07. Vuodenajat, vuorokaudenajat

Hautaus – 7. Vuodenajoista, vuorokauden ajoista:

• Aurinko
• Elämän vuodenajat
• Syksy
• Muistojen pudonneet lehdet haravoidaan
• Varjot väistyvät valon tieltä
• Oi katso mikä aamu!
• Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään
• Elämän aamua ja iltaa, auringon nousua ja laskua on kuvattu monessa muussakin puheessa. Esim osastossa Kuoleman vertauskuvia.

 

Ps 84:4-8,12a Aurinko

Viime viikot ovat olleet kaunista keväistä ja aurinkoista aikaa. Kirkossa me valmistaudumme tutkistelemaan ensin Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa: hänen elämänsä viimeisiä hetkiä opetuslastensa joukossa. Mutta sitten koittaa valon juhla, pääsiäinen.

Teille auringon eteen on tullut kuoleman suru ahdistus ja pimeys. Rakkaan läheisen menettäminen on vienyt teitä pois tutuista ja turvallisista päivän toimista, outoon, uuteen ympäristöön. Mutta tänään aurinko paistaa kirkkaasti. Pitkän ja pimeän talven jälkeen auringon valo onkin jotakin sellaista, mitä riemulla tervehditään. Ihmiset uskaltautuvat jälleen ulos hääräilemään. Pihoja siivotaan ja pian istutetaan puutarha kukkimaan ja palstat kasvamaan. Ja kaiken saa aurinko kasvamaan. Kristityille aurinko muistuttaa päivästä toiseen pääsiäisen ilosanomaa. Kristus Aurinko on voittanut pimeyden ja kuoleman vallan. Varjot ja yön pelot väistyvät .

Aurinko muistuttaa meitä myös Jumalan hyvyydestä. Hän antaa aurinkonsa paistaa kaikille. Kukaan ei jää hänen hyvyydestään osattomaksi.

Jumala on antanut meille lahjaksi myös kaiken muun mitä meillä on. Hänen lahjaansa ovat ravinto, kotimme, puolisomme, työmme. Tärkein lahja meillä Jumalalta on elämän lahja. X on saanut Jumalalta myös kaikki hänen lahjansa. Elämän lahjan hän sai yli 80 vuotta sitten. Jumalan armon ja Pyhän Hengen hän sai kasteen yhteydessä. Samoin siunauksen koko elämänsä matkalle. Tänään tuo siunaus on sulkenut hänet viimeisen kerran ristin muodossa syliinsä.

Elämän lahja jonka Jumala on antanut X:lle ja meille, on sellainen, että hän haluaa sen jatkuvan iankaikkisesti. Hän haluaa sen jatkuvan täydellisenä, vailla kipua, sairautta ja harmia. Siksi hän kutsuu meidät täältä maan päältä luokseen taivaaseen.

Elämän vuodenajat

X pitkä elämä on tullut päätökseen – hänen maanpäälliset taistelunsa eivät ole vain tauonneet vaan ovat iäksi päättyneet. Ne ovat päättyneet taivaalliseen rauhaan, joka hänelle Jumalan armosta annetaan rajan sillä puolen, johon hän on mennyt. Mutta sinne mennään vain luopumisen kautta, niin että kaikki tästä maailmasta jätetään tänne. Sitä luopumisen harjoittelua vanheneminen myös X elämässä on ollut.

Ensin lapsuuden ja nuoruuden kautta valmistaudutaan elämän tehtäviin, sitten kohdataan työn ja toimen ja kodin ja perheen rakentamisen haasteet, kun siinä on saatu kaikki valmiiksi alkaa luopumisen aika. Joskus se kestää pitkään joskus vain lyhyen ajan. Nämä ovat elämän kolme vuodenaikaa. Lapsuuden ja nuoruuden kevät, aikuisuuden kesän kukoistus ja vanhuuden syksy, mikä päättyy elämän sadon korjuuaikaan. Jokainen aika siinä on tärkeää ja niillä on merkitystä, myös sillä luopumisen ajalla.

X nuoruuden ajasta en tiedä paljon. Sen että hän oli suuren perheen ….

Elämän kevät ja kesä jäi taakse ja X kävi syksyyn ja kohti luopumisen aikaa. Lapset lähtevät kotoa, perustavat omat perheensä, palkkatyöstä jäädään syrjään eläkkeelle ja vähän kerrallaan voimat käyvät vähäisemmäksi ja sairaudet tulevat tutummaksi. …

Syksy Ps 90:1-6,12

Elämme syksyn keskeisintä aikaa. Syksy on tänä vuonna ollut hyvin kaunis ja lämmin. Syksyn värejä on ollut kaunis katsella, kuinka kesän vihreä vaihtuu punaiseen, oranssiin ja keltaiseen. Yski toisensa jälkeen lehti putoaa puusta, kunnes puu on aivan paljas. Tänä syksynä syystuulet eivätkä myrskyt ole puita ravistelleet.

Mutta vaikka syksy on kaunis, siihen liittyy aina jotakin surullista ja kaihoisaa. Syksy on luopumisen aikaa. Se vie ajatukset usein kuolemaan, siihen että elämän kukoistus ja runsaus hiljenee ja sammuu pois. Keväällä kylvetty sato korjataan, kun siemen on kantanut hedelmän. Yksi elämän kierros on päättynyt ja luonto valmistaa itsensä talven uneen. Syksy muistuttaa meitä siitä, että kaikki elämä, joka hetken kukoistaa, katoaa ja kuihtuu pois.

X oli syksyn lapsi. Hänellä olisi ollut juuri syntymäpäivä. Mutta syntymäpäivän ilo vaihtui kuoleman suruksi. Me saamme uskoa, että x:lle itselleen tuo päivä ei ole ollut surun ja murheen päivä. Se on ollut astumista katoamattomaan elämään. Vanhan ajan kristityt sanoivatkin, että kuolema on heille uuden syntymisen päivä. Vasta silloin katoamaton elämä pääsee alkamaan.

Mutta katoamattomuuteen pääsemme vasta, kun maan päällä ensin luovumme kaikesta. Niin kuin puu luovuttaa lehtensä, niin mekin annamme itsestämme pois vähitellen kaiken. Annamme vuosi vuoden jälkeen, terveytemme ja lopulta itsemmekin. Siinä toteutuu lopulta syvin elämämme tarkoitus. Me annamme Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu. Meidän ei tarvitse antaa surren sillä me tiedämme, että myös Jumala antaa meille itsensä. Siinä lahjassa saamme kaiken monin verroin takaisin: armon, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

Virsi 249 liittyy aihepiiriin: Pois kirkas suvi kulkee ja syksyyn kypsyy maa… soi korjuuhetkessämme syystuuli Jumalan.

Muistojen pudonneet lehdet haravoidaan

Jesaja 40:6-8

6 Ääni sanoo: — Julista! Ja minä kysyn: — Mitä minun pitää julistaa? — Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! 7 Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. 8 Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.

Hyvät ystävät puolitoista kuukautta sitten tapasimme osittain samalla porukalla, kun saattelimme Z viimeiseen leposijaans

Tänään X hautaan saattamisessa ajatukseni liittyvät luontoon ja vuodenaikaan jota elämme. Syksy on luopumisen aikaa. Syksy muistuttaa meitä siitä, että kaikki elämä, joka hetken kukoistaa, katoaa ja kuihtuu pois.Siitä myös lukemani Raamatun kohta kertoi verratessaan ihmisen elämää kukkasen ja ruohon elämään, mikä kukoistettuaan kuihtuu ja kuolee pois. Niin käy kerran jokaiselle meistä, Herran henkäys koskettaa. Yksi elämän kierros on päättynyt ja luonto valmistaa itsensä talven uneen. X syntyi keväällä ja kuoli syksyllä – väliin jäi kaunis kesä.

X itse viihtyi luonnossa. Hän kävi mielellään marjametsässä. Oman pihan hoitaminen oli myös sitä rakasta puuhaa. Sekin on suhdetta luontoon, siihen mikä pihalla kasvaa.

Sanoit Q äitisi olleen pihan hoitamisessa huolellinen. Se haravoitiin viimeistä lehteä myöten, vaikka yhtä hyvin olisi sitä voinut sinne jättää maata lannoittamaan. Tuo kuva lehtien haravoinnista on jotakin sellaista mitä tapahtuu suomen pihoilla parhaillaan. Useimmat eivät taida olla niin tarkkoja. Meillä syksy on ollut hyvin kaunis. Lakastuneet lehdet ovat värikkäämpiä tänä vuonna kuin viime vuosina. Jos aurinko päivällä paistaa ja katsoo sillalta joen toiselle puolelle, näky on hyvin kaunis. Ruskan värit heijastuvat ja kertautuvat tyynessä joen pinnassa.

Jotakin samaa ajattelen tänään X elämän päättyessä. Elämän syksy ehti hyvin pitkälle vanhuuteen ja vanhuuden ruskan värit tai merkit tulivat esille. Mutta kaikesta huolimatta tämä elämä värikkään ruskan tavoin jättää kauniin jäljen. Se elämä, joka kerran ö-paikkakunnalla kohosi, varttui nuoreksi taimeksi ja eri vaiheiden kautta päätyi Harjavaltaan, rehevänä lehvästönä välkkyi auringon valossa, otti vastaan myös sateen ja tuulet – se elämä on vetäytynyt takaisin Jumalan huomaan.

Niin kuin puu luovuttaa lehtensä, niin mekin annamme itsestämme pois vähitellen kaiken. Annamme vuosi vuoden jälkeen, terveytemme ja lopulta itsemmekin. Siinä toteutuu lopulta syvin elämämme tarkoitus. Me annamme Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu. Meidän ei tarvitse antaa surren sillä me tiedämme, että myös Jumala antaa meille itsensä. Siinä lahjassa saamme kaiken monin verroin takaisin: armon, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

Jäljellä on vain muistot kuin puusta pudonneet lehdet. Teidän tehtävänne on haravoida niitä elämän lehvästöstä putoilevia muistoja – jotta ne muuttuisivat vähän kerrallaan uuden elämän kasvualustaksi.

Muistojen lehtien joukossa – muistot ovat lukuisissa väreissä – kirkkaan keltaisia, punaisia, vihreitäkin ja ruskeita. Toiset muistoista ovat mukavia ja iloisia. Jotkut muistot ovat saaneete surullisempia sävyjä. Kaikki ne kertovat kuitenkin eletystä elämästä. Kaikissa niissä voi nähdä kiitoksen aiheen.

Tänään X lasketaan maan poveen.

Säilyköön hänen muistonsa teille rakkaana. Saakon hän itse rauhan ja katoamattoman elämän Jumalan luona.

Varjot väistyvät valon tieltä

Korkeudesta saapuu luoksemme aamun koitto. Se loistaa pimeydessä ja kuoleman varjossa eläville… Luuk 1:78-79

Evankeliumi puhui kuoleman varjosta ja pimeydestä. Tämä kuoleman surun varjo on laskeutunut yllenne. Tiedämme kyllä kuolevaisuuden varjon koskettavan kaikkia ihmisiä. Jokaisen meidän on kerran kuoltava, kuoleman varjo on näin kaikkien meidän yllä. Mutta kun on menettänyt läheisen omaisen, pimeys tuntuu silloin niin syvältä ja ahdistavalta, että siihen hukkuu.

Siunatessamme X:n hänen viimeiselle matkalleen, me kuitenkin teemme sen siinä luottamuksessa, että pimeys väistyy. Suru hellittää ja toivo valtaa alaa. Surun hellittäminen ei kuitenkaan tarkoita X unohtamista, vaan rohkeampaa luottamista siihen, että hän ei ole poissa, vaan Jumalan luona. Ahdistuksen pimeyteen koittaa valoa. Surun synkkä yö vaihtuu päiväksi. – vaikka suru vielä jää, niin pimeys sen ympäriltä väistyy – kunnes lopulta taivaallisessa jälleennäkemisessä myös suru pyyhitään pois.

X oli aamuihminen. Kristillisessä perinteessä aamun valolla on tärkeä vertauskuvallinen viesti. Silloin kun Jeesus jouluna syntyi oli yö. Jeesus syntyi pimeään maailmaan. Yön pimeys kuvasti sitä tilaa, jossa koko ihmiskunta oli. Se oli samaa pimeyttä, josta puhuttiin kuoleman varjona. Mutta kun hän pääsiäisenä nousi kuolleista oli aamu. Kuoleman yö oli voitettu ja ylösnousemuksen aamu toi valoaan. Jokainen aamu ja auringon nousu on siksi pieni pääsiäinen, jossa kuoleman pimeys väistyy valon tieltä.

X ei hän tiennyt aikansa olevan niin lähellä. Mutta Jumala tiesi ja valmisti häntä. Edeltävänä sunnuntaina hän sai kohdata Vapahtajansa ehtoollisella. Se oli kirkkauden valonsäde joka ulottui hänen sydämeensä asti.

Oi katso mikä aamu!
Enkeli näytti minulle elämän veden virran, joka kristallinkirkkaana kumpuaa Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
Kaupungin valtakadulla, virran haarojen keskellä kasvoi elämän puu. Puu antaa vuodessa kahdettoista hedelmät, uuden sadon kerran kuukaudessa, ja sen lehdistä kansat saavat terveyden. Mikään ei enää ole kirouksen kahleissa. Kaupungissa on Jumalan ja Karitsan valtaistuin, ja kaikki palvelevat Jumalaa. He saavat nähdä hänen kasvonsa, ja heidän otsassaan on hänen nimensä. Yötä ei enää ole, eivätkä he tarvitse lampun tai auringon valoa, sillä Herra Jumala on heidän valonsa. He hallitsevat kuninkaina aina ja ikuisesti. Ilm 22:1-4

Hyvät ystävät, X elämänmatka maailman taisteluissa on päättynyt ja hän on saanut astua taivaan iloon.
Sen tiedän, että sisäisesti hän on ollut siihen valmis pitkän aikaa. Kristuksen valo ristiltä on valaissut hänen sydämensä eikä mitään esteitä ollut siihen suuntaan. Paavalin tavoin hän olisi voinut sanoa: Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, se olisi kaikkein parasta, mutta teidän tähtenne on parempi että jään. X:n mielestä kaikkein parasta olisi päästä Jumalan luo. Se on koko elämän päämäärä ja matkan suunta. Ainoa asia, tässä maailmassa ollut huoli siitä, miten Y ja Z pärjäävät.

Hautauskeskusteluiden perusteella yleensä jokin asia jää mielessäni elämään toisia enemmän, se muodostuu kuvaksi, jonka ympärille elämäntarina kutoutuu. Tämä yksityiskohta on sellainen, jonka Y X:stä kertoi.
X oli luontoihminen. Hän viihtyi metsällä ja kulki siellä paljon. Marjat poimittiin ja luontoa tarkkailtiin. tämä luontorakkauden X välitti omalla esimerkillään myös Z. Luonto puhuu luojastaan. Siellä X oli aina hyvä olla. Maailmassa on kyllä paljon niitäkin asioita, jotka ahdistavat, ovat synkkiä tai vähintään sellaisia, että uskovainen ihminen väsyy. Viime vuodet erityisesti ovat olleet syvenevää vihamielisyyttä yksinkertaista uskoa kohtaan.  Tämä varmaan väsytti X. Mutta luonnossa tällaiset äänet olivat vaientuneet. Siellä linnut pienimmätkin niistä ylistävät Jumalaa. Ei ole mitään surullista, ei mitään ahdistavaa, ei mitään pilkkaa. Ainoastaan Jumalan avara ja hoitava syli.
Mutta viimeisinä vuosina sanoitte X vähän kyllästyneen näihin lähimetsiin ja vähän kaikkeen. Kullaan metsät oli niin kuljettu ja koluttu, että ne eivät tarjonneet enää mielelle sitä, mitä sieltä haettiin. Olen kuullut sanottavan toisinaan, että ihmisellä seinät alkaa ahdistaa. Talo käy liian pieneksi – mutta en ole ennen kuullut, että metsäkin voi käydä ahtaaksi. X kaipaili muuttoa avarampiin maisemiin. Ajatus paluusta kotiseudun metsiin oli myös mielessä.

Samalla jäin miettimään sitä, oliko sittenkin niin, että kysymys ei ollut vain lähimetsien ahtaudesta, vaan koko tämän maailman seinät kävivät ahtaaksi. Myös se kaikkein paras, mitä maailma tarjoaa.

Vanhat kilvoittelijat puhuvat myös tämän tyyppisestä ilmiöstä. He käyttävät siitä nimitystä hengellinen erämaa tai aistien yö – jossa ihminen ei saa hengellistä iloa juuri mistään, vaan vallitsee kyllästyminen kaikkeen. Sitä kutsutaan sellaiseksi ajaksi, jossa Jumala puhdistaa ihmistä tämän omista voimista ja saavutuksista, jotta ihmisen aito sisin kuoriutuu esiin, joka jää yksin Jumalan varaan vailla mitään omaa. ”Aistien yössä ihminen ei koe ainoastaan kuivuutta suhteessa Jumalaan vaan tyydyttämättömyyttä kaikkialla elämän alueilla, joilta hän on etsinyt onnea.
Jospa se, että hiihtäminen, ulkoilu ja metsällä käyminen ei ollut enää mielekästä, jospa se oli Jumalan tapa valmistaa häntä muuttamaan – ei kotiseudun metsiin, vaan taivaan paratiisin metsiin. Taivaasta puhutaan toisinaan kaupunkina, mutta kyllä siellä ne metsätkin on suomalaisia varten – ja uusi marjapoimuri, kun vanha jäi tänne. Ehkäpä tuo hengellinen erämaa tai aistien yö on ollut johdattamassa häntä siihen autuuden aamuun ja päivään, mikä ei vaihdu enää yöksil, eikä metsä tule ahtaaksi.

Tätä ’aistien yötä’ vasten tuntuu hyvältä, että olette toivoneet kanttorilta kirkkoon laulua: Oi katso mikä aamu. Laulu tuo esille aamun koittamisesta yön jälkeen kolme näkökulmaa.

Ensin vuorokauden vaihtuminen aamuun ja aamun valossa kylpevän luonnon kauneuteen. Se on sitä, mitä X on paljon kokenut metsällä. Mistä edellä myös sanoin.

Toinen aamun merkitys liittyy armon aamuun. Niin kuin jokainen aamu on uusi alku, samoin anteeksiantamus on käsittämättömän syvä uuden alkamisen mahdollisuus. Sen syvyyttä ei  ihminen käsitä ennen kuin saa laskea koko syyllisyytensä taakan Jeesuksen ristin juureen. Jumalallinen anteeksiantamisen ja armon valo on koittaa sydämeen kuin auringonnousu. Tämä auringonnousun X oli kokenut elämässään. Tehtaalla kun uskovainen mies oli johdattanut hänet katsomaan sitä toisenlaista aurinkoa – se ensin valaisee ja paljastaa synnit mutta sitten jo samalla pyyhkii pois kaiken pahan.

Lopuksi laulussa on siirrytty kuoleman rajan toiselle puolelle. Kuoleman yö on vaihtunut autuuden aamuun. Sitä aamua X nyt katsoo. Se on meillä vielä edessäpäin. Mutta kerran saamme osallistua mekin taivaassa pelastettujen lauluun. Siksi surun läpi tänään vuotavat myös kiitoksen kyyneleet. Kiitos Jumalalle X:stä, kiitos elämästä, jonka tänään annamme ja kannamme takaisin Jumalan haltuun – jälleennäkemisen toivossa.

Luuk 2:29-31 Herra nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään

Pitkän elämän jälkeen teidän mummunne X on saanut painaa päänsä kuolon uneen. …

Useimmilla ihmisillä elämän kaikki vuodenajat tulevan näkyviin: lapsuuden ja nuoruuden kevät. Aikuisuuden kesä, jolloin tehdään paljon työtä, perustetaan perhe. Syksyllä puu luovuttaa vähän kerrallaan lehtensä, niin myös ihmisessä näkyy vähän kerrallaan vanhenemisen merkit, kunnes lopulta voimat ovat kadonneet ja vain heikko elämän liekkii on jäljellä. Sitten Jumala puhaltaa sen sammuksiin. Se on talven syvin hetki. Jumalan istuttama elämä on meissä kuitenkin kätkössä ja uusi kevät koittaa – mutta Jumalan luona.

X näki myös läheltä sen, että aina elämässä kaikkia vuodenaikoja ei ehditä kokea. Sota vei häneltä sydänystävän. Vielä raskaampi taakka oli oman pojan hautaaminen ja puolison menettäminen viisi vuotta N kuoleman jälkeen. Suru oli hänen päättymätön seuralaisensa. Mutta onneksi uudet silmut elämän puussa toivat paljon iloa ja touhua hänen arkeensa. Tarkoitan tietysti teitä lastenlapsia ja teidän lapsianne. Elämän syksyssä suurinta onnea ei ole omaisuus eikä ulkomaanmatkat. Se on uuden elämän ihmeen seuraamisessa, sen hoitamisessa, tukemisessa ja varjelemisessa. Ja teidän isovanhempanne ollessa kysymyksessä myös sen puolesta rukoilemisessa.

Ero rakkaista ihmisistä on lopulta kuitenkin väistämätön. X kohdalla puhutaan pitkästä elämästä, mutta pitkäkin elämä päättyy. … Siteet ovat olleet lujat ja vahvat. Hiljalleen nämä siteet alkoivat haurastua ja nyt hänen kuoltuaan kaikki siteet häneen ovat katkenneet.

Kerroitte minulle, että mummu oli saanut ikuisuusnäkökulmasta hyvän kasvatuksen. Hänen lapsuuskodissaan isä luki Raamattua. Hän kasvoi kiinni Jumalan lupauksiin ja Jumalan sana seurasi häntä läpi elämän. Hänen vanhuuskodissaan Raamattua luki hänelle NN ja ehkä te muutkin. Tässä muodostuu X elämän yksi kauneimmista kuvista. Isä lukee hänelle Raamattua, kun hän on vielä niin pieni, että ei itse osaa lukea ja vanhana kun ei enää jaksa sitä lukevat hänelle tytär ja tyttären lapset. Kehä sulkeutuu. Usko Jumalaan on turva, kun hän käy kohti kuolemaansa. Se ei ole silloin pelottava.

Luin Raamatusta teille hurskaan Simeonin ja Jeesuksen kohtaamisesta. Simeon oli elänyt vanhaksi. Mutta hän sai pitää Jeesus-lasta sylissään Jumalan lupauksen mukaan. Hän sai syvän ilon ja rauhan ja siksi kohtasi edessä olevan kuolemansa luottaen siihen, että Jumala pitää lupauksensa, pelastaa meidät ja johtaa kuolemasta taivaan iloon. Simeonin lause on jäänyt elämään iltarukoukseemme vanhan käännöksen mukaan.

Levolle laske luojani, armias ole suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi.

Iltarukouksessa rukoilemme Jumalalta lepoa ja rauhaa. Sitä samaa lepoa, jossa Jumala lepäsi luotuaan maailman. Sitä lepoa ja rauhaa, jonka ylösnoussut Kristus antoi oppilailleen. Se lepo oli mummunne sydämessä hänen maatessaan viimeiseen uneen.

Syvä usko oli mummunne turva ikuisen edessä. Usko Jumalaan on myös teidän turvanne surun aikana ja myös sillon kun kuoleman raja teille avautuu. Me uskomme siihen, että Jeesukseen turvautuen kuolema ei voita meitä, vaan Jeesuksen voitto on myös meidän voittomme.