaa murheiden päättyvän ja sen, että murheelliset saavat lohdutuksen. X:n murheet ovat takanapäin, kyyneleet ovat pyyhityt ja menetyksen surut vaihtuneet jälleennäkemisen iloon. Siksi toivon, että teidän surunharson lävitse välkehtisi se kirkkaus ja pelastettujen riemu, joka on X:n osaksi tullut. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Toki kaikella on aikansa, itkulla ja surulla – mutta aina on myös hyvä aika muistaa se päämäärä, mikä meillä koko elämällemme on annettu. Sen päämäärän X on saavuttanut.

Autuaita ovat ne, jolla on vanhurskauden nälkä. – Vanhurskauden nälkä on sielun puhtauden tavoittelemista. Se on tietoisuutta synnin voimasta, mikä meissä asuu ja turvautumista siihen vanhurskauteen ja puhtauteen, jonka Jumalan meille antaa. ja vaeltamista sen uskon mukaan. X:lle usko merkitsi taistelua ja valintoja uskon puolesta. Usko oli elämistä Jumalalle (unohtamatta läheisiä), usko merkitsi tietoista kulkemista omantunnon ihmisenä, kohti taivasta. Mutta hänen elämässään Jumalan ohitse ei mene kukaan eikä mikään: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Teillä oli paljon muistoja. Se itsessään on muistutus rakkaudesta ja hyvästä elämästä. Onni ei tule tietokonepeleistä, vaan yhteydestä rakkaisiin ihmisiin ja autuus, josta evankeliumi kertoi, se ei tule omalla yrittämisellä, se tulee armosta ja yhteydestä Jumalaan.

Toinen siunauspuhe samaan vuorisaarnaan – autuaita ovat puhdassydämiset

Rippipappi oli kirjoittanut Raamatun nimisivulle muistolauseen elämän matkalle. Matteus 5:8. Kyseinen kohta on osa Jeesuksen vuorisaarnan alkua, yksi niistä autuaaksijulistuksista, joita teille evankeliumista luin.

Kyseisellä Raamatun kohdalla on erityinen merkitys juuri tässä paikassa. Ne ovat osa tämän kirkon nimikkosanoista. Tämän kirkon nimi, missä olemme, ei ole Harjavallan kirkko. Kirkolla on oikea nimi ja se on Kaikkien autuuksien kirkko. Autuuksilla tarkoitetaan Jeesuksen tunnetuimman saarnan eli vuorisaarnan alkua, jonka teille luon. Siinä Jeesus julistaa autuaiksi ihmisiä, jotka eivät ole maailman silmissä juhlittuja sankareita, vaan niitä joita elämä on kolhinut, joilla on vaikeaa, jotka on sysätty syrjään.

Tämän alttarin alle on muurattu peruskivi, minkä teräksiseen aikakapseliin on liitetty rakentamisen aikaan liittyviä tavanomaisia asioita, mutta myös Israelista tuotu kivi. Kivi on tuotu siltä vuorelta, jossa Jeesus julisti vuorisaarnansa. Siksi tämä on kaikkien autuuksien kirkko. Tuo vuorisaarnan alku luetaan Suomen kirkoissa jokaisena pyhäinpäivänä – silloin kun muistelemme tästä elämästä taivaaseen siirtyneitä rakkaitamme.

Siitä kohdasta oli muistolause X Raamatussa. Vuorisaarnan alku on erikoinen. Jeesus kertoo onnellisuudesta tai autuudesta, mikä on elämässä heikkoon ja hauraaseen asemaan joutuneilla ihmisillä. …

Saarna alkaa Jeesuksen sanoilla: Autuaita ovat hengessään köyhät – Autuaita ovat ne, jotka eivät ole ripustautuneet maalliseen rikkauteen, vaan ovat laittaneet toivonsa Jumalaan. – heidän on taivasten valtakunta

Autuaita ovat murheelliset. Murheita X varmasti on ollut, kuten teillä kaikilla ihan riittävästi. Niitä on riittänyt koko elämän matkalle. Kuoleman suru on yleensä se, mikä eniten ihmisiä raastaa. – murhe ei tee ketään onnelliseksi, mutta kuoleman suruun on olemassa lohdutus. Jumala on avannut meille tien katoamattomaan elämään poikansa Jeesuksen kautta. Me emme jää pimeään.

Autuaita Jeesuksen saarnassa oli kahdeksaa sorttia. X Raamatussa muistolause oli kuudes: autuaita ovat puhdassydämiset.

Sen lauseen X sai elämän matkalleen. Autuaita ovat puhdassydämiset. Juutalaisilla oli Jeesuksen aikaan monenlaisia puhtaussäädöksiä. Ihmisten piti varjella puhtauttaan siten, etteivät koskeneet mihinkään epäpuhtaaseen tai seurustelleet väärien ihmisten kanssa. Jeesus kuitenkin tässä kohden korostaa ihmisen sisäistä puhtautta, sydämen puhtautta. Sydämellä tarkoitetaan ihmisen minuutta, hänen olemustaan, sitä kuka hän kaikkein syvimmiltään on. Sydän meillä voi olla puhdas tai se voi olla tahrainen. Säilyikö X sydän puhtaana? Jos rehellisiä ollaan, niin ihmisen elämää ei kukaan voi elää niin, että säilyttää sydämensä täysin puhtaana.

Puhdas sydän on vähän sama kuin puhdas omatunto. Se toi tulla välillä omien tekemisiemme johdosta likaiseksi, mutta asioita voi selvittää – voi pyytää ja saada anteeksi, jolloin omatunto puhdistuu. Ja sydän puhdistuu. Kun pyydetään säilyttämään sydän puhtaana, siinä pyydetään puhdistautumaan usein. Tuoreet tahrat on helpompi puhdistaa kuin ne, mitkä ovat olleet pitkään. Muuten tahra alkaa piintyä ja tulla pysyväksi.

Kristinusko on armon uskonto. Jeesuksen seuraajina meitä ei kehoteta varovaiseen elämään, vaan rohkeaan. Että uskallamme tulla näkyväksi, luotamme Jumalaan ja elämän kantaviin voimiin. Uskallamme siihenkin, että elämässä tulee myös hutilyöntejä, virheitä, kompastumisia, vääriä valintoja. Ne ovat osa elämää ja muokkaavat meitä, joskus kovallakin tavalla. Mutta kun pitää sydämensä puhtaana, ei katkeroidu eikä jää kantamaan turhia taakkoja elämässään. Armon kantamana elämässä mennään eteenpäin.

Ymmärsin, että X eli rohkeasti. Hän ei hävennyt itseään tai tehnyt itsestään pienempää kuin oli. Hän oli vahvatahtoinen. Minusta on hienoa, että ihminen tietää mitä hän tahtoo. Liian usein me emme tiedä mitä tahdomme ja annamme muiden päättää. Kun tekee itse päätöksiä elämässä, silloin on vastuussa tekemisistään eikä voi syyttää muita.

Te jätätte tänään hyvästit äidille – siskolle – sukulaiselle – ystävälle. Muistolause X Raamatusta sopii varmasti tähänkin: autuaita ovat puhdassydämiset. Onko sinun sydämesi puhdas suhteessa X. – Hyvä, jos on. Se on kiitoksen asia. Jäähyväisten sanoissa me voimme kiittää, mutta me voimme Jumalan edessä vielä pyytää anteeksi. – hakea sitä puhtautta, mikä Jumalan meille voi antaa.

Uskomme, että Jumalan armosta X on päässyt perille taivaan kotiin. … Rukoilemme X sitä autuutta, minkä sydämen puhtaus tuo – he saavat nähdä Jumalan.

Matt 5:1-8 – Autuaita ovat hengessään köyhät

Raamatunkohta on tuttu. Siinä on Jeesuksen vuorisaarnan avaussanat, jossa hän julistaa autuaiksi vähäosaisia. Jeesuksen mukana kulki suuri kansanjoukko. Se koostui juuri kärsivistä, heikoista ja maailman murjomista ihmisistä, niistä jotka eivät saaneet ääntänsä kuuluviin. He olivat maan hiljaisia, joiden puolia kukaan ei pitänyt siksi he hakivat turvaa Jeesuksesta.

Tälle resuiselle ja nälkäiselle joukolle Jeesus puhui. Heille hän osoitti sanansa ja autuaaksi julistuksensa. Heidät hän myös ruokki leivällä ja kalalla, mutta ennen kaikkea Jumalan eläväksi tekevällä sanalla.

Maan hiljaiset kuulivat nämä sanat ja kätkivät sydämeensä. Jumala oli heitä lähellä eikä ollut heitä hylännyt.

Näitä maan hiljaisia on aina ollut olemassa. Minulle kerrottiin, että X oli myös yksi heistä: hiljainen ja syrjäänvetäytyvä äiti, joka ei suurta huomiota vaatinut osakseen.

Vuorisaarnan hiljaisten tavoin X oli kokenut myös paljon vastoinkäymisiä, mutta kipujen keskeltä hän loi katseensa rajan taakse siihen perintöön, jonka Jeesus antaa: Murheelliset saavat lohdutuksen ja köyhät katoamattoman aarteen. Sitä X tavoitteli ja sen me uskomme hänen nyt myös saavuttaneen Jumalan luona.

Luuk 18:9-14 Publikaanin rukous 12. hjs

Eräs tähän päivään kuuluva teksti on Jeesuksen kertomus fariseuksista ja publikaanista.

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: “Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ‘Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. ….’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ‘Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’ “Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei…”

Sen lisäksi, että tämä teksti kuuluu luontevasti tähän päivään, mielessäni oli myös toinen syy tämän tekstin esille ottamiseen. X oli ihminen, joka ei tehnyt eroa ihmisten välille eikä arvioinut ihmisiä heidän asemansa mukaan.

Hän suhtautui ihmisiin heistä hyvää uskoen. Hän sai ihmisten tuntemaan itsensä tärkeiksi ja arvokkaiksi ja hyväksytyiksi. Hän koki ihmiset omaan joukkoonsa kuuluvaksi. Fariseuksen asenne – jossa katsotaan toisia pitkin nenänvartta – ei siis ollut X:n piirteitä. Tällainen elämänasenne kertoo mielestäni juuri siitä, että sopu on löytynyt elämän perustekijöiden kesken.

Kertomus fariseuksesta ja publikaanista on siksi erityisen tärkeä, että Jumalakaan ei katso ihmisen ulkokuoreen, vaan hän tuntee sydämen. Varsinkaan sellaisessa joka itsensä korottaa muiden yläpuolelle ja luulee olevansa jokin – se ei saa suurta arvosanaa.

Kertomuksen fariseus oli ulkoisesti hurskas ja hyvätapainen, mutta kun meille paljastuu hänen ajatuksensa, että hän pitää itseään muita parempana ja halveksii publikaania, hänen hurskautensa ja erinomaisuutensa osoittautuu valheelliseksi.

Huomio on hyvä siirtää publikaaniin. Hän kuului veronkerääjien ammattikuntaan. Mutta tuo hänen ammattinsa oli halveksittu ja leimasi ihmisen syntiseksi. Juutalaisille oli vaikea hyväksyä sitä, että heiltä kerättiin veroa omassa maassaan ja vieläpä keisarille, jota epäjumalana palvottiin. Jeesus otti esimerkillisen hartauden ja hurskauden edustajaksi ihmisen, jota toiset pitivät halveksittavana ja arvottomana.

Jokaisella on varmasti kokemuksia siitä, miten meitä on joskus arvioitu, arvosteltu, syyllistetty ja halveksittu. Tänään olemme saatelleet omaisenne X hautaan. Teillä on kauniita muistoja hänestä, mutta joukkoon saattaa kuulua myös vaikeampia kokemuksia. Siksi tänään jäähyväis-kukkasten lisäksi voitte laskea hänen haudalleen vielä yhden näkymättömän kukkasen: anteeksiantamuksen kukkasen. Antakaa anteeksi, jos on jäänyt jotakin selvittämättä. Antakaa hautakummun mullan peittää se, mikä oli kipeää ja vaikeaa. ei teidän tarvitse haudata suruanne tai tunteitanne.

Lehtimajajuhla, Joh 7:37-39

Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat, niin kuin kirjoituksissa sanotaan. Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Joh 7:37-39

Hyvät ystävät. Tänään saatetaan X maallinen maja viimeiselle matkalle, haudan lepoon. Hänen elämän taipaleensa päättyi z päivä pitkän vaelluksen jälkeen. Sairaudet olivat häntä jo monia vuosia koetelleet ja riisuneet voimasta eikä maan päällä ollut enää asioita, joissa hänen sydämensä olisi ollut kiinni. Hänen katseensa, uskonsa ja toivonsa oli kiinnittynyt iankaikkiseen. Hän odotti sitä hetkeä, että sai jättää maallisen elämän kahleet ja päästä perille kirkkauteen.

Nuoruudesta asti päämäärä oli ollut selvillä. Hän oli saanut kristillisen kodin kasvatuksen, mutta oma hengellinen koti löytyi opiskeluaikana yhteisöstä abc. Sen hän tunsi omakseen, paikaksi, jossa hänen kuuluu olla. Hän tuli niin evankeliumin ja Jumalan sanan valtaamaksi, että kävi evankeliointimatkoillakin. Mutta tuli sitten Harjavaltaan koulutuksensa mukaiseen ammattiin.

Ystävä kertoi, että hänellä oli sisimmässä ollut myös lähetystyöhön kutsumus, mutta oma terveys tuli esteeksi tämän toteuttamiselle. Kutsumus sai toisia muotoja. Sydämen palo Jumalalle ei kadonnut minnekään. Se vaikutti hänessä sen, että hän luki ahkerasti Jumalan Sanaa. Toimituskeskustelun aikana näin kaksi hänen Raamattuaan. Ne oli niin loppuun luettu ja tutkittu, että Raamatun lehdet irtoilivat. Sitten hankittiin uusi, kunnes sekin luettiin loppuun. Tällaisia Raamattuja on ainakin viisi. Ystävä sanoi, että X saattoi aamulla lukea viisikin tuntia Raamattua, jos siihen oli mahdollisuus. Hän luki Raamattua kannesta kanteen. Ja kun Raamattua lukee ja tutkii runsaasti, se alkaa paljastaa yhä enemmän aarteitaan – ennen kaikkea Kristusta, Jumalan rakkautta ja suurta salaisuutta ihmisen pelastamiseksi

X kävi myös monta kertaa Raamatun maisemissa Israelissa, varsinkin lehtimajajuhlassa. Siitä tuli perinne, ehkä jopa jonkinlainen pyhiinvaellus. Lehtimajajuhla on juutalaisille ollut pyhiinvaellusjuhla. Juhla kesti viikon ja sen ajaksi rakennettiin ulos maja, jossa yötkin vietettiin. Rakennelmaan ei ollut muuta ohjetta kuin se, että majan katto oli tehtävä eloperäisestä aineksesta, yleensä puun oksista, ja sen tulisi mielellään olla niin harva, että tähdet näkyvät sen läpi. Lehtimaja muistuttaa juutalaisia majoista, joissa israelilaiset asuivat 40-vuotisen erämaavaelluksen aikana.

Kristikunnan pitkässä historiassa Israelin kansan erämaavaellus luvattuun maahan on nähty vertauskuvana kristityn matkana ajasta ikuisuuteen. Kaste on vapautus Egyptin orjuudesta ja elämä sen jälkeen on erämaavaellusta Jumalan kansan kanssa Kristusta seuraten, kunnes elämän päättyessä ylitämme kuoleman virran ja pääsemme perille – ei vain luvattuun maahan vaan Jumalan luo. Meillä ei ole täällä maan päällä pysyvää kaupunkia. Mutta Jumalan luona on ikuinen koti.

Lukemani evankeliumin tapahtumapaikka oli Jerusalemissa lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä. Jeesus oli tullut mukaan ja huusi suurella äänellä juhlakansalle: jonka on jano, hän tulkoon minun luokseni ja juokoon. X oli tullut ja juonut. Varmasti joka kerta evankeliumia lukiessaan hän oli näiden sanojen äärellä ajatuksissaan noissa juhlissa. Hän tunsi pelastuksen lähteen, joka sammuttaa syvemmän elämän janon.

Kun me tänään saatamme X hautaan, tiedämme että hänen viimeiset lehtimajat ja katoavat asumukset ovat jääneet tänne. Hän on saanut Jumalan armosta astua helmiportista sisälle ja siirtyä uskosta näkemiseen; kun saa katsoa lunastajaansa kasvoista kasvoihin.

Siksi myös teidän suruanne voi värittää ilo. X vaelluksen rasitukset ja kamppailut ja sairaudet ovat poissa. Hän on siirtynyt taivaallisten esirukoilijoiden joukkoon Jumalan luokse. X on saanut rauhan. Sama rauha tulkoon myös teidän osaksenne.

Joh 11:21-26 Jos sinä olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut

Kirkkomatka tehdään yleensä iloisin mielin, onnellisina siitä, että saa kuulla vakuutuksen syntien anteeksiantamuksesta ja että saa osallistua ehtoolliselle. Teidän kirkkomatkanne on tänään ollut toisenlainen: hiljainen, surullinen ja mietteliäs. Martan sanat Jeesukselle saattavat kuvata niitä ajatuksia, joita teillä on ollut. Jos sinä Herra olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Missä Jumala oli silloin, kun häntä eniten tarvittiin. Missä hän oli silloin, kun X:n voimat eivät riittäneet selviytymiseen. Miksi Jumala ei puuttunut hänen elämäänsä ja ohjannut sitä onnellisempaan suuntaan?

Jumala oli antanut X:lle monia lahjoja. Monia mahdollisuuksia hyvään elämään on ollut tarjolla. Mutta nämä mahdollisuudet on jäänyt toteutumatta. Monesti tuntuu, että vain huonoimmat mahdollisuudet ovat toteutuneet. Jälkeenpäin tarkasteltaessa huomaa, että joidenkin mahdollisuuksien toteutumista ovat estäneet itsestä riippumattomat tekijät. Joihinkin mahdollisuuksiin taas me itse teemme esteitä. Molempia esteitä on varmaan ollut. Tosiasiat ovat nyt sellaisia, että inhimillisten mahdollisuuksien viimeinen ovi on suljettu. Inhimilliset mahdollisuudet ovat loppuneet. Mutta Jumalan mahdollisuudet eivät ole loppuneet. Mikä ihmiselle on mahdotonta, on Jumalalle mahdollista. Jumalalla on vielä mahdollisuuksien ovia avoinna. Siihen evankeliumin Marttakin luotti. Siihen tekin saatte luottaa Jeesus: “Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun elää vaikka kuoleekin.”

Jeesus itki.   Joh 11:21-

Luin teille Luukkaan evankeliumin yhden Jeesuksen huomattavimmista ihmeteoista. Hän on ystävänsä Lasaruksen haudalla ja lopulta herättää hänet kuolleista. Sitä ennen on kuitenkin tapahtunut hyvin paljon. Siinä on annettu ymmärtää sairauden aikana tunnettu läheisten tuska, pelko, pitkä odotus ja rukoukset: kuinka tässä tulee käymään. Lasaruksen kuolemansairaudesta oli viety sana Jeesukselle, jonka vallassa oli hänet parantaa. Mutta Jeesus tuli sinne liian myöhään. Kuoleman aiheuttama suru ja tuska on kuvattu evankeliumissa, ja kuinka he itkevät Marian ja Martan kanssa. Ehkä merkittävintä tuossa kertomuksessa on kuvaus siitä, kuinka ihmisten suru tarttui Jeesukseen – jumalallisen panssarin ja ankaran omaan tehtävään keskittyneen mielen lävisti syvä liikutus ja myötätunto.

Kyseinen kohta pitää sisällään myös Raamatun lyhimmän jakeen. Se on vain kaksi sanaa. Jeesus itki.

Kyyneleet ovat tulleet tutuksi teillekin – kun olette menettäneet x:ssa jotakin äärimmäisen tärkeää ja rakasta. …

Jeesus itki sitä, että’ kuolema on niin kova. Se iskee ja koettelee uskoamme Jumalan hyvyyteen, kun emme näe sen läpi Jumalan hyvää tahtoa meitä kohtaan – emmekä voikaan. Voi olla, että kuolema joskus, jossakin tapauksessa on lempeä, toivottu ja odotettu. Pitkän sairauden jälkeen kuolemaa saatetaan odottaa vapauttajana. Tämä kerrotaan myös minulle hyvin usein. Mummi tai pappa odotti jo, milloin pääsee täältä pois kärsimästä, ettei tarvitsisi olla muiden vaivana. Ja vaikka kuolema on vapautus, se tekee siitä  huolimatta kipeää niiden kohdalla, jotka rakkaansa joutuvat jättämään.

Kuolema on kova ja pelottava asia. Se katkaisee siteet, särkee elämän onnen. X rakasti elämää, hänen ajatuksensa oli elämän hyvissä ja kauniissa asioissa. Hän olisi halunnut nähdä ja kokea enemmän. Paljon olisi ollut elämänhalua jäljellä, paljon nähtävää ja paljon tehtävää, paljon vielä annettavaa elämälle – elämä on niin kaunis. Tällaiseen nähden kuolema särkee ja turmelee. Kuolema ei katso elämänhalumme määrää. Lähtökäskyn tultua meidän on alistuttava ja hyväksyttävä. Kerran tulee aika meille rakkaiden vanhempien nukkua pois, kerran tuo aika tulee meille.

Kun evankeliumeista luemme Jeesuksen elämästä, on tärkeää muistaa, että koko Uuden testamentin perussanoma on siinä, että Jeesuksessa me näemme sen mitä Jumala meistä ajattelee ja miten hän meihin suhtautuu. Jeesus on Jumalan sydämen ja ajatusten kuva. Kuulemassamme evankeliumissa Jeesus itkee läheisen ystävänsä kuolemaa. Hän tuntee surua. Meille tämä merkitsee samalla sitä, että Jumala suree, tuntee myötätuntoa ja tuskaa. Jumala on luonut ihmisen ainutlaatuiseksi maailmassa ja luomakunnan joukossa. Hän on antanut meille hengen, joka ajattelee, tahtoo, tuntee, suunnittelee, uskoo ja rukoilee. Samalla on niin herkkä, hauras – ja kaunis ja ihmeellinen. Jokaisessa on Jumalan sormenjälki. Jeesus itkee, kun tällainen ihminen kärsii, tuntee kipua ja kuolee.

Hän tuntee myös meidän kipumme ja surumme. Hän tietää mitä on menettämisen tuska kuolemassa. Hän tietää sen suuren neuvottomuuden, lohduttomuuden, mikä ihmisillä on, kun he jäävät yksin. Jumala ei suhtaudu meidän suruumme välinpitämättömästi.

Jumala tuntee meidän kipumme ja hän itkee meidän kanssamme, kun hän näkee ja tuntee mitä kuoleman voimat meidän elämässämme aiheuttavat. Hän on itkenyt silloin kun X oli kipujen ja särkyjen tähden vaikeaa jopa sietämätöntä. Kun aamusta alkaen kyyneleet ovat kipujen tähden nousseet teidän X silmään. Se on koskenut myös häneen. Hän on itkenyt silloin, kun X kuoli, koska hän rakastaa häntä, niin kuin rakasti Lasarusta, jonka haudalla hän koki kuoleman järkytyksen ja hän rakastaa teitä, jotka joudutte nyt eroamaan rakkaastanne. Hän itkee nyt, kun luopumisen suru on kohdannut teitä.

Jeesuksen itku ei ollut kuitenkaan viimeinen asia Lasaruksen haudalla. Hän sanoi Lasarus tule ulos. Jeesus palautti Lasaruksen takaisin elämään ja takaisin omaisten luo. Me tahtoisimme, että hän uudistaisi ihmeensä, mutta tiedämme, että hän sitä ei nyt tee. Mutta kerran hän sen tekee. Itku ei ole viimeinen asia myöskään meidän haudoillamme. Kuoleman valta on riistetty silloin kun pitkäperjantain  jälkeen pääsiäisenä Jeesus nousi haudastaan. Meillä on toivo. Kerran Kristus herättää kaikki kuolleet. Jo nyt rakkaanne saa levätä rauhassa – kyyneleet on pyyhitty pois hänen poskeltaan ja hänet on otettu Jumalan luokse. Kerran kyyneleet pyyhitään myös teiltä, kun on suuren jälleennäkemisen aika.

Joh 10:18 Kukaan ei elämää minulta riistä

Toisinaan kun ajattelemme omaa elämämme päättymistä, mielemme valtaa suru ja ahdistus. Täytyykö tämä kaiken päättyä? Kuolema vaikuttaa pimeydeltä ja rankaisulta, joka pyyhkii kaiken sen pois, minkä olemme saaneet elämässämme aikaan. Meitä pelottaa luovuttaa otettamme kaikesta siitä, mikä meidät tänne maailmaan liittää

Kun Jeesus puhui omasta kuolemastaan, hän sanoi, että “kukaan ei elämää minulta riistä, itse minä annan sen pois”. Jeesukselle kuolema oli elämänsä antamista. Hän antoi elämänsä taivaallisen Isänsä käsiin.

Nämä sanat voisi lausua myös kuka tahansa kristitty ihminen. Kuolema ei ole meille elämän riistoa, sitä että jotakin otetaan meiltä pois. Sen sijaan me annamme itsemme Jumalalle ja Vapahtajallemme. Mutta ennen kaikkea jotakin annetaan meille. Meille annetaan katoamaton elämä Jumalan luona.

Me annamme Jumalalle oman elämämme haavoittuneena ja särkyneenä ja Jumala antaa meille oman elämänsä syvänä, parantavana ja rikkaana. Irrottaudumme menneestä, jotta Jumala voisi liittää meidät yhä kiinteämmin tulevaan. Kuolemme pois kaikesta, maailmasta ja itsestämmekin, mutta saamme elää Kristuksessa Jumalassamme ikuisesti.

Matteus & Luukas Miksi minut hylkäsit / Sinun käsiisi minä

Kärsimyksen, murheen ja epätoivon keskellä Kristuksen risti on ainoa paikka, joka tuo lohtua ja toivoa elämään. Sillä myös hän, Jumalan kaikkein Korkeimman poika on kärsinyt ja voi siksi kärsiviä auttaa. Ihmiset joita hän tuli auttamaan kääntyivät häntä vastaan. Me naulitsimme hänet ristille. Ihmisten hylkäämisen lisäksi hän kokee vielä sen, että Jumala vetäytyy hänen luotaan – Jumalani! Miksi hylkäsit minut! Mekin olemme varmaan rukoilleet näin. Joskus elämä tuntuu sellaiselta, että Jumala olisi hylännyt, kuin elämässämme ei olisi siunausta. Erityisesti tänään nämä ajatukset saattavat ahdistaa. Tällaisissa mietteissä oli varmasti myös X omien elämän kolhujensa keskellä. Olisiko elämä onnistunut paremmin, jos Jumala olisi ollut läsnä. – Jumala ei ole koskaan poissa elämästämme. Ei silloinkaan kun kaikki tuntuu pimeältä ja mustalta. Jeesus kokenut Jumalan hylkäämisen juuri siksi, että se ei tulisi kenenkään meidän osaksi.

Isä sinun käsiisi minä annan henkeni. Ristinkamppailun päätteeksi Jeesus kääntyy Isän puoleen ja jättää henkensä hänen haltuun. Pimeyden keskelläkin Jeesus luotti Jumalaansa. Me saamme myös elämämme kaikissa vaiheissa luottaa Jumalaan. Niin elämässä kuin kuolemassakin saamme jättää henkemme taivaallisen Isän huomaan.

Jeesuksen sanat ristillä – Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit – Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni

Jeesus, kaikkein korkein ja ylhäisin, annetaan ihmisten mielivallan alaiseksi. Hänet naulitaan ristille. Tämän tuskan keskellä hän kokee vielä sen, että Jumala vetäytyy hänen luotaan. Silloin hän huutaa nuo psalmin sanat: miksi hylkäsit minut.

Meillekin nämä sanat ovat varmaan tuttuja. Olemme huoanneet rukouksemme tämänkaltaisin sanoin. Elämä tuntuu sellaiselta kuin Jumala olisi hylännyt. Kuin elämässämme ei olisi lainkaan siunausta, rukouksemme eivät tule kuulluksi. Tällaisin miettein saatamme olla tänäänkin tämän arkun äärellä. Miksi Jumala on antanut tämän tapahtua. Miksi hän ei saanut enemmän aikaa.

Tällaisin miettein saattoi olla myös X toisinaan elämän kolhujen keskellä. Olisiko elämässä onnistunut paremmin, jos Jumala olisi ollut läsnä.

Jumala ei ole koskaan poissa elämästämme. Ei silloinkaan, kun kaikki meistä tuntuu pimeältä ja epätoivoiselta. Jeesus koki Jumalan hylkäämisen ristillä juuri siksi, että se ei tulisi kenenkään meidän osaksemme, ei täällä ajassa eikä ikuisuudessa.

“Isä sinun käsiisi minä annan henkeni” Ristinkamppailun päättyessä Jeesus kääntyy Isänsä puoleen. Pimeyden ja hylkäämisen keskeltä Jeesus luotti Jumalaan. Me saamme myös elämämme kaikkina hetkinä luottaa Jumalaan. Me saamme elämässä ja kuolemassa jättää henkemme taivaallisen Isämme huomaan.

Jeesuksen kaste ja Jeesuksen kuolema

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.  (Luuk 21)

Hyvät ystävät. Olemme hiljentyneet X arkun äärellä. Hänen elämänsä on päättynyt taistelussa sairautta vastaan. Monta kertaa hän sai lisäaikaa, mutta viimeisessä taistelussa hän tiedosti selvästi sen, että tätä taistelua hän ei enää tule voittamaan. Oli aika hyvästellä kaikki rakkaat ja antaa elämänsä kokonaan Jumalan käsiin. Kuolinvuoteellaan X sai tavata teidät kaikki, jotka olitte hänen elämänsä tärkeimmät ihmiset. Viimeiset hetket hän sai viettää rakkaiden kanssa. Sellainen lähtö on hyvä ja rauhallinen. Sain antaa hänelle ehtoollista kuolemaa edeltävänä päivänä, sunnuntaina. Pyhän aihe palautti mieleen Jeesuksen kasteen ja meidän lapsena tapahtuneen kasteemme.

Kasteessa meidän elämämme annetaan Jumalan haltuun, hänen suojelukseensa. Niin myös X elämä pienenä lapsena annettiin Jumalalle, jotta Jumala johdattaisi, kuljettaisi, varjelisi elämän tiellä. Silloin hän sai ensimmäisen kutsunsa. Jumala kutsui hänet lapsekseen. Hänen asemansa suhteessa Jumalaan muuttui. Siitä alkoi seikkailu, jossa X antoi lahjansa Jumalan käyttöön ja Jumala antoi hänelle kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi. Jumala antoi hänelle elämän, joka vei hänet monenlaiseen koettelemukseen, mutta myös monenlaiseen iloon ja elämänrikkauteen.

Näitä iloisia asioita ovat … Mutta tämän ilon keskelle tuli raskaat surun ajat puolison menettäminen …. Näiden surujen yli kannettiin ja uusi verso puhkesi, uusi avioliitto ja perheen laajentuminen. Ehkä juuri jokin X periksiantamattomuudessa ja luonteen lujuudessa sekä optimismissa auttoivat eteenpäin. Hänellä oli luja tahto, mikä oli yhdistynyt valoisaan elämännäkemykseen. Kun uskoo hyvään, näkee selvästi tavoitteen ja on valmis tekemään työtä sen eteen, tuo tavoite saavutetaan…

Yksi X persoonallisuuden erityispiirteitä, mitä nostitte esille, oli juuri usko tulevaisuuteen, valoon katsominen. Suurimpienkin koettelemusten keskellä löytyi valoa, jota kohti suunnistaa. Toiselta nimeltään tämä on myös luottamusta Jumalan huolenpitoon.

Tämä sama toivo ja luottamus tarvittiin silloin, kun hän sai diagnoosin kasvaimesta. Kaksi kertaa hän oli vahvempi ja taisteli itsensä terveeksi. Kolmas kerta on ollut pitkäaikainen kamppailu. Välillä on ollut parempiakin jaksoja, erävoittoja. Mutta sairaus ei päästänyt otteestaan.

Suuremman tahdon edessä on kuitenkin taivuttava. Jumalalla oli X varten toinen suunnitelma, mikä ei jatku tämän maan päällä. X tiesi aikansa koittaneen ja hyväksyi tilanteen. Oli tullut aika antaa periksi. Oli tullut aika antaa elämänsä Jumalan käsiin.

Jumala antaa meille elämän ja elämää varten lahjat käytettäväksi, mutta kerran hän kutsuu meidät takaisin. Kysyin ehtoollishetken aikana X:ltä pelkääkö hän kuolemaa? Vastaus tuli helposti: En pelkää. Hän oli monen koettelemuksen kautta kasvanut valmiiksi, hän oli antanut kaiken mitä annettavissa oli. Jumalan lapsen ei tarvitse pelätä viimeisellä rajalla.

Hyvät ystävät. Puheeni alussa johdatin ajatukset Jeesuksen kasteeseen ja meidän kasteeseen. Päätän puheeni Jeesuksen kuolemaan, sillä Jeesuksen kasteessa ja kuolemassa tulee näkyviin vuoropuhelu, mikä on oikeastaan myös meidän vuoropuhelumme Jumalan kanssa. Kun Jeesus kastettiin, taivaasta kuului ääni: Tämä on minun rakas poikani, johon minä olen mieltynyt. Kun X kastettiin, Jumala tunnusti hänet samoin rakkaaksi lapsekseen. Sitä hän on ollut taivaalliselle Isälle koko elämänsä ajan. Rakastettu. Jeesuksen viimeiset sanat ristillä ovat myös jotakin sellaista, mitkä voivat olla meidän sanojamme. Kun Jeesus oli saanut kaiken päätökseen, hän huusi kovalla äänellä: ”Isä sinun käsiisi minä annan henkeni.” Oli tullut X vuoro antaa itsensä kokonaan Jumalan käsiin tietäen ja uskoen siihen valoon, joka oli ollut hänellä koko elämän ajan suuntana – kohti valoa, kohti täyttymystä…

Matt 27:57-61 Jeesuksen hautaus

Halusin ottaa muistopuheen tekstiksi kuvauksen Jeesuksen hautaamisesta. Kirkossa on vastikään muisteltu näitä tapahtumia: pitkääperjantaita, Jeesuksen kuolemaa ja hautaamista. Raamatun kuvaus Jeesuksen hautaamisesta on varsin hiljainen ja koruton toimitus. Muistopuheita ei pidetty. Mutta huomaamme kuitenkin, että Jeesuksen rakkaan ja läheiset surivat. Jeesuksen kuolema oli heille vakava ja surullinen paikka…

Jeesuksen hautaamisella on meillä tänä päivänä se merkitys, että kun käymme saattamassa läheisiämme hautaan, saamme vakuuttua lohdullisesti siitä, että Jeesus on omalla haudallaan pyhittänyt kaikki haudat lepokammioiksi. Kristus itse on levännyt haudassa. Hän on käynyt läpi sen, mikä meillä kaikilla on edessä. Hauta tulee meille siksi rauhan majaksi, leposijaksi jossa odotamme ylösnousemuksen aamua. Se ei ole pimeyttä ei epätoivoa, vaan Kristuksen valaisemaa. Kristuksen rauha ulottuu kaikkiin hautoihin.

Matt 27:57-61 Jeesuksen hautaaminen

Evankeliumin kohta kertoo meille Jeesuksen hautaamisesta, hänen hautajaisistaan. Se oli koruton ja hiljainen toimitus vailla muistopuheita. Tärkeää on huomata kuitenkin, että Jeesuksen rakkaat surivat myös hyvin paljon. Vuosien aikana hän oli tullut heille hyvin läheiseksi. Jeesuksen oppilaspiirillä oli ollut mieli valoisa tulevaisuuden suhteen, mutta arvaamatta tapahtumien kulku muuttui kuolemansuruksi. Heidän Mestarinsa oli kohdannut kovan kuoleman ja nyt he halusivat hiljaisesti ja arvokkaasi toimittaa Jeesuksen hautaan.

Kun Kristus on haudattu, merkitsee se meille sitä, että hän on pyhittänyt kaikkien haudat lepokammioiksi. Hauta ei ole siksi meille kaiken loppu, vaan se tulee meille rauhan majaksi, leposijaksi, jossa odotamme ylösnousemuksen aamua.

Elämän kerrokset (ikoni Jeesus haudassa)

Illalla tuli paikalle Joosef, rikas arimatialainen, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. Hän meni Pilatuksen puheille ja pyysi Jeesuksen ruumista. Pilatus käski antaa sen hänelle. Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen pellavavaatteeseen ja pani hautaan, jonka hän äskettäin oli itseään varten hakkauttanut kallioon. Hän vieritti hautakammion ovelle suuren kiven ja lähti pois. Matt 27:57-60

Jokaisella ihmisellä on monikerroksinen elämä johtuen luonnollisesti siitä, että meillä on monta roolia ja toisaalta eri vaiheita elämässä. Meillä on 1) julkinen rooli työelämässä. 2) Perheen ja läheisten kanssa tärkeää ovat toisenlaiset asiat. Meillä on lisäksi 3) henkilökohtainen sisäinen elämä.

X työelämä oli täällä Harjavallassa varmaan monelle näkyvä asia. Hän oli näkyvällä ja vaikutusvaltaisessa asemassa johtajana ja yrittäjänä. Tähän julkiseen ja näkyvään puoleen liittyi jo erilaisia vaiheita. Niissä kaikissa tehtävissä hän oli myös nähnyt ihmiselämän monia puolia iloisia asioita kuin onnen särkymistä. Paljon sellaista, mikä on luottamuksellista.

Perheen ja läheisten kanssa elämästä näkyi toisenlaiset asiat. Siinä rooli vaihtui myös oman kasvamisen myötä. Äidin sylistä lapsen asemasta sisarusten keskellä nuoreksi aikuiseksi, puolisoksi ja perheen isäksi ja pappaksi. Tänne kuuluu hänen runoilija- ja taiteilijasielunsa, joka rakasti kukkia. Yksi hienoin kuvaus keskustelun aikana, mitä puoliso Y sanoi X liittyi kukkiin. Hän halusi, että luonnonkukkia on kotona, jotta lapsilla olisi mukava tulla kotiin. Kun hän osti kukkia tai taittoi niitä luonnosta, hän ajatteli teitä ja haluisi tuoda kauneutta, iloa ja hyvyyttä teidän elämään. Se toi hänelle itsellekin iloa, kun sai ilahduttaa teitä. Se oli myös käsillä ilmaistu sanaton rakkauden tunnustus.

Hän innostui herkästi ja innosti muita. Samaan aikaan ehkä edellisestä johtuen hän oli kärsimätön luonne. Odottaminen ja jonottaminen oli vaikeaa, kuten Y asian ilmaisi. Hän oli nopea ja impulsiivinen. Mutta hän myös hoisi asiat kuntoon, kun lapset tarvitsivat apua. Silloin soitettiin isälle ja hän tuli auttamaan. Tähän elämän kerrokseen kuuluu sienestysretket ja erämaa-kämppä. Y sanoi myös, että X oli monimutkainen mutta rakas aviomies.

Kolmas elämänalue on henkilökohtainen. Sitä puolta tunnemme läheisissämme luonnollisesti kaikkein vähiten. On ajatuksia jotka säilyvät sisimmässämme piilossa. Ne voivat olla tunteita, vaikeita kokemuksia, ajatuksia, arvostuksia, suunnitelmia. Ne ovat jotakin, mitä aavistelemme toisessa, mutta emme tarkkaan tiedä. Uskonto suomalaisilla usein liittyy tänne henkilökohtaisen alueeseen.

X sai kotona avaran kristillisen kasvatuksen, mikä varmasti näkyi myös siinä, miten hän suhtautui toisiin ihmisiin. Ymmärsin myös, että joidenkin kokemusten kautta hänelle heräsi epäilyksiä ja pettymyksiä uskontoa ja uskovaisia kohtaan, jolloin hän otti etäisyyttä uskoon ja tuli varovaisemmaksi sen suhteen.

X oli taiteellinen ihminen. Luovilla ihmisillä on tarve taiteella tuoda sisäistä maailmaansa esiin, ilmaista sitä. Kuulin, että X kirjoitti runoja, joissa hänen sielunsa näkyy. Äitinsä opetti häntä myös harmonilla soittamaan. Lisäksi Hän maalasi myös tauluja. Yksi kuva erityisesti pisti silmääni. Heikki oli maalannut ikonin. Tunnetuimmat ja rakastetuimmat ikonit liittyvät usein Jeesuksen äitiin Mariaan. Heikin maalaaman ikonin aihe oli harvinainen: Kristus haudassa. Siksi valitsin Raamatun lukukappaleen Jeesuksen hautaamisesta.

Kuvassa Jeesuksen kärsimys on päättynyt kuolemaan. Väkivallan jäljet näkyvät vielä ranteissa ja kyljessä. Taustalla näkyy risti, jossa Jeesuksen elämä päättyi. Maalasiko Heikki tässä ikonissa jotakin sisäisestä maailmastaan tai uskostaan? Te tiedätte sen paremmin. Mutta ikonin harvinaisuus viittaa siihen, että siihen liittyy erityisiä merkityksiä. Kuollut Kristus haudassa on uskon ja epäuskon rajakohdassa. Päättyikö kaikki tuohon vai onko tapahtumalle sellainen jatko, josta evankeliumit kertovat: Kristus voittaa kuoleman vallat oman kuolemansa kautta. Hän hankkii uhrautumisellaan ihmisille anteeksiantamuksen Jumalan edessä, mikä tulee osaksemme puhtaasta armosta, lahjana.

Ajattelen, että lapsena kylvetty uskon siemen säilyi, ja kasvoi hedelmää, vaikka ulkoisesti hän saattoi olla vaitonaisempi uskon ilmaisemisen suhteen. Usko ei ole vain niiden omaisuutta, jotka pitävät siitä ison metelin. Myös siellä missä usko on hiljaista ja vaatimatonta, vain arka toive Jumalan armosta, ollaan saman ihmeen äärellä. Kaikki suurimmat asiat ovat lahjaa.

Viimeisenä iltana vielä luettiin tuttu iltarukous: levolle laske luojani armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Lopulta koitti se aamu, jolloin X ei enää noussut sijaltaan, vaan hänet on otettu taivaaseen rajan toiselle puolelle. Teillä on paljon rakkaita muistoja. Suru on sen rakkauden muoto, jota nyt koette. Mutta surun lisäksi teillä ja meillä kaikilla on pääsiäiseen perustuva jälleennäkemisen toivo. Siinä uskossa siunaamme X hänen viimeiselle matkalleen.

Siunaus erotessa

Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. Luuk 24:50-53

On jäähyväisten aika. Viimeisiä sanoja on toki sanottu X kuolinvuoteella ja rukouksin on häntä saateltu kuoleman rajalle. Nyt Jumalan säätämä elinaika on päättynyt. Hänen arkkunsa on edessä odottaa siunausta ja myöhemmin uurnan laskemista haudan lepoon.

X on ollut osa teidän elämäänne. Erilaiset siteet ovat yhdistäneet teidät häneen. Toiset siteet ovat lujia toiset kevyempiä. Avioliiton side on yksi voimakkaimmista siteistä ihmisten välillä – X ja Y yhteinen matka kesti lähes zz vuotta. Kun avioliitto solmitaan hyvin, se solmu kestää. Se tarvitsee sen, että kaksi ihmistä tahtoo elää yhdessä. Sitä tahtoa alttarilla aikoinaan kysyttiin – se tahto on rakkautta, kun se käytännön elämässä teoin osoitetaan.

Toisella tavalla vahva side on vanhemman ja lapsen välinen side. Se ei ole tahdon muodostama side vaan veriside, geneettinen side. Kannamme kehossamme häntä jonka jälkeläisiä me olemme. Kenen silmä, leuka, nenä, huumori tai käden taidot. Verisiteessä toimivat Jumalan meihin asettamat luonnonvoimat.

Sitten on olemassa muita sukulaisuuden ja ystävyyden eri siteitä. Nämä siteet ovat liittäneet teidät yhteen. Ne ovat kaikki olleet arvokkaita, mutta siteet ovat vähän kerrallaan haurastuneet, kunnes kuolema katkaisee ne lopullisesti. Siteet maanpäälliseen elämään irtoavat ja ihminen kuuluu kokonaan Jumalalle. Side Jumalaan on kaikkein vahvin side. Se on ylhäältä tuleva siunauksen side, mikä ei katkea vaikka elämänlanka katkeaisi. Tähän uskomme myös nyt, Jumalan huolenpitoon kuoleman hetkellä

Valitsin raamatunkohdaksi Luukkaan evankeliumin viimeiset sanat, jossa Jeesus siunaa oppilaansa erotessaan heistä, kun hänet otettiin taivaaseen. Elämässä on monenlaisia jäähyväisiä ja matkaan lähettämisiä. Jonkinlainen tapa siunata toisen matkaa kuuluu asiaan. Siihen liittyy samalla aina ajatus, että tapaaminen voi olla viimeinen.

Yksi muisto, minkä X jaoitte, liittyi juuri lähtemisen ja matkaan saattamisen tilanteisiin. Kerroitte, että lähdettäessä X tuli aina saattamaan teitä autolle, hyvästeli siinä ja toivotti turvallista matkaa, varoitti matkan vaaroista: liukkaudesta tai peuroista tiellä. Tällaiset pienet teot ovat kauniita – ne kantavat siunausta. Joku välittää sinusta.

Hän halusi huolehtia teistä. Kuolemansa edellä hän huolehti puolisonsa pärjäämisestä, mitenkä hän selviää, kun jää yksin. ”Kyllä me mummusta huoli pidetään” kuului vastaus.

On helpompi lähteä, kun tietää, että läheiset pärjäävät. Kun tietää, että te pidätte huolta toisistanne.

Tänään on teidän vuoronne saattaa häntä matkalle Jumalan luo, siunata ja lähettää. Täällä maan päällä te ette enää kohtaa. Tämä on viimeinen kerta, kun olette toisianne tällä tavoin lähellä.

Hetken päästä kanttori laulaa laulun, jossa lähettämisen ja siunauksen sanat ovat kauniit ja kuuluvat näin: Hyvää matkaa, kulje kanssa enkelin. Hyvää matkaa, sinua paljon rakastin.

Kun sinä olit nuori sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit – Joh 21:17-19

linkin takana puhe: iho muistaa paremmin kuin aivot ja vahvatahtoinen kuin pyhä Pietari