01. Hautaustoimituksen osat

Hautaus – 1. hautaustoimituksen osista ja eri vaiheista:

• Ristinmerkki
• Siunaava risti, Fil 3:7-11
• Kolme tervehdystä (Jaakko Haavion kirjasta)
• Uskontunnustus
• Isä meidän
• Psalmi 23
• Siunaus, Ps 121
• Saatto haudalle – voittokulkue, Joh 12:12-
• Kukka-seppeleet, 1 Kor 9:25

Ristinmerkki (nuori mies kuollut n. 30 vuotias)

Kun X lapsena kastettiin, tehtiin hänen otsaansa ja rintaansa ristinmerkki. Hänen koko elämänsä annettiin silloin Kristuksen suojelukseen. Tänään piirretään viimeisen kerran tuo risti X:n yli, nyt hiekalla. Ristin turvin hän sai aloittaa elämänsä ja ristin alle hänen elämänsä päättyy. Näiden kahden ristinmerkin välissä on meidänkin elämämme.

Nuo ristit ilmaisevat koruttomasti sen, mihin me uskomme. Me uskomme Jeesukseen, joka johtaa meidät kuoleman pelkojen läpi iankaikkiseen elämään. Tuo iankaikkisen elämän tarjoava risti on kulkenut X:n koko elämän ajan mukana. Nyt tuo risti saattaa hänet kuoleman rajan tuolle puolen.

Me emme tiedä miksi X ei saanut elää tämän pidempään, emme tiedä miksi Jumala on tämän surun laskenut harteillenne. Te saatte jättää X:lle viimeisen tervehdyksenne siinä uskossa, että X on saanut levon ja rauhan Jumalan luona…

Fil 3:7-11 – Siunaava risti Ristiinnaulitun tunteminen tärkeintä

Puhuin siunaavasta rististä. Risti seuraa meitä koko elämämme aikana. (Parempi teksti olisi ehkä ollut Jeesuksen sana: Joka tahtoo seurata minua ottakoon ristinsä) Kasteessa tehdään lapselle ristinmerkki kasvoihin ja rintaan. Itsensä voi siunata ristinmerkillä. Viimeisellä matkallamme piirretään hiekalla risti arkullemme. Risti on kristittyjen tärkein symboli. Me yhdistämme sen luonnollisesti täällä hautausmaalla kuolemaan. Kuolihan Herrammekin ristillä. Mutta tyhjä risti on elämän, iankaikkisen elämän symboli. Kristus nousi kuolleista ja voitti kuolemansa kautta kuoleman.

Kolme tervehdystä

Jaakko Haavio esitti pienessä kirjassaan ’Kirjeitä surukotiin’  hienon tulkinnan siunaussanoista. Olen usean kerran sitä ideaa hyödyntänyt. Kirjassa on muitakin syvällisiä huomioita hautaukseen.

Sanat: ”Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.” Nämä sanat ovat korutonta kieltä, jonka kaikki meistä tunnistavat.

Siinä on kuin kolme tervehdystä. Ensimmäinen niistä on maallisen elämän tervehdys. Maasta sinä olet tullut. Jokainen ihminen on osa tätä luomakuntaa. Me olemme maan tomua, samaa ainetta kuin kaikki muukin mikä maan päällä on. Elämme samojen ehtojen alaisena kuin muukin luomakunta. Tarvitsemme ravintoa, happea ja rakkautta…

Toiseksi tervehdimme kuolemaa: Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Se mikä kerran maasta nousee, kerran myös sinne takaisin palaa. Vaikka kuinka olisimme ansioituneet elämässä, kerran maan päällinen elämämme kuitenkin päättyy. Kuoleman kylmä ja kyselemätön koura tarttuu meihin kiinni ja ottaa mukaansa.

Kaikki kuolee kerran. Ihmisen elämää on verrattu ruohon elämään. Ruohoa ovat ihmiset. Hetken kukoistavat, mutta sitten kuihtuvat pois. Hetken kuljemme elämän polkua ja . Ja mikäli Raamatun jakeisiin on uskominen, kenenkään elämä ei ole helppoa. Siihen kuuluvat monenlaiset vaikeudet. Lankeemusta seurannut kirous teki leivän hankkimisesta hankalaa. Paratiisin helppous vaihtui raatamiseen otsa hiessä. Elämään tulivat mukaan sairaudet ja kolotukset ja kuluminen ikään kuin muistutuksena siitä, että täällä ei olla ikuisesti.

Kuolema päättää elämän. Se on asia josta ei neuvotella eikä käydä kauppaa. Siihen ihmisen osaan on vain suostuttava.

Mutta vaikka näin on, kaikkea ei ole vielä sanottu. Yksi tervehdys on jäljellä. Se on iankaikkisen elämän tervehdys. Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.
Jos kaikki muu arkulla jäisikin sanomatta ja tekemättä, niin näiden sanojen ei pidä puuttua. Nämä älköön jääkö sanomatta. Jeesus Kristus on tuonut meille iankaikkisen elämän toivon oman kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta…

Uskontunnustus

Kirkollisessa elämässä on tapahtunut monta muutosta ja uudistusta. Raamattu ja virsikirja ovat uudet, jumalanpalveluksessa on tapahtunut muutoksia. Myös kirkolliset toimitukset ovat hieman toisenlaiset. En tiedä huomasitteko niiden muuttuneen, mutta yksi aikaisempiin toimituksiin on se, että hautaan siunaamisen yhteydessä lausuttiin uskontunnustus. Tuo sama uskontunnustus oli läsnä x:n kastehetkellä. Saman uskon suojissa x tekee viimeisen matkansa.

Uskontunnustus päättyy sanoihin: Minä uskon syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Näissä uskontunnustuksen sanoissa paljastuu elämän kaksi suurta välttämättömyyttä: sovituksen tarve ja toisessa elämässä tapahtuvan kohtaamisen kaipuu.

Sovituksen tarve vaatii ihmisiä selvittämään ristiriidat ja hyvittämään rikkomukset. Emme tiedosta sitä aina, mutta se murtautuu esiin voimakkaana silloin, kun meille läheisen ihmisen elämä on päättynyt. Huomaamme ettemme ole kylliksi tajunneet lähellämme eletyn elämän arvoa. Kuolema on suuri paljastaja ja pelkistäjä. Se pakottaa meitä Jumalan edessä ajattelemaan vastuutamme niistä ihmisistä joiden kanssa elämme. Tällaisinakin hetkinä saamme turvautua anteeksiantamukseen.

Syntien anteeksiannon vapauttavaa sanomaa seuraa uskontunnustuksessa toinen hyvä viesti: ”Minä uskon ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.” Kohtaamme poisnukkuneet omaisemme Jumalan kirkkaudessa, emme utuisina henkiolentoina vaan elävinä ihmisinä, tuttuina ja rakkaina. (Jaakko Haavio: kirjeitä surukotiin)

Isä meidän

Eräs vanha kirkon tunnettu sielunpaimen sanoi sureville omaisille näin: ”Rukoile Jeesuksen opettama Isä meidän rukous. Tulet huomaamaan, miten se sana sanalta tulkitsee juuri sinun tuntojasi, sinun surevan ihmisen ajatuksia.”

Isä meidän – kaiken surun ja kärsimysten keskellä Jumala on silti rakastava isämme.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi – välittömästi surun keskellä ihminen saattaa kirotakin Jumalaa. Rakkain nimi Jumalalle on hänen Poikansa Jeesuksen nimi. Se nimi merkitsee pelastusta ja vapahdusta.

Tulkoon sinun valtakuntasi – Jumalan valtakunta on iankaikkisen elämän valtakunta. Sinne Jumalan valtakunnan kirkkauteen ovat monet rakkaamme jo päässeet

Tapahtukoon sinun tahtosi – Surun keskellä tämä rukous on ehkä vaikein kohta. Luenko rukousta vain huulillani, vai onko tässä lausuttu myös minun sydämeni rukous: tapahtukoon sinun tahtosi. Se on kuoleman surun keskellä vaikea hyväksyä.

Anna meille jokapäiväinen leipämme – me saamme heittää kaikki murheemme hänen kannettavakseen. Hän pitää meistä huolen. Syvässä surussa unohtaa helposti arjen askareet. Syödä silti pitäisi.

Anna meidän syntimme anteeksi – syyllisyys nousee pintaan kun tarkastelemme itseämme ja kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä ja sanomatta sille joka nukkui pois.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta – kiusaus ja paha on siinä että menettäisimme toivomme ja uskomme.

Psalmi 23

’Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen’ näin sanotaan psalmissa. Se on aina tuntunut minusta tässä herkässä psalmissa häiritsevältä kohdalta. Miksi pitää puhua paimenidyllin keskellä vihollisista. Me haluaisimmekin mielellämme ummistaa silmämme vihollisilta. Emme haluaisi että tietoisuuteemme nousee mitään kielteistä.

Psalmin esittämä käsitys on toisenlainen. Siinä kipeät tosiasiat kohdataan, jopa vihollinen. Usein on niin että tällaiseen rehellisyyteen kykenee vain kuoleva ihminen. Enää ei halua kätkeä tunteitaan eikä todellisia ajatuksiaan. Elämän rajallisuus paljastaa sen mikä on oleellista.

Paavali kirjoittaa, että vihollisista viimeinen on kuolema. Henkilö, joka on päässyt kuolinvuoteellaan sopuun Jumalan ja Kristuksen kanssa, hänelle tuo viimeinen vihollinen ei ole enää pelottava. Tämän vihollisen eteen pöytä on katettu. Kristukseen uskova on löytänyt rauhan eikä vihollisen läsnäolo häiritse ruokarauhaa. Suuri pelättävä vihollinen on kohdannut voittajansa. Jeesus on hänet voittanut.

(voiko ehtoollisesta sanoa, että se on katettu vihollisten silmien eteen. Meidän vihollisemme on synti, maailma, oma itsekäs luonto ja Syyttäjä. Näiden edessä me saamme käydä rauhallisin mielin katettuun pöytään)

Siunaus (ks. myös Ps.121)

Puhumme hautajaisista hautaan siunaamisena. Tuo siunaus on se hetki, jolloin arkun äärellä luetaan vainajalle siunaussanat. Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Vapahtajamme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

On tärkeää huomata, että nuo siunaussanat luetaan vainajalle, vaikka hän siis on jo kuollut. Tämä on viesti meille siitä iankaikkisen elämän sanomasta, että Jumalalle kaikki ovat eläviä. Hän ei ole kuolleiden Jumala vaan elävien. Uskon kautta vainajan olemassaolo on läsnäolevaa todellisuutta. Siksi voimme lausua nuo sanat vainajalle itselleen eikä ihmisille yleensä tiedoksi, että tässä nyt näin tehdään.

Mutta palvelukseen kuuluu toinenkin siunaus. Se on toimituksen päätteeksi lausuttava Herran siunaus. Se luetaan kaikille läsnäolijoille yhteisesti. Heille, jotka surevat, toivotetaan Jumalan siunausta, hänen läsnäoloaan ja varjelustaan. Siunaus on hyvän Jumalan kosketus elämääsi tänäänkin. Vaikka sinulta on otettu pois rakas puoliso, isä tai äiti… niin siunausta Jumala ei halua ottaa pois sinun yltäsi, vaan hän on sitoutunut rakastamaan sinua kaikissa sinun vaiheissasi. Niin myös tänään, surun ja kaipauksen hetkellä.

Herra on kääntänyt kasvonsa sinuun päin, ei selkäänsä. Hän näkee sinut, sinun elämäsi ja sen mitä sisimmässäsi kannat. Hän on sinun kanssasi nyt ja aina.

Toimituksen käsiohjelman kannen kuva

Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Jesaja 43

Valmistellessani eilen toimitusta, silmäni jäivät siunaustilaisuuden käsiohjelman kanteen. Se puhuttelee hiljaisesti katsojaa ehkä myös tavalla jota ei heti tule ajatelleeksi. Tähän kanteen on kuvattu lyhyesti tätä hetkeä varten X elämä ja sen äärilaidat.

Keskellä suurin kirjaimin on nimi, jolla hänet tunnettiin, nimi jolla häntä kutsuttiin, nimi joka tuo teille hänen persoonansa mieleen ja muistiin. Nimi on kalleinta omaisuuttamme, vaikka se ei ole edes omaisuutta. Nimi on osa meitä, se kantaa minuuttamme. Nimen kuuleminen herättää meidän sielumme. Se herättää meidät suhteeseen lausujan kanssa. Me avaudumme oman nimen kuullessamme. Toki nimen rinnalla ajan myötä tulee toisia nimiä. X:n kohdalla näitä olivat sanat: äiti ja mummu. Tällaiset nimet kantavat myös minuutta, jos tulee oikean ihmisen lausumana. Hänen sielunsa heräsi myös sanoihin. X:n nimi säilyy edelleen. Se nostaa teoille samoja muistoja. Myös X säilyy Jumalan luona. Hänet Jumala on nimeltä kutsunut omakseen. Kun Jumala lausuu nimemme, se ravitsee, hoitaa ja lohduttaa sieluamme, poistaa pelkomme.

Sukunimi hänellä on alkujaan Z. Se on kirjoitettu pienin kirjaimin sillä se vaihtui puolison sukunimeen silloin, kun solmitte avioliiton Y kanssa. Teistä tuli pian sen jälkeen perhe. Kysyin, miten tarina sai alkunsa ja sanoit, että se taisi olla … Avioliitto kesti hyvin yli 50 vuotta.

Nimen alla näkyy hänen elämänsä äärilaidat: syntymisen päivä ja kuolinpäivä. Kaikella hänen elämässään oli paikka näiden päivien sisällä. Siihen mahtuu paljon lapsuuden iloja, työtä, rakkautta ja suruja. Suru ja rakkaus voimistuivat 70 ikävuoden jälkeen. Lapsen kuolema koetteli eikä hän päässyt siitä yli. Kyyneleet olivat monesti seurana. Pian X oma sairaus todettiin, läheisen sairastuminen ja viimeksi oman toisen läheisen menettäminen.

Vasemmalla suurimpana kaikista on ohut risti, joka on kehystänyt X elämän kasteessa tehdystä ristinmerkistä otsaan ja rintaan tähän hautaan siunaamisen hiekalla tehtyyn ristiin. Risti usein mielletään kuoleman merkiksi – koska alkujaan se oli kuolemantuomion toteuttamisen paikka, mikä tuli Jeesuksenkin osaksi. Mutta Jeesus voitti kuoleman pääsiäisenä. Hän nousi kuolleista. Kristityille tuo merkki on siksi erityisesti toivon symboli suurimman surun keskellä. Toivo kuoleman voittamisesta ja iankaikkisesta elämästä. Kaikki ei jää tähän. Niin kuin Jeesus nousi kuolleista, hän herättää kerran meidät kaikki. Meillä on koti Jumalan luona.

Kuvassa lopuksi pääskynen lentää ylöspäin. Vanhemmiten monesta ihmisestä tulee lintujen tarkkailija. Kun ei enää pääse kulkemaan, tulee katsottua sitä elämää, mikä kodin ikkunasta näkyy. Pienet linnut lintulaudalla on sykähdyttävä näky. Lintu osaa lentää. Lintu on vapauden kuva. Ihmisen sielua on monesti verrattu lintuun. Puhutaan sielun linnusta. Laulu Varpunen jouluaamuna liittyy samaan perinteeseen. Kuvan pääskynen lienee sielun lintu joka nousee Jumalan luo, paratiisiin, siihen huolettomuuteen ja rauhaan, mikä Jumalan lapsille kuuluu.

Sairaus vangitsi sielun linnun, teki elämää ahtaammaksi. Vaikka samalla se myös kasvatti ihmisenä, lähensi teitä puolisoina. X opetti puolisolleen kodin hoitamisen saloja pyykkäämistä ja ruuan laittamista ja Y ohjeiden mukaan hoisi X. Vaikka omaishoitajan työ oli jatkuvaa varallaoloa, niin se oli rakasta aikaa. Teillä oli elämässä ollut paljon hienoja asioita – a, b, c, d, e. Näitä asioita täytyi karsia pois. Lopulta vain oleellinen oli jäänyt jäljelle: rakkaus ja huolenpito.

Nyt koti on jäänyt tyhjäksi. Ystäviä käy tapaamassa. Suurimman avun tuo kissa. Hän on luonasi myös hiljaiset illat, jolloin yksinäisyys tiivistyy. Pieni maukuva terapeutti oli teidän molempien ilo. Nyt myös tärkeä hiljaisessa kodissa.

Elämä jatkuu maan päällä. Meidän on tehtävä osamme ja kuljettava polkumme. Polku päättyy kerran. Ei umpikujaan, vaan jälleennäkemiseen Jumalan luona. Tuokoon se toivoa jäljellä oleviin askeliin.

Saatto haudalle – voittokulkue

Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan…   Joh 12:12-24

Valitsin raamatunkohdaksi yhden palmusunnuntain evankeliumeista. Huomenna tuota juhlaa vietetään – meillä on perhekirkko ja lapset laulavat täällä pajunkissoineen. Evankeliumissa Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja hänet otetaan palmunlehviä heiluttaen vastaan. Jeesukselle järjestettiin kuninkaallinen vastaanotto, sellainen triumfi-kulkue, mikä voittoisalle roomalaiselle sotasankarille järjestettiin, hänen palattuaan taisteluista sotasaalis mukanaan. Jeesukselle järjestetty voittokulkue tuntuu oudolta, sillä hän ratsastaa suoraan surman suuhun. Mutta se kääntyy voitoksi koko maailmalle.

Minulla oli oikeastaan kolme syytä tämän tekstin valitsemiseen. Ensimmäinen on tuo edellä mainittu palmusunnuntain läheisyys. Toinen liittyy siihen, mitä ajattelen x elämästä ja uskosta ja kolmas syy liittyy siihen kulkueeseen, johon me liitymme tämän toimituksen päätteeksi. …

Kolmas perustelu yhdistää kaksi edellistä palmusunnuntain kulkueen ja x henkilökohtaisen nöyrän uskon. Ne yhdistyvät siinä, että tämän toimituksen päätteeksi järjestämme hiljaisen saaton haudalle. Mutta vaikka se on surusaatto, se on samalla voittokulkue. Tätä ei ehkä usein tulla ajatelleeksi.

Kristilliset hautauskulkueet tunnetaan hyvin varhaisesta ajasta. Kun pakanat hautasivat hiljaisesti vainajansa yöllä kristityt hautasivat päivällä, järjestivät kulkueen ja lauloivat kiitosvirsiä. Sillä he tiesivät vainajan päässeen perille taivaan kirkkauteen. Siksi hautauskulkueen voittosaatossa alkuaikoina kannettiin myös palmunoksia. Ne liittyvät palmusunnuntain juhlakulkueeseen, mutta ne olivat myös muistutuksia siitä taivaskuvauksesta, mikä Johanneksella oli. Hän näki Jumalan valtaistuimen edessä suuren ihmisjoukon. Näillä pelastuneilla oli yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa.

Me olemme osa sitä suurta kulkuetta Jeesuksen jäljessä, jossa hän ratsasti Jerusalemiin, kärsi kuoleman meidän puolestamme ja kolmantena päivänä heräsi kuolleista ja avasi meille taivaan ovet. Kristus on kulkenut edellämme kirkkauteen. Me kuljemme voittosaatossa hänen perässään. Jo nyt me heilutamme palmunoksia, pajunkissoja tai muita tuon Jeesuksen voiton merkkejä. samoin kun kannamme rakkaamme hautaan, se on voittokulkueemme viimeinen vaihe ennen pääsyämme suureen riemuun. Kristukseen hankkima pelastus on totta ja riittää  meille.

Kukka-seppeleet, 1 Kor 9:25

Olen eräässä urheilijamiehen hautauksessa johdattanut ajatuksia voittopalkintoon, seppeleeseen. Paavalin sanoin, juoksukilpailussa voittaja seppelöidään. Me tavoittelemme katoamatonta seppelettä Jumalalta, jonka hän antaa kaikille maaliin päässeille.

Kun omaiset laskevat kukkaseppeleet haudalle tai arkun viereen liitymme sielussamme siihen taivaalliseen hetkeen, jossa Jumala seppelöi poisnukkuneen rakkaamme voittajan palkinnolla.

Tallenna