09 b. Valmistautuminen kuolemaan

• Valmistautuminen kuolemaan
• Kuolemisen pikakurssi
• Kuolemaan valmistautuminen
• Elämä on kuin taulu jonka signeeraamme
• Viimeinen vihollinen
• Tilin tekeminen – pelimerkit lasketaan Mt 25:14-18
• Toimita talosi Jes 38:1-5
• Olenko ollut kenellekään paha? 1 Kor 13:8-12
• Jumalan eteen ei marssita ansiomerkit rinnuksilla
• Sisäinen matka oman rajallisuuden äärellä
• Katsoa elämää silmiin
• Käynti elämän tärkeillä paikoilla Joh 1:1-9
• Jäähyväiset itselle Hes 34:11-16
• Kuoleman salaisuus Joh 14:1-6
• Viimeinen toivomus 1 Ms 1
• Viimeinen matka tehdään yksin Jesaja 38:12

Valmistautuminen kuolemaan

Elämän kulkuun kuuluu se, että vanhetessa toimeliaisuus vähenee ja matkat lyhenevät. Vähän kerrallaan oli luovuttava itselle tärkeistä ja rakkaista asioista – käsitöistä ja puutarhan kuokkimisesta. Sitä on vanheneminen, tuttavuuden tekemistä oman kuolevaisuutensa kanssa. Kaikki ne pienet luopumiset kertovat että elinaika on käynyt vähiin ja viimeinen raja tullut lähemmäs.

Vanhetessa toiset kädet tarttuvat toimeen ja itse jäädään sivuun. Monia ystäviä hän saatteli hautaan ja ihmetteli omaa osaansa kun hänet on kuin jätetty tänne.

Siinä on aina jotakin syvästi inhimillistä, haurasta jopa pyhää, kun ihminen käy tietoisesti lähemmäs omaa kuolemaansa. Kun voimiamme riisutaan ja katsotaan omaa elämää viimeistä rajaa vasten – tietäen, että elinaikamme päättyy ja on tehtävä tiliä elämästä löydettävä sopu ja rauha ja ehkä myös syvempi merkitys siihen, mitä varten täällä olemme olleet.

Kuolemisen pikakurssi

Kuolemaan ei ole olemassa pikakurssia. Sitä kohti olisi jokaisen hyvä mennä ns. pitkän kaavan mukaan. Niin, että koko elämämme on siihen valmistautumista: jättäisimme katoavan ja kiinnittyisimme taivaalliseen. Erityisesti silloin on havahduttava, kun kuolema jo vilkuilee meitä omakseen. Nuo viestit on otettava todesta ja silloin on syytä huolestua omasta sielustaan. Aionko todella juosta elämäni loppuun laput silmillä, jotta en kohtaisi pelkoa ja ahdistusta, minkä kuolema herättää.

Tietoisuus kuolemasta erottaa meidät eläimistä ja tekee ihmiseksi. Ihminen tietää olevansa kuolevainen. Tällä tietoisuudella on tarkoitus. Se havahduttaa meitä etsimään omaa paikkaamme luomakunnassa.

Kuoleman terveellinen anti elämässämme on siinä, että se asettaa meitä oikeaan suhteeseen tosiasioiden kanssa.

Älä aloita päivääsi ilman rukousta ja Jumalan sanaa.

Anna totuuden valon valaista elämäsi kaikki nurkat

Elä rohkeasti

Anna Jumalalle kunnia

Turvaa armoon ja anteeksiantamukseen, minkä Jumala Jeesuksen kautta antaa

Jätä itsesi turvallisesti hänen haltuunsa.

Kuolemaan valmistautuminen

– Hyvät ystävät. Jokainen meistä tietää kerran kuolevansa. Tämä tietoisuus erottaa meidät muusta luomakunnasta. Kukaan tosin ei halua tietää, milloin se tapahtuu. Haluamme mieluummin pyyhkiä koko ajatuksen kuolemasta pois mielestämme. Se kuuluu jonnekin kauas tulevaisuuteen. Vanheneminen tuokin kuoleman tietoisuuden lähemmäs. Lehtien kuolinilmoituksissa on pitkään ollut omia ikätovereita ja paljon nuorempiakin. Me valmistaudumme ajatukseen, että kerran meidän vuoro tulee.

– Hyvät ystävät. Teitä on kohdannut suru. Surun myötä olette joutuneet tarkastelemaan omaa elämäänne ja läheisenne elämää uudella tavalla. Te olette muistelleet kaikkea sitä, mitä x oli teille, mitä kokemuksia olette jakaneet hänen kanssaan. Näihin muistoihin liittyy paljon iloa, mutta ehkä myös ajatuksia, joissa toivoo, että olisi voinut tehdä jotakin toisin.

Mutta joskus tietoisuus kuolemasta voi tulla mieleemme myös kesken parhaimman aikuisuuden. Se tulee silloin lääkärin suusta ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta julmalta tuomiolta. “Syöpä on levinnyt, eikä mitään ole enää tehtävissä”. Tämä tieto tuo pelkoa ja tuskaa. Väistämätön on edessä. Sitä ei voi peruuttaa, sitä ei voi kieltää, sitä ei voi lahjoa, sille ei voi tehdä mitään. Ainoa asia, mitä voi tehdä, on hyväksyä se, pyrkiä samalla sovintoon itsensä, läheistensä ja Jumalansa kanssa.

Elämä on kuin taulu jonka signeeraamme

Kun x lopulta sairaalassa katsoi elämänsä kokonaisuutta kuin taiteilija valmista tauluaan – oli aika signeerata se ja hyväksyä se omaksi elämäksi. Tällaisen tilanteen eteen kuoleman edessä joutuu. Elämänsä hyväksyminen ei aina ole helppoa, jos olisi halunnut sen olevan toisenlainen, jos jotakin tärkeää jäi täyttymättä ja joutuu suremaan elämätöntä elämää.

…

Ajatus elämän taulun signeeraamisesta – oman elämänsä hyväksymisestä olen sijoittanut myös seuraavaan pohdintaan mielen sisäisestä matkasta omaan kuolemaansa kohti

Keskustelimme myös kuoleman sisäistämisen vaiheista: kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus, hyväksyminen. Minkälainen oli X:n mielen matka hänen käydessään kohti elämänsä päätöstä. Nykyaika ei valmista meitä kuoleman kohtaamiseen. Ei ole olemassa kursseja siihen. Ennen vanhaan puhuttiin jopa kuolemisen taidosta: ars moriendi. Sitä varten oli kirjoja ja apuneuvoja. Nykyisin aihe on vaiettu – vain surevalle on lohdutusta, mutta kuolevalle hyvin vähän.

Aihe ahdistaa ihmisiä. Vaikka kysymys on asiasta, joka väistämättä on jokaisen meidän edessämme ennemmin tai myöhemmin. Se on asia, joka siksi olisi hyvä huomioida yhtenä elämänkulun vaihtoehdoista. (vanhat iltarukoukset nostavat sen aina esille – jos sijaltain en nousisi taivaaseen ota tykösi)  Kuolema yhdistää meidät. Se ahdistaa, koska on suuri ja tuntematon, mutta se voi olla kutsu myös syvempään elämään.

Vanhoissa kirkkorukouksissa on esillä tämän tähdä ajatus: varjele meidät pahalta ja äkilliseltä kuolemalta. Kuolemaa, johon ei ole ehtinyt valmistautua, on pidetty huonona asiana. Vaikka tänäpäivänä monet toivoisivat kuolevansa juuri äkillisesti, joutumatta ajattelemaan sitä yhtään. Kuolema halutaan sysätä syrjään ajatuksista kokonaan, sitä ei haluta kohdata lainkaan. Mutta kuolemalla on paljon meille opetettavaa juuri tätä elämää varten.

Kuoleman ajatteleminen ei missään nimessä tarkoita mitään sellaista, että ihminen alkaa halveksia elämää ja ihailla kuolemaa. Nimenomaan se antaa aiheen elää rohkeammin ja täydemmin. Luontokappaleista ihminen on ainoa, joka tiedostaa kuolevansa. Eläimet elävät ja kuolevat. Ihmisen elämään on kätketty jumalan henki. Tämä on etuoikeutemme. Siksi etsimme elämällemme tarkoitusta, täyttymystä, mikä on enemmän kuin vain ohikiitivät nautinnot.

Nuori ihminen ei tietenkään ajattele kuolevansa pitkään aikaan. Sairaus kuitenkin voi pysähdyttää meidät. Silloin eteen tulee kysymykset: miten käytän lopun aikani, olenko päässyt sovintoon itseni, läheisteni ja Jumalani kanssa. Onko jotakin tunnollani. Viimeistään silloin olisi saatava suunsa auki ja kerrottava läheisilleen asiansa: rakkautensa, kaipauksensa, jäähyväisensä. Silloin olisi etsiydyttävä iankaikkisen elämän toivon ääreen.

X taisi useimpien ihmisten kanssa olla samanlainen siinä, että ei mielellään puhunut kuolemasta eikä halunnut sitä ajatella. Se oli kuitenkin asia, mikä oli takaraivoon kirjoitettu. Sitä hän joutui käsittelemään alitajuisesti joka tapauksessa.

Viimeinen vihollinen

Erilaiset seikkailu ja taisteluelokuvat kertovat sankarista, joka taistelee vihollisiaan vastaan. Hänellä on olemassa oma päävihollisensa ja kaikkein vaikein vastustajansa. Mutta hänellä on sitä ennen monta vastustajaa, vähempiarvoista. Niissäkin taisteluissa hän haavoittuu. Lopulta hän kohtaa kuitenkin päävastustajansa, viimeisen vihollisensa. Elokuva huipentuu heidän taisteluunsa, siihen kuinka sankari vaikean kamppailun jälkeen kykenee nousemaan alakynnestä voittajaksi.

Me haluaisimme varmasti olla tällaisia sankareita, jotka ovat voittamattomia. Haluaisimme olla niitä sankareita, jotka taisteluissa kaatavat maahan kaikki vastustajansa. Mikään tai kukaan ei ole meitä suurempi, viisaampi tai vahvempi. Jos joku onkin vahvempi, voitamme sen kuitenkin älykkyydellämme. Osaamme käyttää sen heikkoa kohtaa hyväksemme tai jopa kykenemme kääntämään hänen vahvuutensa häntä itseään vastaan. Viimeisessä taistelussa kohtaamme vaikeimman, taitavimman vastustajamme, joka on pysytellyt kaiken aikaa taustalla. Kuka on päävastustajamme.

Paavali sanoo, että kuolema on vihollisista viimeinen (1 Kor 15:26). Mitä tahansa vastustajia elämän varrellamme on, viimeisenä meitä vastaan tulee kuolema. Se voi näyttäytyä meille silloin kun lääkäri sanoo, että sairautemme suhteen ei ole enää mitään tehtävissä. Olemme siihen asti taistellut sairauksia vastaan, mutta nyt huomaamme, että sairaudet ovat olleet vain vähäisiä taistelijoita tämän päävastustajan rinnalla.

Alkaa kamppailu ylivoimaista vastustajaa vastaan. Me voimme saada erävoittoja ja voimme saada omasta mielestämme tasapelin ja päästä näin jatkoajalle. Tosiasiassa alusta lähtien on selvää. Kuolema vie voiton. Me emme pysty antamaan sitä vastaan yhtä ainoaa kunnon iskua. Se lyö meidät maahan ja me kuolemme. Näin tapahtuu aivan jokaisen kohdalla.Meidän sankaruutemme ei ollutkaan pysyvää. Emme ole lyömättömiä, ei käynytkään niin kyin elokuvissa.

Silti Paavalin teksti hämmästyttää. Siinähän sanotaan selvästi että tämä viimeinen vihollinen kuolema kukistetaan. Käy sittenkin niin kuin niissä elokuvissa, joissa sankari viimeisillä voimillaan onnistuu kukistamaan arkkivihollisensa. Myös kuolema, viimeinen vihollinen voitetaan, mutta sankari et ole silloin sinä. Viimeisen vihollisen voittanut sankari on Jeesus. Pitkäperjantain kertoo lopullisesta taistelusta ja pääsiäinen kertoo taistelun lopputuloksesta, voitosta. Kuolema saavutti Jeesuksen ja näytti siltä, että siihen kaikki päättyi. Jeesus haudattiin kuten mikä tahansa eloton ruumis. Mutta kolmantena päivänä hän heräsi kuolleista. Jeesus on voittamaton sankari. Tämä nimi on jokaisen kuolevaisen hyvä pitää mielessä. Sillä se on ainoa turvamme hädän hetkellä.

Tilin tekeminen elämästään – Pelimerkit lasketaan

Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta… Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Mt 25:14-18

Evankeliumi puhuu siitä hetkestä, jolloin Jumalan edessä jokainen joutuu tekemään tiliä omasta elämästään. Koska vertaus on pitkä, luin siitä vain tuon alkuosan. Mutta sen kuultuaan mieleen palautuu tietoisuus: minultakin kerran vaaditaan tilintekoa siitä, miten olen minulle uskotut talentit käyttänyt. Miten olen elänyt ja mihin voimani sijoittanut.

Tällaista elämän tarkastelua tapahtuu erityisesti vanhuudessa, kun on elänyt pitkään eikä voimia enää riitä muuhun kuin muistelemiseen. Mutta tuohon tilintekoon voi joutua toisinaan myös nuorempana, kesken parhaimman aikuisuuden.

Kun joutuu kasvotusten kuoleman kanssa, mitä ihmisessä silloin tapahtuu? Vuosien aikana olen tullut huomaamaan, että tieto omasta kuolemasta saa harvoin miehissä suuria tunteenpurkauksia aikaan. Se otetaan vastaan asiana asioiden joukossa. Ikään kuin “Jaaha. Että näin on asia. Peli päättyy, joten on aika laskea pelimerkit.” Mitä on jäänyt käteen ja mitä saanut aikaan. Onko pelimerkeillä pelattu, vai onko niitä piilotettu?

X:n elämässä oli aikoja, jolloin pelimerkkejä hukattiin. Jokainen tietää hänen pelanneen silloin taitamattomasti. Ne olivat vuosia, joita hän joutui katumaan hukattuina. Elämän loppuvuodet taas osoittivat vallan toisenlaista suuntaa. … näihin viimeisiin vuosiin mahtui paljon elämän ydinhyvää.

Elämän viimeisinä kuukausin X teki tiliä koko elämästään. Ja jotta säilyttäisi rauhansa, niin tässä tilinpäätöksessä myös sinne alimmaisen viivan alle olisi jäätävä jotakin plussaa. X hyväksyi elämänsä iloineen ja suruineen omaksi elämäkseen. Elämä oli ollut elämisen arvoista.

Mutta me emme ole ainoat, jotka arvioivat elämämme. Meidän on astuttava myös Jumalan kasvojen eteen. Läheisen menettämisen johdosta mieleen nousee myös kysymys, pääseekö pappa taivaaseen Jumalan luokse? Oliko hän tarpeeksi hyvä ihminen? Yksikään ihminen ei ole päässyt taivaaseen omin avuin. Sinne päästään yksistään Jumalan armosta. Se ei ole oman hyvyytemme varassa.

Me jätämme teidän rakkaanne Jumalan käsiin, luottaen siihen, että se mikä oli pahaa annetaan anteeksi ja pyyhitään pois ja mikä oli hyvää pysyy ikuisesti.

Toimita talosi

1 Niihin aikoihin sairastui Hiskia ja oli kuolemaisillaa; ja profeetta Jesaja, Aamoksen poika, tuli hänen tykönsä ja sanoi hänelle: ”Näin sanoo Herra: Toimita talosi; sillä sinä kuolet etkä enää parane”. … (Jes 38:1-5)

Hyvät ystävät

X sairasti pitkään, mutta kuoli kuitenkin äkillisesti. Joitakin kertoja hän oli aikaisemmin käynyt kuoleman rajalla, mutta palannut takaisin elämään ja saanut ikään kuin jatkoaikaa.

Valitsin Raamatunkohdaksi tekstin, joka lienee vähemmän tunnettu. Kuningas Hiskia oli kuolemansairaana ja profeetta lähetettiin hänen luokseen valmistamaan häntä kuolemaan. ”Toimita talosi sillä sinä kuolet, etkä parane.” Hiskia sai kuitenkin elämälleen jatkoajan – 15 vuotta. Hänen aikansa tuli myöhemmin.

Mutta vielä enemmän kuin tuo jatkoaika elämälle, minua puhuttelee Jesajan sana Herralta: ”Toimita talosi.” Olen huomannut usein aikaisemminkin, että ennen kuolemaansa monella ihmisellä on ollut tiedostamaton tarve saattaa loppuun keskeneräisiä projektejaan. On kuin Jumala olisi unessa kuiskannut heille nuo sanat – toimita talosi, sillä sinä kuolet.

X myös laittoi taloansa kuntoon. Monta asiaa tehtiin, mikä vuosien varrella oli jäänyt odottamaan parempaa aikaa. Nyt tuli tarve saattaa ne päätökseen. Taloon laitettiin uudet …. Kun x saatiin kuntoon tärkeät asiat oli tehty. Vain viikko sen jälkeen X ei enää noussut. Hänen jatkoaikansa oli tullut täyteen.

Eräs tunnettu suomalainen runoilija ja kirjailija Helena Anhava on nimennyt muistelmateoksensa näillä samoilla Jesajan sanoilla: ”Toimita talosi.” Hän sanoo pitävänsä tuosta ilmaisusta, jonka isältään Lauri Pohjanpäältä oli oppinut. Hänelle tuo lause merkitsi myös henkistä tilintekoa elämästä. Toimita talosi – on sitä, että selvitetään välit eletyn elämän kanssa. Laitetaan asiat sellaiseen kuntoon, että elämänsä voi antaa pois, että on valmis lähtemään; että asiat on saatettu valmiiksi niille, jotka jäävät jälkeen ja joiden on jatkossa selvittävä ilman häntä.

X toimitti talonsa – jätti sen hyvässä kunnossa Y:lle, jotta hänen olisi siinä hyvä asua.

Mutta millä tavoin mahtoi sujua sisäisten asioiden selvittäminen. Muistoja on kertynyt varmasti paljonkin: muistoja joita mielellään ajatteli uudestaan, mutta myös muistoja, jotka olivat vaikeita. Kun taloa käytiin läpi ehkä samalla kuljettiin edestakaisin vuosikymmenten mielenmaisemaa, hyvästeltiin paikkoja.

Jos X itse olisi tässä tilanteessa jakamassa elämänsä tärkeitä jälkiä, hän ymmärtääkseni osaisi hauskalla ja sujuvalla tavalla kertoa sattumuksia ja asioita elämän polun varrelta. Lapsuuden maisemista ehkä aloitettaisiin. Sinne sijoittuisi tärkeitä muistoja. sota-ajan pelot, evakkomatkat ja siitä johtuneet tunteet ja kaipaus, minkä kodista lähteminen jätti sydämeen. Monet muuttamiset paikkakunnalta toiseen. Puolison löytyminen. Lasten syntymät. . Kohtalokas infarkti, joka muutti elämän kertaheitolla toiseksi, mitä se oli siihen mennessä ollut.

Erityisesti jäin miettimään sitä, miten halvaantuminen vaikutti häneen. Minkälaiset jäljet jäivät sieluun – Hän oli vielä nuori, kun jäi sairaseläkkeelle. Miitä se teki miehen sisimmälle, siihen kohtaan jossa mies miettii omaa kunniaansa eli sitä minkälainen mies minä olen. Kuinka paljon miestä minusta on jäljellä. Siinä sukellettiin syviin kysymyksiin. Ei hän niitä pohdintoja varmaan ääneen olisi laususnut – ne ovat Jumalan kanssa kahden käytävää keskustelua. Mutta se minkälaisena olette oppineet tuntemaan hänet näiden tapahtumien jälkeen, paljastaa paljon niistä vastauksista, joita kysymyskiin annettiin. Jos olen ymmärtänyt oikein, hän oli edelleen valoisa persoona ja viihtyi ihmisten kanssa, oli erilaisissa luottamustehtävissä. Elämän rajoitteiden kanssa tultiin toimeen yhdessä Y:n kanssa. Taakat koettelivat mutta eivät kaataneet tai katkeroittaneet.

Osana elämän tilintekoa X oli valmistanut myös itseään elämänsä päättymiseen. Sairastelut ja sairaalareissut muistuttivat häntä elämän arvosta ja kuoleman todellisuudesta. Hän oli sanonut, että ”kolmatta kertaa häntä ei elvytetä”. Ne olivat myös selviä sanoja siitä, että talon toimittaminen oli saatettu sisäisesti valmiiksi. Valmius muuttaa iäisiin asuntoihin oli olemassa. …

Olenko ollut kenellekään paha?

Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa. … Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee. 1 Kor 13:8-12

Hyvät ystävät. Olemme hiljaisuudessa katselleet tätä arkkua, joka kätkee sisäänsä teille rakkaan ja läheisen ihmisen: äidin, mummun ja isomummun. Hän on kuollut ja viimeinen rakkauden tehtävänne on saattaa hänen ruumiinsa hautaan, kun hänen henkensä tai sielunsa on palannut Jumalan, lähettäjänsä luo. ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut, henki palaa Jumalan luo, moka on sen antanut.” Saarnaaja.

X eli harvinaisen pitkän elämän. Mutta pitkäkin elämä päättyy joskus ja on jäähyväisten aika. Pitkän elämän jälkeen on ehkä helpompi kiittää hänen elämästään ja antaa hänet Jumalan haltuun: sillä X kohdalla varmaan voi sanoa samoin kuin patriarkkojen kohdalla: Hän kuoli rauhallisen vanhuuden jälkeen korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena otettiin isiensä tykö.

…

Minkälaiset unelmat ja haaveet valtasivat hänen mielensä. Kyllä niitä varmaan kympin oppilaalla oli. X osoittautui todella oppivaiseksi. Hän varmasti oli kiinnostunut kaikesta ympärillään ja halusi oppia ja tietää lisää. Siitä kaikesta kertoo kansakoulun todistus 10 keskiarvolla.

Tuollaisella todistuksella olisi pitänyt päästä jatkaa opiskeluita. Oppimishaluja varmaan olisi ollut. Mutta aika oli toisenlainen. Apua tarvittiin maatilalla. Toisin kuin tänään, koulun käyminen maksoi. Lukemiset saivat jäädä. Ehkä unelmat vähän kerrallaan vaihtuivat sellaisiksi, joita elämän edellytykset osoittivat mahdolliseksi.

Kauas maailmaan hänen ei tarvinnut lähteä. Synnyinkodissaan hän jatkoi aikuisena ja sinne hän sai perheensä perustaa. Kasvattaa pojat ja lähettää maailmalle. Vanheta yhdessä puolisonsa kanssa, kunnes joutui antamaan hänet pois lähes nn vuotta sitten.

Keskustelusta mieleeni jäi vielä eräs yksityiskohta hänen elämänsä lopulta. Jollakin tavalla se liittyy tuohon kympin keskiarvoon tai arvioimiseen ylipäätään. Mainitsitte hänen viime sanoiksi pohdinnan, jossa hän katsoo elämäänsä taaksepäin ja kysyy teiltä: Olenko ollut kenellekään paha?

Tämä kysymys on ihmisen pohdintaa kun hän miettii elämänsä kokonaisarvosanaa. Olenko minä ollut kenellekään paha? Onko minun elämässäni jotakin sellaista, mitä pitäisi vielä käsitellä, mikä on taakkana. Voinko tämän elämän kanssa mennä Jumalan eteen? Vanhan kansan ihmiset oli yleensä opetettu siihen, että itsekkyys on synti, että pitää ajatella myös muita ja auttaa heitä. Luultavasti te vastasitte, että ei, et ole ollut kenellekään paha. Voi olla että omatunto kuitenkin arvioi elämää tarkemmin että mieleen nousee asioita, joista ei ole ylpeä, asioita joiden olisi halunnut mennä toisin.

Ehkä elämän varrelle mahtuu tilanteita, että on joutunut pyytämään anteeksi. Voiko kukaan saada kympin arvosanaa elämästään? Jumalan arviointikriteerit ovat toisenlaiset kuin omamme. Jumala näkee myös sydämen – ei vain ulkoisia tekojamme.

Samalla kuitenkin Jumalan katse ei ole vain arvioiva, vaan armahtava ja anteeksiantava. Siihen armoon ja anteeksiantamukseen me turvaamme elämässä ja kuolemssa. Mikä on ollut pahaa, se annetaan anteeksi. Mikä on ollut hyvää se kirkastuu entisestään.

Kristittyinä me uskomme, että teidän mummunne on päässyt tästä taistelevatsa seurakunnasta riemuitsevaan seurakuntaan, jossa hän jatkaa sitä työtä, mitä tehi ennenkin – Hän rukoilee teidän puolestanne. Ja nyt ne rukoukset ovat vahvempia kuin koskaan, sillä hän näkee Jumalan kasvoista kasvoihin ja saa voimansa siitä.

Jumalan eteen ei marssita ansiomerkit rinnuksilla

Keskiviikkona olin X vuoteen ääressä. Ehtoollista ei enää ollut tarkoitus antaa. Hän ei olisi sitä pystynyt enää vastaanottamaan. Vietimme rukoushetken kuolevan luona. X kunto oli käynyt jo heikoksi. Oli odotettavissa, että siteet tähän maahan katkeavat pian.  Ei ole täysin selvää kuuliko X ja ymmärsikö, mitä hänen ympärillään tapahtui. Mutta oli tärkeää vakuuttaa häntä kuoleman heikkouden keskellä Jumalan armosta. Saattelimme häntä virsin ja rukouksin sille rajalle, jossa voimme vain läheisemme antaa ja uskoa hänet niihin käsiin, jotka vastaanottavat. Ne kädet ovat vahvemmat kädet: taivaallisen isän kädet, kuten virressä 517 lauloimme: Käsi minut kantaa uuteen elämään, ikirauhan antaa valoon jään.

X oli turvannut Jumalaan koko pitkän elämänsä ajan. Mutta kun ihminen käy heikoksi ja kulkee kuoleman porteille, silloin oma usko tuntuu heikolta ja oma elämä vajavaiselta. Kuoleman taustaa vasten omat saavutukset elämässä näyttävät kovin vaatimattomilta. Tuolle portille me emme kuljeta kuitenkaan omia saavutuksiamme. Niistä voi jälkimaailma meidät muistaa. Tuolla portilla olemme alastomia ihmisiä. Yksikään mitali tai ansiomerkki ei ole rinnuksillamme tai riipu kaulassamme. Meidän kauneutemme ja koristeemme silloin on vain Jeesukselta lahjana saatu pyhyys ja puhtaus. Siksi on hyvä lähtijää saatella muistuttaen siitä, että omat saavutukset eivät ole tärkeitä. Tärkeää on se mitä Jumala on tehnyt puolestamme.

Kun X kuoli, oli suruliputus koko maassa. Päivää aikaisemmin oli kuollut pitkäikäinen presidentti Mauno Koivisto. X ja Mauno olivat saman sukupolven ihmisiä. Samalla portilla olivat kumpikin. Ihmisiä, joilla kummallakin oli erilainen elämä ja historia. Tässä korostuu juuri tuo mitä aikaisemmin sanoin. Kaksi ihmistä: koko kansakunnan presidentti ja Harjavallan maatalon tyttö, he Jumalan ovat edessä samanlaisia ihmisiä – armoa ja anteeksiantamusta kaipaavia ihmisiä. Molemmat olivat eläneet samoja vuosia, presidentti toki vaikuttanut enemmän tämän maan kohtaloon ja kulkuun. X on vaikuttanut myös ihmisiin, mutta paikallisesti. Hänet muistetaan lempeänä, vieraanvaraisena, valoisana ja elämänmyönteisenä ihmisenä.

Kun ajattelen X elämäntarinaa minun näkökulmastani erikoinen piirre liittyy siihen…

Sisäinen matka oman rajallisuuden äärellä

Hyvät ystävät. X elämä päättyi sairastamisen jälkeen. Hän sai pitää teidät lähellään ja lähteä turvallisesti tietoisena siitä, että hän on rakastanut teitä ja te olette rakastaneet häntä. Rakkaus antaa elämälle merkityksen.

Monta kertaa hyvästit oli jo jätetty. Se on ymmärrettävää, kun jokainen kerta niistä tapaamisista olisi voinut olla viimeinen. Te elitte sillä rajalla, jossa elämänlanka oli käynyt ohueksi. Ja lopulta tuli eteen se kerta, jolloin jäähyväiset jäivät viimeisiksi. X oli valmistautunut lähtöön ja te olitte saattamassa häntä.

Hän oli sanonut, että hän elää satavuotiaaksi ja sitten pidetään juhlat. Lupaus oli usein mielessä, mutta elämä ei kulje aina niin kuin haluamme.  Sairaudet muuttivat elämän kulkua.

Hän ei sairaudestaan kenellekään halunnut puhua, vaikka asia oli kaikille kyllä selvillä. Jäin miettimään sitä, miksi sen sanominen on vaikeaa. Se ei ehkä ole vaikeaa vain siksi, että sana syöpä nostaa ajatuksiin pelottavan sanan kuolema. Sanassa ei sinänsä olisi ehkä ollut mitään outoa, mutta sen jälkeen kaikki sanat peilautuvat tuota mustaa taustaa vasten. Se muuttaa sitä, miten ihmiset suhtautuvat sinuun. Ehkä hän ei halunnut sellaista hössötystä ja varovaisuutta ympärilleen. Hän ei ehkä halunnut sitä, että häneen suhtaudutaan jotenkin epänormaalisti. Ehkä hän ei halunnut tulla määritellyksi sairautensa kautta. Hän oli vielä ihan sama ihminen ja toivoi teidän pitävän häntä tuttuna ja läheisenä ihmisenä.

Sairaudestaan hän ei mitään sanonut, mutta voinnistaan kyllä. Hän sanoi olevansa huonossa kunnossa. Kun kivun lievitystä tarjottiin, hän kuitenkin torjui sen. ”Kyllä hän tämän kärsii.” Hänen kipukynnyksensä oli korkea ja ehkä hän ajatteli särkyjen kuuluvan asiaan. Niin hän on paremmin tietoinen myös siitä, mikä hänen todellinen vointinsa on. Eikä arvellut enää elinpäiviä paljon riittävän. ”Taitaa olla lopun alkua. Mutta olen kyllä kauan ollutkin täällä. Paljon olen elämää nähnyt ja olen valmis lähtemään.” Nuo sanat kertovat sen, että elämän rajallisuuden äärellä oli tehty sisäistä matkaa. Sairastumiset vanhetessa jouduttavat tällaiselle sisäiselle matkalle. Sillä matkalla pohditaan kuolemaa, oman elämän päättymistä ja arvioidaan elämän jälkiä. Olenko tyytyväinen siihen elämään, jonka sain? Olenko tehnyt osani? Voinko jättää sen Jumalan käsiin? Pystynkö sanomaan elämälle kiitos? Kuunnellessani sitä keskustelua, mitä kävimme, tulin siihen käsitykseen, että hän katsoi elämäänsä taaksepäin tyytyväisin mielin. Hän tunsi sen omakseen ja oli valmis kiitollisena antamaan sen pois.

Samalla kun saattelemme X viimeiselle matkalle, tiedostamme sen, että päivät tästä eteenpäin ovat toisenlaisia. Z-tien perällä X ei enää hääräile keittiössä. Y on siellä nyt yksin. Pitkä avioliitto on päättynyt. Vanhan kirkon alttarin ääressä annettiin kerran lupaus: Tahdotko ottaa X aviopuolisoksesi, osoittaa hänelle rakkautta myötä ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa.

Lupaus säilyi loppuun asti. Kuolema on nyt erottanut puolisot toisistaan. Silti vaikka tämä kaikki on totta eikä X enää ole täällä, sydän kulkee omia teitään. Kun lukuisten avioliittovuosien aikana kaksi on tullut yhdeksi, niin siitä ei ole helppo tulla ehjäksi, kun toinen puoli elämästä otetaan pois. Mutta tämä on ihmisen osa. Nyt teidän tehtävänne on antaa pois jotakin tärkeää.

Sille ei ole vaihtoehtoa. Mutta tehdessämme niin, meitä voi lohduttaa se, että tiedämme X päässeen ikuiseen kotiin Jumalan luo. Meidän matkamme on vielä kesken – mutta polkumme suunta on sama: Kohti ikuista kotia, missä kerran on jälleennäkeminen kaikkien perille päässeiden kanssa.

Jumala siunatkoon teitä surussanne. Vahvistakoon hän askeleenne surun tiellä uskossa ja toivossa.

Katsoa elämää silmiin

Olemme hiljentyneet X arkun äärellä. Viimeisiä tervehdyksiä ja sanoja on sanottu kukkasin. Paljon rakkautta ja kaipausta on liittynyt näihin sanoihin. Suru nostaa kyyneleet silmään, mutta se nostaa sydämeen myös sen syvän läheisyyden ja merkityksen, joka X:llä on ollut teidän elämässä. Siksi jäähyväisten sanat ovat niin vaikeita. Sitä, jota rakastaa, ei haluaisi antaa pois.

Toisaalta teidän tiedossanne on elämän pelisäännöt ja siirrot elämän shakkilaudalla. On sairauksia, joita ei pystytä parantamaan. Jossakin vaiheessa taisteleminen sitä vastaan ei enää kannata.  On hyväksyttävä tosiasiat. Jossakin vaiheessa uudet peliliikkeet eivät tuo enää mitään lisää. On hyväksyttävä se, että sairaus voittaa pelin. Kuningas kaatuu. X oli itse tehnyt tietoisen pelisiirron, että häntä ei yritetä väkisin pitää hengissä. Kun X:n kunto romahti, hän selvästi antoi periksi. Ja hän toivoi, että myös te olette valmiit. Tämä oli tietoinen askel jättäytyä Jumalan käsiin.

Minulle kerrottiin, että Muistotilaisuudessa lauletaan Balladi elokuvasta Klaani. Laulussa on hieno tarina. Laulu alkaa sanoin: Aamuyöstä aistein avoimin, elämääni silmiin katselin. Näillä sanoilla kuulija vedetään mukaan tarinaan ja ymmärrämme, että siinä henkilö arvioi elämänsä. Minkälainen se on ollut? ”Katsoa silmiin elämäänsä” tarkoittaa sitä, että siinä katsotaan rehellisesti kaikkea sitä, mitä elämä on ollut. Silmät ovat sielun peili. Ihminen on hyvä valehtelemaan itselleen. Hän keksii tekosyitä ja oikoteitä, jotta totuus kaikessa kovuudessaan ei paljastuisi. Kun hän katsoo silmiin, totuus paljastuu. Syy tällaiseen katsomiseen on ehkä elämän takarajan nouseminen näköpiiriin. Kuolema on tehnyt itsensä tiettäväksi. Siinä tilanteessa uskottelu ei enää auta. On oltava tekemisissä tosiasioiden kanssa.

Mitä me silloin näemme? Mitä X näki, kun hän katsoi silmiin elämäänsä? Laulussa nähdään vanha eilinen ja uusi tulevaisuus. Tässä katseessa on kaksi ulottuvuutta. Ensiksi se, mitä me olemme onnistuneet ihmisenä. Miten me olemme eläneet elämämme, miten olemme saavuttaneet unelmamme tai tavoitteemme. Olemmeko eläneet rohkeasti? Olemmeko täyttäneet paikkamme? Minkälaisen arvosanan ihmiset antavat meille? Eli minkälaisella katseella toiset ihmiset katsovat meitä.

Tytär sanoi, että X eli täyden elämän. Häntä katsottiin kiitollisuutta, kunnioitusta ja rakkautta tuntien. Suomalaiset mittaavat toisia ihmisiä usein hänen ammattitaitonsa perusteella. Siinä X:n arvosana on enemmän kuin kiitettävä. Hän oli erittäin pidetty ja arvostettu työntekijä. Ennen kaikkea kai siksi, että hänen ammattitaitonsa oli ehdotonta huippua. …

Veljekset ymmärtääkseni ovat läpi elämänsä olleet aina toistensa apuna erilaisissa projekteissa: talon tai mökin rakentamisessa, laajentamisessa, korjaamisessa jne.

Mies voi olla hyvä työntekijä, mutta toinen asia on se, minkälainen puoliso tai isä tai pappa hän on. Tytär kertoi, että X ja Y liitto oli pitkä ja onnellinen. …

X oli pitkäpinnainen ihminen, hän ei hermostunut tai menettänyt malttiaan vähästä. Tytär oli ilmeisesti niitä harvoja, jotka tämän rajan osasivat ylittää ja sai isänsä hermostumaan. Se on lasten erityinen tehtävä, etsiä ja tarkastaa, missä vanhemman rajat kulkevat. Samalla se opettaa vanhemmille itsetuntemusta. Niiden rajojen sisällä lapsi tietää, että häntä rakastetaan ja hän tietää, että rakkaus säilyy silloinkin, kun raja ylitetään.

X antoi paljon itsestään läheisilleen. Se on elämän suunta. Antaa omastaan: Antaa aikaa, antaa tietoa, taitoa, osaamista ja apua muiden hyväksi. Jeesus sanoo tämän elämän peruslain yksinkertaisesti siten, että antaessaan saa. Me rikastumme siten, että annamme omastamme: hyvyys, kiitollisuus, ilo ja rakkaus lisääntyy. Ne ovat kalleinta mitä meillä on.

Toinen ulottuvuus liittyy siihen, että myös Jumala katsoo meitä. Hän katsoo rakkauden katseella, mutta hän näkee myös kaiken. Jumalan katse ulottuu syvimpään ytimeemme asti. Tämän katseen alla ihminen tiedostaa pienuutensa ja sen, että me tarvitsemme Jumalan armoa.

Taitavin ja rohkeinkin ihminen tämän katseen alla ei kehu menestyksellään, vaan publikaanin tavoin rukoilee. Jumala ole minulle syntiselle armollinen. Se on nöyrtymistä. Vain aidosta nöyryydestä käsin ihminen osaa rakastaa tai auttaa muita. Se ei ole nöyristelyä ihmisten edessä vaan Jumalan edessä. Sitä kautta me tavoitamme itsessämme elävän sydämen.

Jätämme teidän läheisenne ja rakkaanne Jumalan armon haltuun uskoen ja luottaen siihen, että hän antaa X iäisen elämän

Käynti elämän tärkeillä paikoilla

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. . Joh 1:1-9.

Huomenna vietetään kirkkovuoden vaihtumista ja ensimmäistä adventtia. Sytytetään ensimmäinen adventtikynttilä. Samalla alkaa joulun odotus. Valmistaudumme juhlaan. Se juhla on valon juhla keskellä pimeyttä.

Tänään kynttilä sytytetään myös X. Se on muistokynttilä, mutta se on myös toivon kynttilä, sillä surun pimeään sytytetään valo, mikä kantaa viestiä elämänliekistä, joka on lähtöisin Jumalasta. Silmämme ei näe X valoa enää, mutta se ei ole sammunut. Se palaa Jumalan luona. Siksi meillä ei ole käsillä vain muistojen kertomaa menneisyyttä, vaan myös tulevaisuus Jumalan valtakunnassa, katoamaton elämä.

Mutta nyt surun aikana muistot ovat hyvin tärkeitä. Rajan tällä puolella se on ainoa tapamme säilyttää kuva hänestä, jota rakastamme. Juttelin pojan kanssa isän elämästä runsas viikko sitten. Keskustelussa jossakin vaiheessa tuli ilmi se, että hänellä oli ajokortti N-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen hän ei sitä enää uusinut. Ajokortin menettäminen on monelle miehelle yksi vaikeimpia asioita ja autoilijalle varmasti vielä merkittävämpi asia. Sen jälkeen on sidottu paikalleen. X:lle tuo hetki ei ollut vaikein. Vaikein oli silloin kun ei päässyt enää nousemaan vuoteeltaan. Ruokahalu katosi ja elämänhalu alkoi hiipua. Mutta sitä ennen poika kuljetti isää viikoittain pienillä ajelulenkeillä. Se oli teidän yhteistä aikaa ja myös virkistävää X:lle.

Jäin miettimään näitä yhteisiä ajeluitanne. X tykkäsi päästä katsomaan ulos maisemia. Useimmin auton nokka suuntasi pohjoiseen päin ja joskus etelään. Mitä X silloin kävi mielessään läpi? Maisemat olivat tuttuja. Hän oli kulkenut niillä seuduilla lapsena ja työssään. Muistoja luultavasti nousi mieleen.

Entinen arkkipiispa Kari Mäkinen antoi vasta tehtäviin asetetuille kirkkoherroille viisauden. Hän sanoi: ”Kun elämässä tapahtuu isoja muutoksia, silloin on hyvä käydä omilla vanhoilla paikoillaan. Konkreettisesti. Silloin muistaa paremmin kuka on ja mistä on tullut ja mihin uuteen on astumassa.” Kävin silloin itse lapsuuteni maisemissa. Sellainen on tärkeää. Siinä tunnistetaan ja tervehditään vanhaa ja samalla hyvästellään sitä, kun astutaan uuteen. Monet toimivat tällä tavoin vaistomaisesti. Tietyt paikat ovat meille tulleet tärkeiksi. Jotakin meistä on jäänyt sinne. Elämän rajatilanteissa on luonnollista käydä siellä ja löytää tuo pala itsestään. X tiesi, että hän on tullut elämänsä iltaan ja mikä tahansa ajelukerta voi olla viimeinen. Kyllä hän mielessään kävi läpi historiaansa ja kaikkia asioita, joita siihen liittyi ja jätti jäähyväisiä tutuille paikoille, tutuille muistoille, jäähyväisiä omalle tarinalleen, jonka muistaminen ja kertominen jatkossa on teidän tehtävänne. Poika kuljetti häntä muistojen teitä:

Armeijan X suoritti autokomppanjassa ja siitä työstä hän sai itselleen ammatin; ensin taksikuskina mutta sitten yrittäjänä. En tiedä missä kaikkialla ajoreissuilla käytiin, mutta varmaan käännyttiin kerran Satalinnan parkkialueelle, jossa X tapasi tulevan puolisonsa 50-luvulla, lapsuuden maisemat tulivat eteen ja vanha koulu, jota yhtä aikaa käytiin veljien kanssa; kirkon torni palautti mieleen sota-ajan ja vihollisten lentokoneiden tähystäminen isän kanssa. Tutuilla teillä muistui mieleen alueen eri rakennuskohteet. Joskus mentiin toiseen suuntaan, jossa kotitila ja perhe-elämän muistot kävivät mielessä: lapset ja lastenlapset ja heidän lapsensa. Elämä on virrannut eteenpäin. Hän on täyttänyt oman paikkansa, häntä on tarvittu ja hän on jättänyt jälkensä paikkakunnalle. Ja ennen kaikkea hän on jättänyt jälkensä teidän sydämiinne.

Näillä matkoilla jätettiin jäähyväisiä rakkaiksi tulleille paikoille ja eletylle elämälle. Hyvästejä on jätetty myös kasvotusten ja puhelimella. Tänään te olette jättäneet jäähyväisiä hänelle kukkasin. Ja tänään syttyy kynttilä muistopöydälle X kuvan viereen.

Jäähyväiset itselle

Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet… Minä etsin eksyneen ja tuon takaisin laumasta harhaantuneen, minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta… Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Hes 34:11-16

Hyvät ystävät. X elämä päättyi. Sairauden laatu oli tiedossa ja X ymmärsi tekevänsä matkaa kohti loppua. Diagnoosin jälkeen hän kysyi lääkäriltä, paljonko hänellä on aikaa. Lääkärin vastaus oli rehellinen ja kaunistelematon: kuukaudesta vuoteen. Siitä viimeistään alkaa jäähyväisten jättäminen elämälle ja samalla sen arvioiminen, minkälainen oma elämä on ollut. Millä tavoin aika ja omat lahjat on käytetty? Mitä jää jäljelle, minkälainen muisto?

X on sisarussarjansa vanhin. Hän varttui … maatilan poikana.

Hän menetti ajolupansa muistisairauden tähden. Veli kertoi, että X soitti kerran puolisolleen kysyäkseen häneltä, missä minä olen – hän kuvasi ympäristöä, rakennuksia ja muuta näkemäänsä – Sen on täytynyt olla hämmentävä kokemus. Hän oli hukassa, hän oli eksynyt. Mutta hän osasi soittaa apua ja avun saatuaan hän löysi kotiin.

Kun ajattelen X elämää, sitä mitä hänestä kerroitte, vaikutti siltä, että hän oli eksynyt myös elämässään. Avio-eron jälkeen hänellä ei ollut ketään joka olisi ohjannut ja tuuppinut eteenpäin, vaan hän eksyi ja etääntyi yhä syrjemmälle.

Yksin asuessaan hänellä oli oikeastaan vain kissa seuranaan. Kissa oli hänelle tärkeä. Hän piti kissasta huolta loppuun asti. Kissa puolestaan piti hänet henkisesti kunnossa. Ehkä jopa elämän syrjässä kiinni. Kun X joutui sairaalaan ja diagnoosi parantumattomasta sairaudesta tuli, hänelle oli tärkeää, että kissalle löytyy hyvä koti. Etäisyys toisiin ihmisiin oli kasvanut, mutta kyllä hän vielä tunteva ja herkkä ihminen oli, kun huolehti vanhasta kissastaan.

En tiedä mitä hän ajatteli itsestään elämänsä loppusuoralla. Ehkä tunsi kipua virheistä, joita oli elämänsä aikana tehnyt. Yksinäisyys ja erakoituminen jossakin määrin viittaa siihen.

Eräs tapahtuma ja tapaaminen, minkä lapsi kertoi, liittyi siihen prosessointiin, mitä elämän päättyminen sai aikaan. X oli sanonut haluavansa käydä vielä abcdefg. Hän oli jo niin huonossa kunnossa, että se valitettavasti ei enää toteutunut. Mutta toivomuksen esittäminen ilmaisi itsessään paljon.

Olen kuullut sanottavan näin: kun elämässä tapahtuu merkittäviä muutoksia, silloin on hyvä käydä niillä tärkeillä paikoilla, joissa on elänyt ja asunut ja ollut. Ja silloin tunnistaa, kuka olen ja mistä tulen. Sama ilmiö tapahtuu kuoleman edellä. Tässä muutoskohdassa ihmisellä on tarve jättää jäähyväisiä ei vain toisille ihmisille, vaan myös itselleen – se tapahtuu vierailemalla niissä paikoissa, jotka ovat olleet merkityksellisiä. Monet tekevät tällaisia jäähyväiskäyntejä. Se on muistojen elämistä uudelleen ja siinä koetun hyvän maistamista vielä viimeisen kerran. Tämä on ollut osa minua. abcdefg olivat sellaista, missä X oli antanut paljon itsestään, kokenut paljon tärkeitä hetkiä. Niihin liittyi hänellä paljon muistoja. Sille osalle itseään hän koki tarpeen jättää jäähyväiset. Ehkä myös oli muita asioita, tämän hän sanoi ääneen. Se oli myös jotakin, mikä oli jossakin määrin yhdistänyt X ja lapsi.

Millä paikoilla me haluamme käydä, kun kerran teemme oman elämämme jäähyväiskierrosta.

Oman itsensä hyvästeleminen on tärkeää, mutta niin on myös läheistensä hyvästeleminen. Joskus jää joitakin sanoja sanomatta. Ja niitä syvällä olevia tunteita ei ole aina osattu tuoda esille. Hautaan siunaaminen on osa tätä jäähyväisten prosessia. Niiden sanojen sanomista ääneen tai hiljaisesti, mitkä jäivät sanomatta. Tällä tavoin voi keventyä myös se tunnekuorma, mikä mahdollisesti on kulkenut mukana. Siksi on tärkeä kiittää ja pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Sellaiseenkin tämä päivä kutsuu.

Kun sanoin, että X oli elämässä jossakin määrin eksynyt, niin on hyvä lukea Raamatusta vanhasta ja uudesta testamentista kuinka Jumala puhuu itsestään lammasten paimenena. Hän on hyvä paimen, joka etsii eksyneet, harhaantuneet ja uupuneet. Hän kantaa heidät takaisin kotiin turvaan, lepäämään ja virvoittumaan, hän hoitaa heidän haavat ja kuivaa kyyneleet. Sellainen olkoon myös X paluu ikuiseen kotiin.

Kuoleman salaisuus

»Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Joh 14:1-6

Hyvät ystävät. Ylihuomenna X olisi täyttänyt 70-80-90 vuotta. Nyt syntymäpäivä saa kovin toisenlaisen sävyn. Kakun iloiset kynttilät ovat vaihtuneet muistokynttilään, mikä kertoo sanattomasti ja koruttomasti sen, että syntymäpäiväsankari ei osallistu itse enää juhlaan. Hänen maanpäällinen elämä on päättynyt. Nyt ei kohoteta maljoja, eivätkä kuorolaiset viritä ääniään onnittelulauluun. Se olisi toki mukavampaa. Laulut ovat tänään ja ylihuomenna toisenlaisia. Ne kertovat menetyksestä, surusta ja jäähyväisistä – ja samalla kaipauksesta mutta myös jälleennäkemisen toivosta.

Kuolema on elämän suuria salaisuuksia. Se on elämän majesteettinen raja, jonka toiselle puolelle me emme näe. Siksi se myös pelottaa meitä. Siihen rajaan meitä valmistetaan eri tavoin. Elämän matkan varrella meitä pysähdytetään muistamaan ja huomaamaan, että maanpäällinen elämä päättyy aikanaan, mutta myös se, että tämä ei ole koko totuus. Tässä ei ole vielä kaikki. Hän joka on antanut meille elämän, kutsuu meidät takaisin kertomaan, mitä me teimme tällä lahjalla.

Näitä pysähdyspaikkoja ovat ne hetket, jolloin totuuden syväkerrokset heiluttavat meitä: esimerkiksi, kun sanotaan alttarilla Tahdon tai kun lapsi syntyy ja uusi elämä vastaanotetaan kotiin. X saatteli Y vihille nn vuotta sitten.

Kun kysyin Y, miten teidän tarinanne alkoi, sanoit, että X pyysi sinua autoajelulle. Hänellä oli auntona z ja sillä lähdettiin. Mahdoitko silloin aavistaa, kuinka pitkä tuosta reissusta lopulta tulee? Tuo yhteinen matka on sisältänyt paljon vaiheita.

Mieliinpainuvimmat automatkat tosin taidettiin tehdä myöhemmin n-autolla.

Lasten syntymät noin 1950-70-luvulla asettivat teidät toisenlaiseen vastuuseen… Näitä totuuden syvähetkiä ovat myös jokainen menetys: omien vanhempien ja isovanhempien saattaminen hautaan…

Tietysti ihminen voi menettää muutakin kuin läheisensä. Hän voi menettää työnsä tai terveytensä. Terveyteen liittyviä muistutuksia tuli vanhemmiten, kun …

Mutta elämä ei tietenkään ole vain kuoleman ja katoavaisuuden miettimistä. Se on vielä enemmän elämän runsauden ja kauneuden keskellä omien lahjojensa jakamista. Se on maailman parantamista ystävien kanssa saunan lauteilla. Se on laulamista sydämen kyllyydestä ja elämänilosta. Se on puuhaa lastenlasten kanssa.  Se on hauraan elämän suojelemista, turvan antamista. X oli monelle henkilö, johon turvauduttiin, jonka lähellä koettiin olo turvalliseksi. Hän auttoi ja oli tukena monenlaisissa asioissa. Ihminen, joka omassa ahdingossaan on saanut apua, tietää kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. X halusi auttaa.

Tänään on tullut jäähyväisten aika. Olisi ollut mukavampaa, jos niiden aika olisi ollut myöhemmin. Toisenlainen tie tuli kuitenkin hänen kohdalleen. Se ei ole tie joka vain päättyy kuolemaan, vaan tie joka jatkuu Jumalan luona. Tarina maan päällä on tullut päätökseen, mutta Jumalan armo ja anteeksiantamus kantavat meidät uuteen kotiin. Uudessa kodissa kerrotaan terveiset ja kuulumiset maanpäältä siinä seurassa, joiden kanssa kodin jaamme. Siinä kodissa on vielä monta huonetta odottamassa teitä muita. Saakoon X rauhan ja levon perillä siellä, minne koko elämän matka tähtäsi. Hän liittyy nyt taivaalliseen kuoroon ja esirukoilijoiden joukkoon, päättymättömään iloon.

Viimeinen toivomus

Luomiskertomuksen ensimmäinen ja viimeinen päivä. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä. Jumala sanoi: ”Tulkoon valo!” Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä…

     Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä. Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä päätök-seen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstään. (1 Moos 1)

Hyvät ystävät.

Vuosi sitten X saatiin diagnoosi. Siinä vaiheessa tuli samalla selväksi, että sairaus on vakava eikä sitä voida parantaa. Samalla alkoi X sisäinen matka kohti omaa kuolemaa. Sanoitte hänen hyväksyneen sairautensa ja lähestyvän kuolemansa. Se oli edellyttänyt häneltä oman elämäntarinansa työstämistä, sen omakseen tuntemista ja sille jäähyväisten jättämistä. Hyvästien jättäminen sukulaisille on yleensä raskasta. Mutta helppoa se ei ole silloinkaan, kun hyvästit jätetään itselle, omalle elämälle.

Minkälainen X tarinasta muodostui? Minkälaiselle elämäntarinalle hän jätti jäähyväisiä? Teillä on jokaisella siitä parempi käsitys kuin minulla. Jokaisella se tarina on teillä hieman eri tavoin painottunut. Lapset muistavat äidin toisella tavoin kuin lastenlapset. Oli hienoa saada lukea lastenlasten muistoja ja huomioita. Lapset puolestaan sanoivat, että tuntui kuin eri ihmisestä olisivat kirjoittaneet. Lasten näkökulma äitiin oli toisenlainen. Kaikki kertomukset ja muistot ovat kuitenkin tosia. Sisaruksilla on vielä erilaiset muistot. Työkavereilla omansa ja Teuvolla myös oli omansa, vaikka hänen tarinansa ei enää ole mahdollista kuulla.

Keskustelun perusteella seuraavia asioita X tarinaan liittyy. Hän syntyi alkupäässä isoa lapsikatrasjoukkoa vuonna. 1937. Sisaruksilla säilyi hyvät suhteet toisiinsa vanhuuteen asti. Se on ollut elämän rikkautta. He ovat olleet toisilleen voimavarana ja keskustelukumppanina.

Puheessa kerrottu asioista, joista X elämänhistoria koostui. (En kirjoita niitä tänne.)

Tyttären lapsen kirjoittamassa muistelossa on mainittu useita X mielenkiinnon kohteita ja asioita, joista lastenlapset hänet muistavat. Hänellä oli aikaa lapsille. Hän valmisti hyviä ruokia ja herkkuja. Hän piti elämästä kodissaan ei tavoitellut suuria, tyytyi vähään.

Muistelo päättyi X viimeiseen toiveeseen. Viikko ennen kuolemaansa hän oli kertonut haluavansa vielä ulos istumaan ulkokeinuun, jotta voisi tuntea tuulen poskillaan ja kuulla lehtien havinaa – juoda lasillisen kylmää vettä johon laitettu hitunen suolaa. Muistelman kirjoittaja sanoi, että mummu oli vaatimaton. Sitä hän varmasti olikin. Hänelle oli selvää, että elämän isot asiat ja todellinen rikkaus eivät ole omaisuuden määrässä, vaan niissä asioissa, mitä tapahtuu ihmisten välisissä suhteissa.

Olin näkevinäni tuossa viimeisessä toiveessa vielä jotakin muuta. Vaikka viimeistä toivetta ei ehkä hänelle voitu toteuttaa, mutta ääneen lausuttuna ne kertoivat myös hänen jäähyväisistään elämälle. ”Olen kerran elänyt ja tuntenut tuulen poskillani, kuullut elämän äänet. Olen maistanut elämästä osani. Se oli kaikki hyvää. Nyt minun on aika lähteä pois. Minä lähden, mutta elämä jatkuu. Kiitos teille jotka jaoitte elämän kanssani. Anteeksi elämän kolhuista, joita olen toisille antanut. Näkemiin.”

Kun Jumala loi maailman kuudessa päivässä, seitsemäntenä hän lepäsi. Kaikkien kuuden päivän kohdalla sanotaan, että tuli ilta ja tuli aamu. Seitsemännen päivän kohdalla niin ei sanota. Seitsemäntenä päivänä ei tullut enää iltaa. Siitä tuli ikuisen sapatin levon paikka, jota kohti meidänkin matkamme käy.

X viimeisessä toiveessa katsoi taakseen ja näki luomakunnan kauneuden ja hyvyyden, jonka Jumala on meille rakentanut. Hän tiesi tehneensä osansa ja oli aika astua hänen luokseen lepoon.

Tänään hänelle on jätetty jäähyväisiä. Me annamme Xn Jumalan haltuun, saakoon hän rauhan ja levon osakseen.

Viimeinen matka tehdään yksin

Kuin paimenen teltta minun majani puretaan ja viedään pois. Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan ja nyt minut leikataan loimilangoista irti. Jesaja 38:12

Hyvät ystävät (päivämäärä) päivän iltana X kävi nukkumaan. Nukkumaan käytiin tavallisten iltatoimien kautta, kuten ennenkin. Mitään erikoista ei illassa ja yössä ollut muuta, kuin aamulla huomattiin, että se oli ollut viimeinen. X elämän matka oli päättynyt varhain aamulla hänen nukkuessaan.

Kaikki kävi rauhallisesti ja kauniisti, niin kuin hän oli itse toivonutkin – saisi kuolla nukkuessaan. Nukkua pois. Elämää oli tullut jo täysi määrä ja hän oli valmis. Elämällä ei ollut oikein enää mitään annettavaa hänelle, eikä hänellä ollut kovin paljon enää annettavaa elämälle niissä sairauksien asettamissa ehdoissa, joissa hän eli. Elämän täysi kierros oli tullut täyteen. Oli aika antaa se pois.

Elämänhalu on ihmisessä yleensä hyvin vahvasti kiinni. Niin pitää ollakin. Mutta kun tietty raja on ylitetty, alkaa pelot väistyä kuoleman edestä se alkaakin näyttäytyä vieraalta, jonka tapaamista ei vastusta, jos ei joudutakaan. Henkemme ja ruumiimme työstävät meitä siihen suuntaan, että olemme valmiita antamaan ajallisen elämämme pois. Jotta näin voi tapahtua, että ihmisellä olisi rauha kuolemansa edessä, hänen olisi opittava hyväksymään oma elämänsä: tämä se on ollut, näin olen toiminut sen kanssa. Tällaisia valintoja, tällainen kudonnan jälki ja värit jäävät elämän kankaaseen minun elämästäni. Elämä oli hyvää, nyt annan sen pois. Jumalan käsiin, Jumalan hyvyyteen ja armoon luottaen.

Kuva minkä lukemani raamatunkohta nosti esille, liittyi kangaspuihin. X ei tainnut harrastaa kangaspuita, mutta vaatteita hän kyllä ompeli ja neuloi myös villasukkia ja lapasia. Raamatun kielikuva kuolemasta sanoi näin: Kuin kutoja minä olen kiertänyt loppuun elämäni kankaan ja nyt minut leikataan loimilangoista irti.

Kun kaikki on tullut valmiiksi, me voimme olla myös sisäisesti valmiita. Niin kuin X oli. Elämän kangas oli tullut valmiiksi. Oli tullut aika antaa se kankaan tilaajalle. Jumalalle.

Te tiedätte minua paremmin, mitä värejä ja kuoseja X elämän kankaassa oli.. Seuraavia asioita siihen ymmärtääkseni liittyy. …

…

Yhteistä matkaa Z kanssa tuli 65 vuotta. Se on pitkä aika ja pitkä matka. Mutta tämä viimeinen matka tehdään aina yksin.

Muut voivat saatella kuoleman porteille, mutta se päättyy jäähyväisiin, jossa toinen lähtee ja toinen jää. Nyt on tullut X lähdön aika…