Kuolemaan liittyvä kuvasto toimitusten käsikirjassa

Tutustuminen ortodoksiseen käsitykseen ilmojen tulliasemista, joissa pahat henget tutkivat ja syyttävät sielua, joka enkelin saattamana tekee matkaa tuonilmaisiin, sai minut tarkastelemaan oman luterilaisen perinteeni sanastoa ja ilmaisutapoja. Miten kuolemasta puhutaan, miten sitä kuvataan? Ei ollut suurikaan yllätys, että luterilaisessa toimitusten käsikirjassa itse kuolemasta puhutaan hyvin varovasti – tuskin mitään. Sanat ovat niukkoja ja diplomaattisia. Jopa sanaa sielu on hyvin vaikea löytää (muualta kuin joistakin Raamatun jakeista). Nykyaikainen teologinen tietämys on tehnyt kirkkomme isät ja äidit varovaisiksi käyttämään tällaisia perinteisiä käsitteitä. Ihmistä ei siis jaotella sieluun ja ruumiiseen luterilaisessa sanastossa. Kuolemaa ei siten myöskään ajatella ruumiin ja sielun erona. Näin hankalilta määrittelykysymyksiltä säästytään, mutta samalla jotakin ilmaisujen elävyydestä ehkä menetetään.

 

Rukoushetki kuolevan luona

Kuolemaa kohti käyvän ihmisen tunnot ovat yksinomaan Raamatun jakeiden varassa, millään muulla tavalla sitä maisemaa ei sanoiteta. Voi olla viisas ratkaisu, jättää kaikki ‘ihmissanat’ syrjään ja turvautua yksin Jumalan sanaan. Mutta silti olisi toivottavaa, että joitakin rukouksen sanoja olisi kuolevan puolesta kirjoitettu auki.

 

Rukoushetki – Läheisen kuoltua

Johdantosanat puhuvat kuolemasta hämmentävänä ja vaikeasti ymmärrettävänä asiana (ei esimerkiksi pelottavana tai lopullisena. Se ei käytä sanoja sielun ja ruumiin erosta. tms)

Rukousjakso

1. kuolema koskettaa / se on matkan pää / maanpäällisestä elämästä on surevilla jäljellä vain muisto

2. kuolema on käynyt luonamme. Muistamme edessäsi X:ää.

3. anna ikuisen valosi loistaa hänelle

ristinmerkki ja kasvojen peittäminen – Herra antakoon sinulle iankaikkisen levon, ikuinen valo sinua valaiskoon (+) Pyhät enkelit johtakoot sinut ikuiseen elämään.

 

Rukoushetki – Surukodissa

Johdntosanat

x on lähtenyt tästä elämästä / hänen paikkansa on kotona tyhjä / Kuolema hämmentää, on vaikea ymmärtää / Suru tarvitsee aikaa

Rukousjakso luonnollisesti keskittyy enemmän surevan tilanteeseen

1. auta ettemme ajattelisi vain kuoleman pimeyttä vaan ikuisen elämän kirkkautta

2. Kuolema on sitä, että joutuu luopumaan läheisestään, se on menetys

3. kuoleman ja surun keskellä sanat ja voimat loppuvat

 

Hautaan siunaaminen

johdantosaanat – saatamme x haudan lepoon. kristityllä on ylösnousemuksen toivo.

Kristus on kuoleman ja tuonelan voittaja: Ilm 1:18 Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

rukous

1. Jeesus on avannut tien ikuiseen elämään

3. ahdistus kuoleman tullessa lähelle / vaikea luopua ihmisestä / sinä kohtasit kuoleman kauhut (kuolemassa on siis jotakin kauheaa, minkä Jeesus on kohdannut) /

4. anna tästä elämästä lähteneelle ikuinen lepo / valaise hänen viimeinen matkansa / suo meidän viettää hänen muistoaan tulevan elämän toivossa / pyhät enkelisi kantakoot hänet autuaiden joukkoon

puhe:

Olette menettäneet läheisen… muistamme sitä hyvää… Kuolema kuuluu ihmisen osaan. Uuden elämän syntyminen ja kuolema kulkevat rinnakkain tässä maailmassa… jokaisen on kerran lähdettävä… kuolema on lopullinen ja tuntematon, siksi tunnemme pelkoa… kuolema vie läheisen pois… Kuolema katkaisee siteet… myös meidän tulisi olla valmiit lähtemään.

tai

katoavaisuus on osa meidän elämäämme… olette joutuneet luopumaan… kuolema on peruuttamaton, sen voima on meitä väkevämpi… Jumalan valta ulottuu kuolemankin yli.

kuoleman todellisuutta raamatussa verrataan unennäköön, virran juoksuun, ruohon ja kukkasen kauneuteen ja haurauteen. näkyviin piiryy aika, joka on meille annettu ja otetaan pois. Jumala on antanut käyttöömme ajan.

jokainen kulkee kerran tiensä loppuun. Jumala kehottaa meitä ajattelemaan omaa kuolemaamme ja ikuisuutta. Kuoleman hetkeä emme tiedä. Mistä pidämme kiinni kun on luovuttava tästä elämästä

meidät saatetaan vuorollamme täältä pois. hauta ottaa syliinsä… Ylösnousemuksen toivo avaa näköalan kirkkauteen jossa eiole sairautta…

Rukous

2. meillä ei ole täällä pysyvää asuinsijaa

4. olet päästänyt palvelijasi elämän murheista ja taisteluista… Auta meitä käyttämään antamaasi aikaa… olisimme valmiit lähtemään täältä kun sinä meitä kutsut…

5. sinä olet asettanut elämällemme rajat.. tiedät mikä on päiviemme määrä…

11. pientä lasta siunattaessa:  ole luonamme, kun meidän on luovuttava tästä lapsesta. Ota hänet syliisi ja vie hänet taivaan kotiin.

12. lasta siunattaessa: sinä annoit hänet meille ja otit pois… ota hänet turvaan enkeliesi luokse.

13. armosi kantaa kuoleman rajan ylitse

14 vanhusta: olet antanut pitkän elämän ja kutsunut hänet pois…

15. Olet korjannut pois kypsää viljaa. ota hänet lepoosi.

 

Tässä on oikeastaan kaikki se, miten kuolemaa sanoitetaan käsikrijassa. Se ei ole paljon. Raamatun tekstit tietysti puhuvat puolestaan.

Mitä jää kaipaamaan? Ehkä sitä, että kirkolla on tarjota jotakin kättä pidempää. Että olisi edes joitakin sanoja kirkon syvästä perinteestä, jotka saattelisivat tuossa tilanteessa hieman emotionaalisesti ja kokemuksellisesti uskottavammalla tavalla. Lämmin uskon tuoma varmuus ja lohtu – iankaikkisen elämän toivo ja Jumalan rakkaus, joka on kaikkea suurempi.

Tietysti käsikirjan tekijöiden on tasapainoiltava siinä, että aina ei omaiset ole surun musertamia. Joskus kuolema on helpotus niin kärsivälle ihmiselle kuin omaishoitajalle, joka on ollut sidottuna pitkään vaikeassa tilanteessa. Siksi juuri on vaihtoehtoisia tekstejä ja rukouksia.