27. eläinrakkaus

Hautaus – 27. eläimistä

• Hevosen voima
• Hevosen pelastama
• Tuomarointia

 

 

 

 

Hevosen voima

7:Laulakaa Herralle, virittäkää kiitosvirsi,…9:Hän antaa karjalle ravinnon, hän ruokkii korpin pojat, jotka huutavat nälissään. 10:Hevosen voima ei ole Herran silmissä mitään, miehen juoksu ei hänen katsettaan käännä. 11:Herra katsoo niihin, jotka häntä palvelevat, niihin, jotka panevat toivonsa Herran armoon.

Vanhoilta ihmisiltä tavan takaa kysytään pitkän iän salaisuutta. Mielenkiintoisempaa kuitenkin olisi tuntea elämäntaidon salaisuutta, ei vain sitä, miten elää vanhaksi vaan sitä, miten elää hyvä elämä.

Mitä me voimme oppia toisen elämästä? Kysymys ei ole siitä, että toisen elämä on parempi kuin toisen. Jokaisella meillä on oma elämämme, muuta me voimme saada oppia tai uskallusta toisen kokemuksista.

X elämässä huomionarvoista on ollut sopusointu, tapa jolla hän ottaa vastaan kaikki eteen tulevat asiat. Hän ei asettanut itseään muiden edelle. Rauhallisuus ja lempeys, jolla hän kohtasi toiset ihmiset ja koko muun luomakunnan.

X osasi hoitaa erinomaisesti hevosia ja ajatella sen eläinparan etua. Eläin itse ei osaa ilmaista ihmiselle asioitaan eikä tarpeitaan. Hoitaja tarvitsee aimo annoksen eläytyvää ymmärtämystä huolehtiessaan eläimen hyvinvoinnista.

Olen taipuvainen ajattelemaan, että elämäntaito, joka X:llä oli ammensi paljon siitä viisaudesta, mikä syntyy kun hoitaa eläimiä, mukautuu luonnon rytmiin. Se merkitsee sitä, että on osattava välillä laittaa syrjään omat toiveensa jopa pelkonsa.

Psalminlaulajan elämäntaito ei löytynyt ulkonaisesta voimasta. Se oli terveessä itsetuntemuksessa, että Jumala on suurempi kaikkea muuta. Todellista elämäntaitoa on turvautua häneen.

 

Hevosen pelastama

Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.   Jes53

X oli syntyjään  … elämän varrelta tapahtumia …

Tunsin X mutta melko pinnallisesti. Ikäeromme oli melkoinen. Mutta aina hän oli hyvin ystävällinen ja hyväntuulinen. Luonteensa oli tasainen ja turvallinen. Tr. sanoit isääsi kiltiksi ihmiseksi. Jopa liian kiltiksi.

Eräs sykähdyttävin X elämään kuuluvista tarinoista, mikä on tiedossani sijoittuu sotaan.  Se lienee melko tavallista sodan käyneillä miehillä. X oli hevosmies. Sotaveteraanilehdessä oli valokuviakin X:stä, kun hän on hevosen selässä ja toisessa kyntämässä Syvärin luostarin peltoa. Kuudella hevosella hän ajoi yli tuhat kiloa painavaa tykkiä paikasta toiseen, mihin käsky kävi. Hänen rauhallinen luonteensa soveltui hyvin tuohon tehtävään hevosten kanssa. Sodan paukkeessa ja räjähdysten ympäröimänä luulisi hevosen helposti pillastuvan. Luultavasti näin tapahtuikin. Melkoinen hevoskuiskaaja saakin olla silloin se, joka rauhoittelee hevosia. Sodassa kaatui luodeista ja kranaatin sirpaleista miehiä. Siellä kaatui myös hevosia. Luonnollisesti hevosmies kokee nämä raskaana. Hevonen on vierelläkulkija, viisas eläin, jota hoidetaan päivittäin.

Asemasodan aikana X kuljetti elintarvikkeita rintamalle. Siihen riitti yksi hevonen ja kärryt. Se oli hänen jokapäiväistä työtä. Erään ruokakuljetuksen aikana kranaatti osui lähelle hevosen eteen ja se kuoli välittömästi. X säilyi kuitenkin haavoittumatta, koska hevonen otti kaikki ne sirpaleet vastaan, jotka räjähdyksessä lensivät X päin. X tuli hevosen pelastamaksi, mutta hevonen antoi siinä henkensä. Tämä sodanaikainen tapahtuma puhutteli minua kovasti. Minkälaisen muiston se oli kaivertanut sieluun? Kuolema oli siinä pelottavan lähellä. Niin olisi varmasti käynyt, jos hevonen ei olisi suojannut häntä. Mutta hän pelastui.

Kristinuskoon kuuluu perustavalla tavalla ajatus pelastumisesta toisen kuoleman kautta. Kristus otti sirpaleet vastaan, mutta antoi itse henkensä. Jesajan profetia Jeesuksesta sanoo sen kauniisti: hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Niin X on kahdesti pelastettu. Hän oli siitä itse tietoinen ja kiitollinen.

Sen merkiksi monet kerrat annoin hänelle tällä alttarilla ehtoollisen. Se on pelastettujen syntisten ateria. Kukaan meistä ei ole niin hyvä ja hurskas ihminen, että kävelisimme tuosta vaan Taivaan portista sisään. Mutta jokainen on niin arvokas ja tärkeä Jumalalle, että hän on pelastanut meidät kaikki. Me menemme Taivaan iloon vain Jeesuksen pelastamina. Hänen haavojensa tähden.

Tuomarointia

Jeesus puhui taas kansalle ja sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”  Joh 8:12

X ei tykännyt juhlista, ainakaan sellaisista, missä hän olisi ollut juhlan keskipiste. Sellaisia juhlia ei järjestetty. Tänäänkin täällä kirkossa koitamme toimia jotenkin hänen oloisesti. Monelle suomalaiselle on vaikea kuulla kehuja itsestään. Siinä tulee kiusallinen olo. Ehkä siksi, että sanat ovat kohteliaisuuksia, joita tuolloin lausutaan. Sanat eivät tavoita kohdettaan. Jotakin tänään on kuitenkin hyvä sanoa.

Yksi X:ään hyvin läheisesti ja syvästi liittynyt asia oli eläinrakkaus. Koirat pitivät hänestä ja hän piti koirista. Hän toimi myös koiratuomarina ja oli tässä tehtävässä hyvin tarkka. Kysyin tarkennusta tästä tuomaroinnista. Mainitsitte kolme koetta, joissa koiraa arvioidaan: jäljestys, tottelevaisuus ja suojelu.

Koiran opettaminen on kärsivällistä työtä, mutta se on samalla jotakin sellaista mistä koira innostuu ja tekee mielellään. Se ei ole koiran pakottamista sille epämieluisaan puuhaan.

Kun ihminen kuolee, hän joutuu tekemään tiliä elämästään. Hänet tuomaroidaan.  Onkohan se samanlaista? Minkälaiset arvosanat saamme jäljestämisestä? Olemmeko kulkeneet Jeesuksen jäljissä ja seuranneet häntä? Olemmeko olleet tottelevaisia niille ohjeille, joita hän on meille antanut? Olemmeko suojelleet niitä, jotka suojeltavaksemme on annettu?

X on kastettu Jumalan omaksi ja Jeesuksen seuraajaksi. Hän on elänyt omantuntonsa mukaan – ja epäilemättä oman päänsäkin mukaan. Ja hän on omalla tavallaan suojellut ja rakastanut sitä, mikä hänen elämänpiiriin on kuulunut: vanhempana, puolisona, työpaikan vastuutehtävissä.

Ihmiset eivät tosin ole yhtä innokkaita näissä asioissa eikä yhtä tottelevaisia kuin koirat. Käyttövalioita ihmisiä ei taida olla juuri millään mittarilla, jos sellaista ihmistä etsisimme. Raamatun mukaan Jumala ei löytänyt ihmisten joukosta ainuttakaan käyttövaliota.

Juuri siksi Jumala syntyi ihmiseksi. Hän eli täydellisen elämän ja on ainoa käyttövalio täysillä pisteillä. Mutta ennen kaikkea se, mitä hän teki suojellakseen jokaista ihmistä, on syy miksi kristinusko ja kirkko ovat olemassa. Hän uhrautui, otti vastaan iskut ja kärsi meidän tuomion.

(ps. tämä on alkuosa puheesta. Toinen osa liittyi yllä olevaan Raamatun kohtaan.)