17. Yhteydestä ja sen katkeamisesta

Hautaus – 17. yhteydestä, ja sen katkeamisesta

• Sanaton kieli
• Elämä, jonka näimme ja käsin kosketimme
• Jotta teilläkin olisi yhteys meihin…
• Yhteys toiseen ihmiseen
• Polku mummolaan
• Suunnitelmat jäivät toteuttamatta – hallinta karkaa käsistä
• Mummu hoitolaitoksessa

 

Sanaton kieli

Sanaton kieli on rikas maailma. Käytämme jokainen elekieltä enemmän kuin ehkä tajuamme. Sanat ovat vain yksi osa puhettamme, ilmausta siitä, mikä mielemme ja sydämemme täyttää. Kasvon ilmeet, kädet, koko keho viestii.

X joka oli menettänyt puheensa on ollut siitä kaunis esimerkki. Hänen sairautensa edetessä puhe jäi vähitellen pois – se korvautui sanattomalla kielellä. Sanaton kieli on kaikilla käytössä vaikka tosin sen kielioppia ja sanastoa emme osaa aina sanoiksi pukea. Ne puhuttelevat meitä kuitenkin syvällisesti. Lyhessä tapaamisessamme sanoitte monenlaisia eri viestejä, joita X pystyi teille kertomaan ilman sanoja.

Sormella osoittamalla ja koskettamalla hän saattoi kohdistaa huomion haluamiinsa asioihin. Esimerkiksi paikalla olleen naisen koruihin. Hän piti itsekin kaikesta naisellisesta ja korut olivat hänelle tärkeitä. Kun monesta asiasta hän oli joutunut luopumaan, niissä säilyi kuitenkin jotakin tärkeää hänen minuudestaan ja naiseudestaan – jotakin siitä mitä hän edelleen koki olevansa sairaudesta huolimatta.

Hän käytti kättä  ja käden liikettä kertomaan myös teille, että hän haluaa lähteä pois dementiakodista. Hän suunnitteli pakoa sieltä. En tiedä kuuluiko suunnitelmaan se, että nuorempi sisko jää sinne hänen tilalleen hämäykseksi. Mutta ei sieltä voinut lähteä. Eikä hän olisi pärjännyt enää kotona. Eikä osia elämässä voi vaihtaa. Meillä on jokaisella oma ristimme, omat kipumme ja taakkamme, omat taistelumme, voittomme ja tappiomme. Meidän on kilvoiteltava ja kamppailtava Jumalan kanssa omassa elämässämme – emme voi tehdä sitä toisen puolesta. Vasta lopun aikoina, X ei enää ollut lähdössä. Se oli joko taisteluun väsymistä tai ehkä paremmin sitä, että hän oli hyväksynyt oman särkyneen elämänsä Jumalan käden alla omakseen, ottanut ristinsä ja seurannut kutsujaa sinne, minne hän johtaa.

Useasti näitte myös hänen tekevän käsillään rukous-eleen. Keskustelussa pohdimme sen merkitystä. Sanoitte, että se saattaisi liittyä elämän päättymiseen. Hän valmistautui kuolemaansa. Esitin lisäksi vaihtoehtoja siitä, että se olisi ollut mahdollisesti osoitus kiitollisuudesta teille – kotona muistin, että sille on olemassa toisenlainen ele – kädet eivät ole ristissä, mutta ne ovat yhdessä sivuittain toisiaan vasten. Mutta rukousele toki voi tarkoittaa pyyntöä, rukoilkaa minun puolestani. Se voi tarkoittaa myös sitä, että hän ilmoitti rukoilevansa teidän puolestanne – siihen liittyy kiitos jonka hän osoitti Jumalalle teistä ja teidän  ystävyydestänne. Paras lienee kuitenkin teidän tulkintanne ja olettekin siinä lähempänä totuutta, kun olitte oppineet tulkitsemaan hänen kieltään: X on jättämässä hyvästejä teille ja astumassa kirkkauden maahan. Maalliset siteet katkeavat ja hän on tarttumassa vahvemmin taivaallisiin.

Minua puhutteli myös se ele, jossa hän koskettaa otsallaan toisen otsaa. Sanoitte hänen tehneen tämänkin eleen usein. Se on hyvin kaunis merkki ja ilmaus hellyydestä ja läheisyydestä, luottamuksesta ja rakkaudesta. Käytän samaa elettä lasteni kanssa ennen otsalle annettavaa hyvänyön suudelmaa. (Hämmästyttää, että jääkiekkoilijat tekevät tuon eleen omalle maalivahdille pelin päätyttyä)

X:n puhe on hiljentynyt ja eleetkään eivät puhu enää. Tässä maassa kaikki on tullut valmiiksi. Hiljaisuus on tullut tilalle. – Puhuuko hiljaisuus mitään. X:n jälkeen hiljaisuus voi täyttyä rauhalla. X on päässyt puolisonsa luo – niiden rakkaiden luo, jotka ovat menneet Jumalan luo ennen meitä. Siellä on hänelle koti jota hän on kaivannut.

Kristinusko on täynnä sanatonta kieltä. Kun X kasettiin lapsena, hänen otsaansa ja rintaansa piirrettiin ristinmerkki. Siitä alkoi hänen kristityn vaelluksensa. Nyt vaelluksen päätyttyä siunaamme ristinmerkillä hänen kuolonunensa.

Elämä, jonka näimme ja käsin kosketimme

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme… Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. … (1 Joh 1:1-7)

Te olette omin silmin nähneet ja käsin koskettaneet sitä, elämää, jonka tänään hautaamme. Teillä on ollut yhteys häneen. Se yhteys on ollut joskus syvä ja lämmin joskus etäisempi.

Yhteys ihmisten välillä on hyvin tärkeä. Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että kaipaamme seuraa ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Se on suurin ilomme maailmassa.

X oli työssä myös puhelinvaihteen hoitajana. Siinä tuli kouriintuntuvalla tavalla esiin tämä yhteydenkaipuumme. Hän yhdisti tuhansia kertoja ihmisiä keskusteluyhteyteen laittamalla johdon oikeaan kohtaan. Silloin tarvittiin ihminen yhdistämään puhelut oikeaan kohteeseensa.

Yhteydellä on vastapuolenaan yksinäisyys. Siitä jokainen joutuu joskus kärsimään. Yhteys joko ei ole syntynyt koskaan tai sitten se on särkynyt. Monet asiat voivat saada aikaan sen, että yhteys särkyy. Seurauksena kuitenkin on yksinäisyys. Kun yhteys on särkynyt, sen uudelleen rakentaminen merkitsee sitä, että on kyettävä antamaan ja pyytämään anteeksi.

Yhteys Jumalaan on syvimmän kaipauksemme kohde. Siinä yhteydessä meillä on aina säröjä. Joskus tuntuu kuin sitä yhteyttä ei olisi. Yhteyden löytyminen vaatii yhdistäjää. Tämä yhdistäjä on Kristus. Hän tuo meille tärkeän anteeksiantamuksen sanan Jumalan luota.

1 Joh 1:1-7 jotta teilläkin olisi yhteys meihin…

Te olette omin silmin nähneet ja käsin koskettaneet sitä elämää, jonka tänään saatamme haudan lepoon. X on ollut osa teidän elämäänne ja teidän elämänne on ollut osa X:n elämää. Teillä on ollut yhteys toisiinne. Joskus se yhteys on ollut käsin kosketeltava. Se on ollut halaus tai lämmin käden puristus tai se on ollut sitä, että on vierellä, että juttelee, että näkee ja kuulee. Toisinaan yhteys on tapahtunut puhelimen tai postikortin kautta. Tai yhteys on ollut sitä, että X on ollut ajatuksissasi, kenties rukouksessasi.

Yhteys ihmisten välillä voi olla monenlainen. Aina se kuitenkin on tavattoman tärkeä. Jokainen ihminen haluaa yhteyttä toisiin ihmisiin. Jumala on luonut meidät sellaisiksi, että kaipaamme välillä aina toisten ihmisten seuraa. Toisen läheisyys on suurin ilomme maailmassa. Se että saamme pitää jotakuta vieraanamme, nauttia jonkun ystävällisyydestä, että kuulumme jonkun toisen ihmisen elämään.

Ennen pitkää jokainen yhteys tulee siihen vaiheeseen, että se päättyy. Ketään emme voi täällä pitää omanamme ikuisesti. Kuolema katkaisee yhteyden rakkaimpiinkin omaisiimme, tärkeimpiinkin ystäviimme. Meidän on vain hyväksyttävä, että yhteyden tilalle tulee tässä kohden yksinäisyys, suru ja kaipaus. Side katkeaa.

Mutta on olemassa yhteys, jota kuolemakaan ei riko, yhteys, joka ei katkea. Se on yhteys Jumalaan. Niin tärkeää kuin yhteys ihmisiin onkin, niin hiljaisina hetkinään ihminen tietää, että vieläkin tärkeämpää on yhteys kaiken Luojaan, häneen joka on painanut meihin jäljen itsestään.

Saatamme ajatella, että hän ei meistä välitä, koska…

Yhteys toiseen ihmiseen

1) Meillä ihmisillä on luonnostaan yhteys toisiin ihmisiin katseen, puheen ja kosketuksen kautta.
2) Vanhetessa ja sairaalassa ihminen ei jaksa enää oikein puhua, kun voimat on käyneet vähiin. Silloin on vielä katseen yhteys.
3) Kun ei jaksa edes pitää enää silmiään auki, säilyy vielä kosketuksen yhteys.
4) Kun lämpimän käden kosketuskin on kadonnut, onko meillä silloin mitään yhteyttä. Meillä on muistot, mutta meillä on myös usko, uskonyhteys.

Polku mummulaan

Kun kävin X kotona. Olen tavannut hänet kyllä joitakin kertoja, mutta nyt kävimme hänen kotonaan. Menimme sinne sitä pientä polkua pitkin, joka lähtee tyttären perheen pihasta. Onhan sinne toisiakin reittejä – autolla pääsee sinne ja puhelimella. Kätevintä tuossa kohtaa oli kuitenkin käyttää polkua. Polku on kapea ja kivikkoinen. Sitä ei juosten kuljeta.

Tällä polulla on vain yksi käyttö. Se on valtatie mummolaan. Teidän jalkanne ovat tuon polun muodostaneet. Polkua on kuljettu päivittäin. Aina on ollut asiaa mummulaan.

Polku oli kivikkoinen, mutta se lupasi hyvää. Mummu oli odottamassa. Hän myös oli iloinen saadessaan vieraan.

Perillä polun päässä tuli kokonaan toisenlaiseen ympäristöön, kuin mistä oli lähtenyt. On kuin polku olisi vienyt historiassa taaksepäin maailmaan, jota ei juuri enää kohtaa. Kaikki ympärillä henki mennyttä aikaa. Pihapiiri oli sellainen kuin vuosikymmeniä sitten. Samoin sisälle päästyä. Aika oli pysähtynyt. Mutta eletty elämä oli eri tavoin näkyvissä. Ehkä juuri tuo ympäristö palautti niitä vanhoja asioita mieleen, joita hän tarinoi.

Mutta nyt tuota polkua ei kuljeta enää samalla tavalla. Sillä polku vie tyhjään taloon. Ei polulle juuri enää ole asiaa. Polku umpeutuu.

Mummu on toisenlaisen polun päässä. Jalkaisin sinne on pitkä matka. Mutta kerran meidänkin vaelluksemme päättyy ja me saamme astua tuon polun loppuun asti. Siellä meitä odottavat ne, jotka ovat tehneet matkan jo meitä ennen. Ikävä ja kaikki surut jäävät taakse.

Suunnitelmat jäivät toteuttamatta – elämän hallinta karkaa käsistä

Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra johtaa hänen askeleensa. (Snl 16:9)

Kun keskustelimme työhuoneessani X elämästä, varhaisessa vaiheessa tuli useamman kerran esille se, että X suunnitteli tarkkaan etukäteen kaiken tekemisensä ja kaikki projektinsa. Sitten oli vuorossa vain suunnitelman toteuttaminen. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

En tiedä kummasta hän nautti enemmän: suunnittelemisesta vai tekemisestä. Ehkä se oli lopulta yksi ja sama asia. Oli mukava suunnitella ja oli mukava toteuttaa, kun oli valmis suunnitelma. Suunnitteleminen on ajatustuyötä, se on erilaisten vaihtoehtojen punnitsemista. Se on työn näkemistä valmiina mielessään – millaiseksi sen haluaa. Se on myös luova tapahtuma.

Kaikki suunnittelevat tehtäviään ja tekemisiään. Mutta monelle suunnitelmat ovat ehkä vain jokin suuntaa antava ajatus tai muutama viiva klubiaskin kanteen. Joitakin asioita voi tehdä suunnittelematta sen kummemmin tai voi suunnitella sitä tehdessään. Sellainen taas olisi X:lle ollut vastoin hänen luonnettaan. Hänelle suunnitelmallisuus oli selvästi vahva osa luonteenlaatua. Hän suunnitteli pihan, kaikkisen istutukset ja muut. Hän suunnitteli tietokoneohjelmalla kodin kokonaan uudeksi. Muutto etelään oli hänelle erittäin mieluisa. Hän pääsi suunnittelemaan yhteistä pesää puolisonsa kanssa. Siihen suunnitelmaan hän uhrasi paljon luovuuttaan. Tätä suunnitelmaa hän ei päässyt paljon toteuttamaan. Se jäi kesken. Tietysti paljon muutakin elämän varrella suunniteltiin niin työelämässä kuin kotielämässäkin.

Kaikkea elämässä ei voi suunnitella. Toisinaan suunnitelmat eivät toteudu tai mene halautulla tavalla. Suunnitelmat saattavat elämän yllätyksellisyyden tähden mennä monestikin uusiksi.

Hyvä suunnittelu tuo kuitenkin tunteen siitä, että hallitsee elämäänsä ja edessä olevaa tulevaisuutta. Se on hieno tunne. Tunne siitä, että ei ajelehdi vaan että elämällä on suunta, tavoitteita joita kohti pyritään. Joskus äärimmäinen suunnitteleminen viestii pelosta kohdata elämän arvaamattomuutta ja tuntemattomuutta. Sitä en tiedä, mistä tämä perusteellinen suunnitteleminen X:llä kumpusi. Ehkä se oli enemmän ilmentymä hänen luonteestaan kuin peloistaan.

Tosin sanoitte myös, että X murehti paljon. Suunnittelu ja murehtiminen ovat molemmat suuntautumista tulevaisuutta kohti. Puoliso yritti rauhoittaa, että murehtimalla ei voi muuttaa asioita. Sen sijaan on elettävä tätä hetkeä ja iloittava siitä.

Murehtimalla ihminen yrittää kai varautua eri mahdollisuuksiin, joita elämässä kohtaa. Mutta murehtiminen kuluttaa voimia. Se sitoo energiaa ja pahimmillaan estää nauttimasta elämän pienistä iloista. On hyvä, että silloin on joku joka rauhoittaa – kyllä tämä tästä.

Mutta kyllä X elämästä silti nautti. Hän iloitsi ystäviensä ja läheistensä kanssa. Hän iloitsi kun sai tehdä ja toteuttaa suunnitelmiaan. Hän iloitsi kun sai jotakin valmiiksi. Siksi sairastuminen tuntui hänestä kaksin verroin raskaalta. Hän ei voinut tehdä juuri mitään eikä auttaa teitä muita. Myös teille läheisille oli raskasta nähdä hänen kärsimyksensä elämän viimeisellä taipaleella.

Raamatunjae jonka luin saattaa tuntua ensin ihmisen suunnitelmia vähättelevältä. Ihminen suunnittelee tiensä, mutta Herra johtaa hänen askeleensa. Suunnitelmia ei arvioida oikeastaan siinä ollenkaan. Todetaan vain että ihminen suunnittelee tiensä. Sitä me teemme. Jotkut suunnitelmat toteutuvat jotkut eivät. Jumala voi antaa meidän kulkea suunnitelmaamme tietä. Mutta toisinkin voi käydä. Jumala johtaa askeleemme toisella tavalla. Monet suunnitelmat X sai toteuttaa omien malliensa mukaan. Mutta elämän arvaamattomia yllätyksiä oli se, että hän sairastui kuolettavasti. Nykyään monet sairaudet voidaan usein leikata tai parantaa, mutta joissakin tapauksissa lääketiede on voimaton. Ei voida parantaa. Tällaisen diagnoosin saaminen irrottaa käsistämme kaikki elämän hallinnan langat. Elämämme on suuremmissa käsissä.

Vaikka sitä on vaikea nyt ymmärtää, sanon sen kuitenkin. Ne suuremmat kädet, jonka varassa elämämme on, eivät halua meille mitään pahaa. Ne kädet ovat kerran vastaanottaneet naulaniskut – meidän puolestamme – rakkaudesta jokaiseen ihmiseen. Koska Jumala halusi johtaa askeleemme iankaikkiseen iloon ja pelastukseen – taivaan kotiin.

X:ltä jäi monta suunnitelmaa toteuttamatta. Meidän suunnitelmamme ovat pieniä piirtoja Jumalan suuressa suunnitelmassa. Niilläkin on paikkansa ja tarkoituksensa. Nyt Jumalan suuremmissa suunnitelmissa X:n askeleet on johdettu kuoleman rajan toiselle puolelle. Se on tapahtunut inhimillisesti katsottuna liian aikaisin. Teidän tähtenne olisi ollut tärkeää, että yhteistä aikaa olisi ollut enemmän. Me emme voi tapahtunutta enää miksikään muuttaa. Lohtua tuo toivo, että kärsimykset ovat päättyneet ja se, että kaikki ei jää tähän.

Jumalan suuri suunnitelma on se, että me näemme jälleen. Emme täällä maan päällä vaan kirkkaudessa – jonne viimekädessä Jumala askeleemme johtaa.

Mummu hoitolaitoksessa

Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi,

 Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua” Maria lähti Jeesuksen luo ja nähtyään hänet Maria sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Joh. 11

Olemme tänään hiljentyneet X arkun äärellä. Pitkä, lähes Z vuoden sairastamisen jakso on päättynyt X kuolemaan. Koko tämän ajan hän ei ole pystynyt juurikaan kommunikoimaan teidän kanssanne. Hän on ollut pois omassa maailmassaan. Luonnolliset molemminpuoliset yhteydet häneen ovat katkenneet siksi jo kauan sitten. Te olette olleet muistojen varassa paljon ennen hänen kuolemaansa.

On hämmästyttävää, että hän on kaiken tämän ajan elänyt hiljaisessa maailmassaan. Vaikka hän oli elossa, häneltä jäi oikeastaan kokematta isoäitiyden ilo ja isomummuna olemisen ilo. Se on surullista, koska hän oli lapsirakas ihminen. Yhtä hyvin myös lastenlapset jäivät vaille sitä mummoa, mikä X terveenä olisi heille voinut olla. Sekin on surullista, koska X olisi voinut kertoa tarinoita nuoruudestaan ja lapsuuden kodistaan. Hän olisi paistanut teille piirakoita ja pitänyt hyvänä. Nyt se kaikki jää vain mielikuvituksen varaan. Asiat eivät useinkaan kulje niin kuin me haluamme.

…

Evankeliumi, minkä luin teille, on osa tulevan sunnuntain evankeliumia. Evankeliumi on hämmästyttävä kertomus kuolleen Lasaruksen herättämisestä henkiin. Evankeliumi kuvaa tapahtumia sitä ennen, kun Jeesus keskustelee Lasaruksen siskojen Marian ja Martan kanssa. Jeesus julistaa heille jo ennakoiden kuoleman voittamista.

Myös yksi inhimillinen piirre paljastuu Jeesuksesta. Martan ja Marian suru kosketti häntä. Jeesus itki. Vaikka hän tietää, että Lasarus herää pian kuolleista, Jeesus kuitenkin tunsi ihmisten surun, neuvottomuuden ja ahdistuksen kuoleman edessä. Kenelläkään ihmisellä ei ole valtaa kuoleman edessä. Jokainen ihminen on pieni ja avuton ja voimaton, kun olemme itse siinä välimaastossa, jossa katoavainen elämä riisutaan kaikesta omastaan ja astumme rajan toiselle puolelle.

Jumala ei kuitenkaan ole voimaton tai neuvoton. Hän on pelastanut meidät ja johdattaa meidät ikuiseen elämään.

Mutta surren me annamme pois läheisemme ja kätkemme heidät maan multaan. Jumalan lupaus meille kuitenkin on iankaikkinen elämä. Meidän toivomme kiinnittyy niihin lupauksiin, jotka Jumala on meille Jeesuksen kautta antanut. ”Joka uskoo minuun saa elää vaikka kuoleekin. Eikä yksikään joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole”. Kuolema erottaa meidät läheisistämme. Mutta se ei ole kaiken loppu