26. muistaminen, unohtaminen, muistot

Hautaus – 26. muistista, unohduksesta, muistoista, vanhoista asioista

• Unohtaako äiti rintalapsensa, Jes 49:14-15
• Minä en sinua unohda
• Muista minua, Ps 25:6-7
• Maailma on muuttunut
• Muutoksia, Saarn 3
• Muistot – liekkejä
• Muistojen pudonneet lehdet haravoidaan
• Vaikeita muistoja – Punavanki

 

Jes 49:14-15 Unohtaako äiti rintalapsensa

X oli vanhan kansan ihminen ja oli oppinut vahat tavat ja taidot. Hän oli elänyt aikaa, jolloin meille niin elintärkeät laitteet, apuvälineet ja hienoudet eivät olleet nousseet kenellekään edes ajatukseksi. Miten ihmiset ennen oikein selvisivät ilman pesukoneita, telkkareita, sähköä, vaippoja ja eläkettä? Sukupolvien viisaus kulki kädestä käteen. Kaikki kekseliäisyys oli palvelemassa eloonjäämistä. Nyt näitä taitoja ei enää tarvita. Kaikki on niin muuttunut. Vuosisatainen kansan tieto on vaipumassa unholaan. Tänään olemme laskeneet multiin osan tuosta perinnöstä. Siitä jää muistoja moneen sydämeen, mutta jokin ajanjakso näyttää ehdottomasti päättyneen.

Meillä voi olla muistoja isovanhempien tarinoista. Näemme kotitiloillamme vanhoja esineitä ja ajattelemme, mitä ne ihmiset ovat tunteneet ja tuumailleet pidellessään näitä työkaluja käsissään. Miten he ovat eläneet, mille nauraneet, mihin uskoneet, mille itkeneet? Vain muistojemme kautta tavoitamme jotakin tuosta maailmasta, joka tuntuu kuuluvan jo lähes satujen myyttiseen aikaan.

X eli viimeisinä vuosinaan uudelleen tuota vanhaa aikaa. Korkea ikä toi pitkän iän rasitteet. Näkö heikkeni ja muisti reistaili (dementia), … Jumalan muisti ei oireile, Jumala muistaa meidät ja pitää meistä huolta.

Minä en sinua unohda.

Pappina joudun hautaamaan monenlaisia ihmisiä. Paljon erilaisia ihmiskohtaloita ja tarinoita suljetaan arkkuun. Jotkut tarinoista jäävät elämään, mutta on myös tarinoita, joita ei juuri kukaan enää kuule eikä kenellekään kerrota. Minua koskettaa siksi aina yksinäisen ihmisen hautaus. Sillä ajattelen, että hänellä ei ole ollut ketään jolle kertoa sisimpiä tuntojaan. Ei puolisoa, jonka kanssa jakaa elämänsä ilot ja kivut. Ei lapsia ja lastenlapsia, jotka ihmettelisivät mummun kanssa vanhoja valokuvia, joita X:lläkin oli monta albumia. Meillä on edessämme sulkeutuva puutarha, umpeutuva polku ja unohdettu kirja, jolle ei löydy lukijaa.

Mutta siitä huolimatta hautaamme henkilön, jolla on ollut hyvin rikas sisäinen elämä. Meillä on vain joitakin viitteitä siitä, minkälainen puutarha hänen sielunsa on ollut. Vähäisiä katkelmia siihen kertomukseen, joka X:n elämästä muodostui.

Kun kävin X:n kotitalossa toimituskeskustelua varten, keskustelumme piirtyi vähitellen kuva naisesta, joka oli asunut taloa, jonka X:n isä oli rakentanut. Varmasti kaikki ovat ihastelleet talon kaunista kuistia, joka toi satumaisen hohteen rakennukselle. Sellainen tunne minulle tuli astuessani vanhaan pihaan ja taloon sisälle. Vanhoissa taloissa piha on kuin syli, täynnä lämpöä ja inhimillisyyttä. Lumipeitteen allakin se henkii sellaista kodinomaisuutta, yksinkertaisuutta ja rauhaa, mitä ei tapaa nykyaikaisissa taloissa. Pihassa kuiskii menneet vuodet. Ne ovat aavistuksenomaisesti läsnä sille, joka tuolla pihalla pysähtyy ja tervehtii mennyttä aikaa.

Äitinsä kuoleman jälkeen X:lle tuli tärkeäksi asiaksi käydä vanhempiensa haudalla, sillä paikalla, jonne hänet itsensä tänään lasketaan. Näin elämän kehä sulkeutuu. Täysi kierros ihmisen elämää päättyy. Ja elämänkirjan kannet laitetaan kiinni.

Tässäkö kaikki on? Uskomme mukaan tarina jatkuu (ks. elämänkaari-hautauspuhe)

Ps 25:6-7 muista minua

Lukemani psalmi oli 2. sunn. paast. psalmiteksti ja siitä koko sunnuntai sai aiheensakin: Muista minua!

(A) Ymmärrämme, että nämä sanat nousevat varsinkin sellaisen ihmisen huulilta, joka on jäänyt yksin. Jolla ei välttämättä luonnostaan ole niitä, jotka häntä muistavat.

(B) Pyyntö muistamisesta voisi merkitä myös sitä, että muistaisimme kuolemassa menettämää sukulaistamme ja ystäväämme. ”Muista minua, kun minusta aika jättää. Vaali minun muistoani. Älä anna kenenkään saattaa nimeäni häpeään.” Tällaisia toivomuksia meillä on lähestyessämme elämämme iltaa. Sanat sopivat erityisesti tähän päivään. Tänään juuri muistelemme X:ää. Te muistatte sen, mikä teki hänestä teille sen tutun henkilön.

(C) Psalmissa ihminen pyytää, että Jumala muistaisi häntä. Että hän muistaisi mitä tekoa me olemme, että hän muistaisi meidät ja osoittaisi meille hyvyyttään. Sitä Jumalan hyvyyttä me tarvitsemme, sillä muuten me emme selviä.

(D) Rukous ”muista minua” on myös rukous, jonka toinen ristinryöväreistä Jeesukselle esitti. Muista minua kun tulet valtakuntaasi. Tässä rukouksessa kaikki on pelkistynyt oleelliseen. Rukous on kuolevan ihmisen rukous. Hän ei vetoa siinä mihinkään omaan hyvyyteensä, rukous on luopunut vaatimuksista. Siinä rukouksessa hän jättäytyy Jumalan armon varaan.

Me tiedostamme itsessämme samoin varmasti syyllisyyttä ja asioita, jotka eivät ole kauniita. Siksi tämä rukous muista minua voi olla jokaisen kuolevan ihmisen rukous. Jumala muistaa meidät. Mutta syntiemme suhteen hänellä on tarjota meille jotakin paljon parempaa kuin unohdus. Hän antaa anteeksi.

Maailma on muuttunut

… Siunaaminen viimeiselle matkalle tapahtuu täällä kirkossa Tulkkilan tien varressa. Vastapäätä sitä paikkaa, jossa X suurimman osan pitkästä elämästään vietti. Tuo Kokemäen keskustan tie on kokenut monia muutoksia tuona aikana. Moni rakennus on poissa, toisenlaisia rakennuksia ja kauppoja tai liikkeitä on tullut tilalle. Lieneekö kirkon lisäksi paljon sellaisia rakennuksia, jotka olisivat olleet valmiit jo silloin kun X syntyi.

Muutosta ei ole tapahtunut vain rakennuksissa, myös ihmisten elintavat ovat muuttuneet ja ihmisten arvomaailma on muuttunut toisenlaiseksi. Nopealla vauhdilla muuttunut maailma tuntui varmaan X:stä jo kovin oudolta ja vaikealta.

Vanhan maailman ihmisenä X oli hyvin voimakkaasti kiinni kristillisessä perinnössämme. Se mikä meistä joskus saattaa vaikuttaa epäaidolta ja tunteettomalta niin toisesta katsantokannasta tarkasteltuna se osoittaa syvällistä ja rehellistä itsetuntemusta, vailla sentimentaalisuutta. Huomattavaa tällaisessa elämänmallissa on sen Kristus-keskeisyys. Me olemme tottuneet ihmiskeskeiseen ja itsekeskeiseen elämään. Ihminen joka elää vain itselleen ei ole käsittänyt omaa paikkaansa tässä maailmassa. Häneltä on jäänyt huomaamatta Kristus ensinnäkin ihmisten tuomarina ja toiseksi, mikä vielä pahempaa Kristus ihmisen armahtajana. X molemmat uskon näköalat olivat tulleet tutuksi.

Tässä mustaan verhotun arkun molemmilla puolen on seitsemän kynttilää. Seitsemän on täydellisyyden luku. Kynttilät loistavat vertauskuvallisesti sitä kirkkautta, puhtautta ja täydellisyyttä, jota X saa nyt taivaassa kokea.

Muutoksia

Aika on syntyä ja aika kuolla…

Syntyessään 1920-luvun alussa Harjavalta oli vielä melko pieni maatalouspitäjä. Kokemäenjoki juoksi vapaana. Voimalaitosta ei ollut eikä siis patoa ja vielä vähemmän tehtaita. Ihmiset hankkivat elantonsa pääsääntöisesti maasta ja joesta ja karjanhoidosta.

X syntymästä on BB vuotta. Se on pitkä aika ja kuitenkin vain yksi ihmisikä. Mutta maailma on ehtinyt tänä aikana muuttumaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin historiassa. Muutos lieneekin se sana, millä kaikkien parhaiten voi kuvata sitä aikaa, minkä hän on elänyt. Maatalousajan yhteiskunnan kohtalaisen pysyvistä rakenteista on tultu teollistumisen ja kaupungistumisen kautta tietotekniikan ja ilmastomuutoksen ajan maailmaan. Saarnaajan kirjassa lausuttu viisaus tuntuu jo jääneen historiaan: Ei ole mitään uutta auringon alla. Mitä on ennen ollut sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen.

Me elämme historian aikaa, joka on astunut pysähtyneisyydestä monissa asioissa johonkin aivan uuteen. Harjavallassa, johon X syntyi oli enemmän lapsia kuin oli hevosia ja autoja. Tänään nykyajan hevosia eli autoja on enemmän kuin lapsia. Lähes kaikki työ tehtiin lihasvoimin. Vesi nostettiin kaivosta. Pyykki pestiin käsin padassa. Raamatun ajan saarnaaja ei voinut nähdä tulevaisuuteen, jolloin ihminen murtaa teknisellä osaamisellaan mahdollisuuksien rajoja ja lentää jopa valtamerten yli jopa avaruuteen, kuuhunkin asti. Muutos on ollut valtavaa yhden ihmisiän aikana.

Jos X:n ympäristö muuttui melkoisesti niin vanhetessa tulee myös toisenlaisia muutoksia. Siinä saarnaajan viisaus ei ole vanhentunut. Elämän vuoden ajat kulkevat kuten ennenkin. nuoruuden kevät kulkee kohti kesää ja syksyä ja niin kuin puu riisuu lehtensä, ihminen riisutaan voimistaan, terveydestään. Kuulo käy huonoksi. Lisäksi tulee kivut ja säryt tuttavaksi vanhetessa.

Elämä tai kohtalo voi tuoda myös yllättäviä muutoksia arkiseen elämään. X menetti miehensä varhain. Kohtalon isku lienee myös onnettomuuteen joutuminen kymmenen vuotta sitten.

Ajan virta tai elämän virta kulkee vain yhteen suuntaan. Sitä ei voi keskeyttää. Ei voi kulkea takaisin päin ja estää kolaria tapahtumasta. Kaikella on aikansa ja kun tuo aika tulee kohdalle, sitä ei voi enää muuksi muuttaa. Siinä Raamatun saarnaaja on oikeassa.

…

Ei ole enää ihme, jos kaikkien näiden muutosten jälkeen ei koe enää maailmaa omakseen. Siinä vaiheessa, kun tämä maailma ei tunnu enää omalta kodilta, kaipaus lisääntyy. a) kaipaus menetettyyn aikaan ja myös b) kaipaus siihen kotiin, mikä on Jumalan luona.

Muistot – liekkejä

Kun ihmiselämät kohtaavat, elämänliekit koskettavat toisiaan – jotakin toisen liekistä tarttuu omaamme. Muistot ovat myös liekkien kaltaisia – jotkut lämmittävät, toiset polttavat. Hyviä muistoja vaalitaan, pidetään sen liekkiä elävänä. Vaikeat muistot vaativat työstämistä. Liekkejä ei noin vain voi sammuttaa. Joskus ajan myötä liekit kuluvat loppuun (jos niitä ei ruoki). Joskus saamme asioihin lisää ymmärrystä eikä liekit tunnu enää polttavilta. Joskus taas on tarpeellista antaa anteeksi. Siihenkin tämä  päivä kutsuu.

Muistojen pudonneet lehdet haravoidaan

Jesaja 40:6-8

Ääni sanoo: — Julista! Ja minä kysyn: — Mitä minun pitää julistaa? — Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, kun Herran henkäys koskettaa sitä. Niin! Ruohoa ovat ihmiset. Ruoho kuivuu, kukka lakastuu, mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.

Hyvät ystävät puolitoista kuukautta sitten tapasimme osittain samalla porukalla, kun saattelimme Z viimeiseen leposijaansa

Tänään X hautaan saattamisessa ajatukseni liittyvät luontoon ja vuodenaikaan jota elämme. Syksy on luopumisen aikaa. Syksy muistuttaa meitä siitä, että kaikki elämä, joka hetken kukoistaa, katoaa ja kuihtuu pois.Siitä myös lukemani Raamatun kohta kertoi verratessaan ihmisen elämää kukkasen ja ruohon elämään, mikä kukoistettuaan kuihtuu ja kuolee pois. Niin käy kerran jokaiselle meistä, Herran henkäys koskettaa. Yksi elämän kierros on päättynyt ja luonto valmistaa itsensä talven uneen. X syntyi keväällä ja kuoli syksyllä – väliin jäi kaunis kesä.

X itse viihtyi luonnossa. Hän kävi mielellään marjametsässä. Oman pihan hoitaminen oli myös sitä rakasta puuhaa. Sekin on suhdetta luontoon, siihen mikä pihalla kasvaa.

Sanoit tr äitisi olleen pihan hoitamisessa huolellinen. Se haravoitiin viimeistä lehteä myöten, vaikka yhtä hyvin olisi sitä voinut sinne jättää maata lannoittamaan. Tuo kuva lehtien haravoinnista on jotakin sellaista mitä tapahtuu suomen pihoilla parhaillaan. Useimmat eivät taida olla niin tarkkoja. Meillä syksy on ollut hyvin kaunis. Lakastuneet lehdet ovat värikkäämpiä tänä vuonna kuin viime vuosina. Jos aurinko päivällä paistaa ja katsoo sillalta joen toiselle puolelle, näky on hyvin kaunis. Ruskan värit heijastuvat ja kertautuvat tyynessä joen pinnassa.

Jotakin samaa ajattelen tänään X elämän päättyessä. Elämän syksy ehti hyvin pitkälle vanhuuteen ja vanhuuden ruskan värit tai merkit tulivat esille. Mutta kaikesta huolimatta tämä elämä värikkään ruskan tavoin jättää kauniin jäljen. Se elämä, joka kerran ö-paikkakunnalla kohosi, varttui nuoreksi taimeksi ja eri vaiheiden kautta päätyi Harjavaltaan, rehevänä lehvästönä välkkyi auringon valossa, otti vastaan myös sateen ja tuulet – se elämä on vetäytynyt takaisin Jumalan huomaan.

Niin kuin puu luovuttaa lehtensä, niin mekin annamme itsestämme pois vähitellen kaiken. Annamme vuosi vuoden jälkeen, terveytemme ja lopulta itsemmekin. Siinä toteutuu lopulta syvin elämämme tarkoitus. Me annamme Jumalalle sen, mikä hänelle kuuluu. Meidän ei tarvitse antaa surren sillä me tiedämme, että myös Jumala antaa meille itsensä. Siinä lahjassa saamme kaiken monin verroin takaisin: armon, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.

Jäljellä on vain muistot kuin puusta pudonneet lehdet. Teidän tehtävänne on haravoida niitä elämän lehvästöstä putoilevia muistoja – jotta ne muuttuisivat vähän kerrallaan uuden elämän kasvualustaksi.

Muistojen lehtien joukossa – muistot ovat lukuisissa väreissä – kirkkaan keltaisia, punaisia, vihreitäkin ja ruskeita. Toiset muistoista ovat mukavia ja iloisia. Jotkut muistot ovat saaneete surullisempia sävyjä. Kaikki ne kertovat kuitenkin eletystä elämästä. Kaikissa niissä voi nähdä kiitoksen aiheen.

Tänään X lasketaan maan poveen.

Säilyköön hänen muistonsa teille rakkaana. Saakon hän itse rauhan ja katoamattoman elämän Jumalan luona.

Vaikeita muistoja – Punavanki

X:n isän rakas kohtalo oli joutua punavangiksi. Se toi elämään ja perheeseen vahvan leiman, mikä näkyi kaikille. Tämä asia tuli keskustelussa esille. X on niin pitkän elämän elänyt, että sisällissodan varjot ja jakolinjat olivat vahvasti läsnä hänen lapsuudessaan. Se on asia jota en ole myöskään aiemmin niin selvästi ajatellut ja tiedostanut. X elämänhistorian kautta tuli näkyviin myös se, että kirkko, vaikkakin oli kaikkien kristittyjen kirkko, sen käytäntö näyttäytyi toisenlaisena. Punaisten perheitä ei katsottu hyvällä, jos tulivat kirkkoon. Heillä ei oikein ollut sinne asiaa. Annettiin ymmärtää, että kirkko oli parempia ihmisiä varten, joita he eivät olleet.

Tämän tavan X omaksui. Kirkkoon ei kokenut olevansa täysin tervetullut. Vuosien jälkeen sitä kynnystä ei varmaankaan enää ollut missään muualla kuin hänen sisimmässään. Mutta se oli jälki, joka oli häneen hyvin nuorena istutettu. Se oli jälki, joka ei sieltä itsestään lähtenyt pois. Ehkä jotakin huomioimista olisi vahvemmin pitänyt tapahtua, joitakin sovinnon eleitä. Tästä taustasta johtuen Kirstin lapsuuden kodissa ei käyty kirkossa, eikä X myöhemminkään käynyt, vaikka kirkkoon kuuluikin ja kristillistä uskoa harjoitti.

…

Luulen, että yhteiskunnassa hän koki jääneensä hieman ulkopuoliseksi oman taustansa tähden. Ehkä osittain myös siksi hän ei pitänyt itsestään ääntä tai nostanut itseään esille. Leima, minkä lapsuudessa oli saanut, tuntui pahalta. Kohtelu, minkä tämän johdosta heille tuli, tuntui myös pahalta. Voisiko jokin osa hänen vaatimattomuudestaan liittyä tähän elämänhistoriaan. Hän oli oppinut suojautumaan ja varjelemaan itseään tulemalla näkymättömäksi. En tiedä, pitääkö tämä tulkinta paikkansa, mutta jos siinä on jotakin perää, se kertoo myös syvästä haavasta, mikä oli muovannut häntä ja mitä hän kantoi mukanaan.

Saatamme kantaa haavoja, jotka ulottuvat vuosikymmenten taakse, joskus jopa ennen syntymäämme.

Samalla kun hän ei halunnut itseään nostaa esille ja valokeilaan, tällainen vaatimattomuus on myös kristillistä. Jeesus kutsuu meitä sellaiseen yksinkertaisuuteen ja vaatimattomuuteen, missä omaa itseä ei tuoda jatkuvasti esille.

Elämänkaari on tullut päätökseen. X on saatettu Jumalan luo, jonka edessä ihmisillä ei ole muuta leimaa kuin se vesileima, minkä kasteessa annettiin. muuten kaikki ihmiset ovat samanlaisia armahdettuja Jumalan lapsia, joilla on yhtäläinen Jumalan lapsen oikeus. Hänen luona X on saanut kodin. Antakoon Jumalan hänelle rauhan ja hoitakoon kaikki haavat niin, että jäljelle jää vain kiitos.

 

Tallenna

Tallenna