Hautaus – 8. elämän keskeisistä kielikuvista:
- Murhetta soi minun harppuni
- Murhetta soi minun harppuni
- Kaipaus
- Siitä mistä ei voida puhua on vaiettava
- Rauhan maja
- rytmi – kerran soitan kirkkain sävlein
Job 30:27-31 Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun säveliä
Ihmisiä voi ajatella soittimina, joita Jumala soittaa. Jumala soittaa meissä rakkauden ja ilon säveliä. Mutta hän soittaa myös surusäveliä, murrettuja sointuja. X:n elämässä kuului Jumalan soitto. Kun soitto on kauneimmillaan, Jumala särkee soittimen. (Muusikko oli kuollut)
Samasta raamatunkohdasta toinen puhe
Job 30:31. Murhetta soi minun harppuni, minun huiluni itkun ääniä.
Hyvät ystävät. X kohdalla voidaan varmasti sanoa, että viulu on vaiennut, samoin saksofoni ja klarinetti ovat koskemattomana paikallaan. Niistä ei kuulu enää ääntä, mutta ne muistuttavat kauniisti paikallaan soittajasta. Monta kertaa ne ovat olleet X kädessä ja hän on tuonut iloa kuulijoiden korviin.
Musiikilla on ihmeellinen voima. Se koetaan aivotasolla syvemmin ja monipuolisemmin kuin puhe, koska se liittyy tunteisiin. Musiikin kautta koemme yhdessä jotakin. Se yhdistää ihmisiä, siitä tulee siis yhteinen kokemus. Musiikin kautta tunnistamme omia tunteitamme. Musiikki on lääkettä sydämelle. Se nostaa niin ilon kuin kaihon kyyneleet. Musiikin rytmi energisoi meidät ja saa tanssimaan. Musiikin voima on ihmeellinen. Tästä musiikin voimasta on joitakin kuvauksia Raamatussakin. Daavid tuo helpotuksen kuningas Saulin masennukseen soittamalla hänelle harppua. Lukemani kohta Jobin kirjasta kertoo lyhyesti soittajan oman tulkinnan: hänen soitossaan on läsnä murhe ja itku. Hän vuodattaa tunteensa ja surunsa soittamalla. Sellaisia lienevät myös äänet, joita teidän soittonne on ollut viimepäivinä: surusäveliä.
Jutellessani X puolison kanssa kävi ilmi se, että X koti oli uskonnollinen koti. Hänen vanhempansa olivat rukoilevaisia. Rukoilevaisuus on yleensä aika vanhoillista ja sellaisissa perheissä ei ole aina hyväksytty maallista musiikkia. X koti oli kuitenkin tässä asiassa avara ja musiikkiin kannustava. Maallisen musiikin soittaminenkaan ei ollut kiellettyä. Suvussa ymmärtääkseni oli musiikin harrastusta ollut jo aikaisemmin. Ehkäpä siitä esimerkistä X oli jo nuorena päättänyt tulla muusikoksi. Toisin olisi voinut käydä. ”Eräässä toisessa uskovaisessa kodissa oli myös musikaalista lahjakkuutta. Mutta kun rukoilevaisäiti kuuli pihalla kävellessään viulun äänen, hän paikansi, mistä se hänen korviinsa kantautui. Löysi poikansa siellä. Viulu otettiin pois ja heitettiin palavaan pesään.” X perheessä oli toisin. Häntä kannustettiin musiikissa. Vanhemmat hyväksyivät ja mahdollistivat sen. X ajoi pyörällä neljä kilometriä pysäkille ja hyppäsi Porin linja-autoon päästäkseen soittotunnille. Ensimmäisen viulun X:lle hankkivat veljet. Mutta klarinettiin hän hankki rahat omalla työllään. Tuskinpa soittimet silloinkaan halpoja olivat. Niitä täytyi todella haluta ja niiden hankkimiseen säästää rahaa vähän kerrallaan. X kasvatti kaneja ja sai niistä klarinettiin rahat.
Soittotunnit tuottivat tulosta. X tuli muusikko ja musiikin opettaja. …
Eräällä soittokeikalla X näki nuoren naisen ja päätti, että tuon minä haluan kumppanikseni. Asiat etenivät hyvin. Hän kertoi tämän aikeensa myös Y:n isälle. ”Joo mutta sinun on pidettävä Y hyvin. Et saa sitä suututtaa. Hän on niin tulinen luonne”. Ja kyllä X pitikin häntä hyvin – hän piti kuin kukkaa kämmenellä.
X on saanut tehdä elämässään asioita, joista hän on ollut kiinnostunut. Hän sai heittäytyä kokosydämisesti musiikkiin. Ja muihinkin häntä kiehtoviin asioihin. Tämän kaiken hän teki Jumalan lapsena.
Illalla viimeiseksi, kun hän painoi päänsä tyynyyn, hän luki lyhyen iltarukouksen: Jeesus siunaa. Tänään voimme sanoa, että Jeesus on siunannut hänen elämäänsä. Nyt tuo Jumalan siunaus on kantanut hänet lopulliseen kotiinsa taivaan kirkkauteen – musiikki ei pääty sielläkään.
Surulliset sävelet ovat vähentyneet. Siellä ei soi murhetta harppu eikä huilu itkun ääniä. Kaikki murheet ja vaivat ovat poissa. Siellä on uudet sävelet, joita emme ole vielä kuulleet: ilon, kiitoksen, elämän riemun säveliä ja rytmejä.
Me teemme matkaa samaan iloon. Mutta tänään matkaa sinne tehdään surusävelien kautta. Ehkäpä jonkin ajan kuluttua myös menetyksen ja ahdistuksen sävelien rinnalla alkaa kuulua myös kaikuja niistä taivaallisista sävelistä. Murheen sävelet taipuvat toivoon ja kerran se on oleva jälleennäkemisen iloa.
Joh 14:1-4 Kaipaus
Vanhat kirkon opettajat sanovat, että ihmisen syvin kaipaus on löytää lepo ja rauha Jumalassa. Eli kokea Jumalan rakkaus niin syvänä, että siitä jää lähtemätön jälki sydämeemme. Janoamme sitä, että Jumala hyväksyy meidät ja ottaa syliinsä kuin Isä, vaikka olisimme olleet tuhlaajapojan / -tytön teillä.
Emme aina huomaa tätä kaipauksen ääntä … X:n elämä piti sisällään paljon hiljaisuutta. Voisi jopa sanoa, että hän teki hiljaisuudesta kotinsa. Se oli silti koti jonne vieraat olivat tervetulleita. Mutta se oli varmasti koti, jossa vieraat aistivat toisenlaisen elinpiirin.
Hiljaisuuden talossa X tunsi varmasti hyvin ne äänet, jotka kutsuivat häntä Jumalaa lähelle. Verkkaisessa elämänrytmissä oli aikaa pysähtyä kuuntelemaan omaa elämäänsä, sen merkitystä ja päämäärää.
X:n elämä ei toteutunut suurella metelillä, mutta juuri siksi hänen oli mahdollista koskea elämän haurasta pintaa, tuntea sen kauneus ja ohikiitävyys.
X on löytänyt nyt iankaikkisen levon Jumalassa. Hänen elämänsä on kätketty kokonaan taivaallisen Isän huomaan. Siellä hänen syvin kaipauksensa on saanut täyttymyksensä.
Siitä mistä ei voida puhua on vaiettava
Ps 62:6-9 Hiljene, sieluni, Jumalan edessä!
X oli elänyt elämänsä koko lailla yksin. Yksin hän myös halusi kohdata kuolemansa. Hiljaisuudessa, kahden Jumalansa kanssa. Mitään suurta kohua hän ei halunnut järjestää asian ympärille. Jokainen käynti hänen luonaan sairaalassa oli jäähyväisten jättöä, vaikka siitä ei puhuttukaan.
Eräs kuuluisa filosofi on sanonut: Siitä mistä ei voida puhua, on vaiettava. Tämä sopii hyvin kuvastamaan suomalaisten miesten, myös X elämää. Syvimpiä kokemuksia, kuten rakkautta, surua kuoleman edessä tai Jumalaa, ei voi ilmaista sanoin. Jos sitä yrittää, huomaa, kuinka kokemus latistuu ja tärveltyy. Sen pyhyys, arvokkuus ja herkkyys katoaa. Nämä asiat ovat sellaisia, jotka jaetaan toiselle hiljaisuuden vallitessa.
Riittävän läheinen ihminen ymmärtää kyllä ilman sanojakin, miltä toisesta tuntuu. Todellinen ymmärtäminen ei tässä tilanteessa sanoja tarvitse. Muita asia tuskin kiinnostaa niin paljon, että pitkällä selityksellä saisi ymmärrystä aikaan.
X:llä oli ystäviä ja sukulaisia, jotka saivat jakaa viimeisten aikojen hiljaisuuden hänen kanssaan. Vaikka sanoja ei paljon viimeisen kuukauden aikana vaihdettu, mitään ei jäänyt sanomatta. Oleellinen oli välittynyt.
”Elämä jatkuu, vaikka minä olenkin poissa. Elämä jatkuu, sillä se on minua suurempi.” Elämä jatkuu toisissa ihmisissä. Elämä on kuin voimakas virta, jossa kukin meistä on saanut olla mukana. Kun meistä aika jättää, elämän virta kulkee yhä vuolaana ympärillämme. Elämä on meitä suurempi. me olemme vain osa suurta elämän virtaa, joka alkaa Jumalasta ja päättyy Jumalaan.
Mutta elämä ei jatku vain sukulaisissamme. Se jatkuu myös rajan takana. Elämä on minua ja kuolemaa suurempi, koska siellä takana on Jumala, Jumalan oma elämä. Tähän Jumalan elämään meidän elämämme liitetään.
Rauhan maja – Joh 14:27, Ps 4:7-9
Kun kävin X kotona, en voinut olla ihastelematta pihan kauneutta. Pihapiiri on kuin pieni suljettu satumaa. Huomaa, että kodin hoitaminen on ollut X:lle hyvin rakasta ja mieluisaa puuhaa. On onnellista, jos koti on rauhan maja. On onnellista, jos kodissa vallitsee ilmapiiri, jossa on hyvä olla; ilmapiiri, jossa sinut hyväksytään, jossa sinua kannustetaan ja annetaan tukea.
Paikkaa ei suotta nimitetä xx, rauhan paikaksi. Sillä sellainen hyväksyvä kodin ilmapiiri oli minua siellä vastaanottamassa. Se oli vastassa siellä kaikkialla. Puissa, istutuksissa, siisteydessä , kauneudessa ja ystävällisissä ihmisissä.
Rauhaa ihmiset tavoittelevat elämässään. Sitä tavoitteli monien vaikeiden kokemusten keskellä myös X. Kenenkään sisimpään me emme voi nähdä, mutta jotakin varmaan voimme siitä aistia. Kodin hengetär on varmasti kokenut jotakin tästä sisäisestä rauhasta.
Mielenrauhaan kuuluu usein hiljaisuus ja levollisuus. Asiat tapahtuvat silloin luonnollisella voimallaan, ikään kuin luonnon oman rytmin mukaan. Tähän hiljaisuuteen kuuluu mahdollisuus olla itsekseen, yksin ja nauttia olemassaolostaan. Tällainen hiljaisuus ei ole ahdistavaa yksinäisyyttä, vaan levollista ja rauhallista hiljaisuutta. Se on sisimmässä asustava olotila, jossa kokee elämän mielekkääksi ja tarkoitukselliseksi. Se on hiljaisuutta, joka on täynnä elämää ja toivoa.
Siellä kotona on koettu paljon tällaista hiljaisuutta ja rauhaa. Mutta myös monta surun ja tuskan myrskyä. Mikään ulkoinen rauha ja levollisuus ei kuitenkaan tuo ihmiselle sitä rauhaa, jota hän lopulta etsii. Jokin rauhattomuus seuraa meitä aina siihen asti, kunnes me löydämme rauhan Jumalan luona. Hänen läheisyytensä poistaa meistä kaiken pelon.
Nyt X:n kuoltua koti jää entistä hiljaisemmaksi ja yksinäisemmäksi. Jeesus, sanoo: Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat, minä annan teille levon.
Kerran se soi kirkkain kielin
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk 23:44-46
Luin teille evankeliumista juuri Jeesuksen elämän viimeisistä hetkistä, hänen sydämensä viime lyönneistä. Evankeliumi kertoo erikoisen yksityiskohdan, että silloin keskipäivällä Jeesuksen kuollessa aurinko pimeni.
Auringon pimeneminen kuvastaa varmasti hyvin myös sitä surua, mihin isän kuolema on teitä johdattanut: surun pimeyteen.
Kun juttelin z kanssa X elämästä, minulle kerrottiin, että hän oli musikaalinen. Hän on pitkään soittanut rumpuja. Aina nuoresta miehestä alkaen.
Rumpujen soittaminen on hyvin vaikeaa. Sitä kuvittelee helpoksi, kun on rummutellut sormilla pöytää vasten, mutta kun pitäisi saada oikeista rummuista jotakin kuulumaan, saa aikaan vain kolinaa ja kiusallista melua. Silloin joutuu toteamaan, että ei se noin vain onnistu. Se vaatii kovaa harjoittelua, jos haluaa tuloksia.
Rummut ovat kiinnostava soitin myös siksi, että ne ovat hyvin vahvasti sisällä musiikin sykkeessä. Sen sisimmässä elementissä: rytmissä.
Rytmi on osa jokapäiväistä elämäämme. Rytmi ei ole vain korvin kuultava asia. Rytmiä muuallakin. Rytmi jäsentää aikaa, se tuo siihen toistuvuutta.
Luonnossa on ympärillämme erilaisia rytmejä, toiset hitaita toiset nopeita. vuorokauden ajan säännöllinen vaihtelu, vuodenaikojen vaihtelu, kasvamisen, kukoistuksen ja kuihtumisen rytmit. Nousu- ja laskuveden vaihtelu. Ihmisellä on oma rytminsä ennen kaikkea sydämen lyönneissä ja hengityksessä.
Musiikissa rytmi tarkoittaa sitä perussykettä, mikä kuljettaa musiikkia eteenpäin. Rytmi luo perussykkeen, jonka ihminen tunnistaa, joka alkaa elämään meidän kehossamme.
Rytmiin kuuluu musiikissa myös esitysten kaaressa oleva rytmin vaihtelu. Hiljaisuudesta musiikki alkaa, se kasvaa edetessään ja kiihtyy lakipisteessään ja laskee loppuun kunnes päättyy hiljaisuuteen.
Kun ajattelemme ihmisen elämää, huomaamme siinä samanlaisen rytmin. Kun ihminen syntyy, hänen aurinkonsa nousee, työikä on keskipäivä, jolloin aurinko on korkealla. Elämän illassa aurinko laskee ja elämän rytmit hiljentyvät ja vanhuuden heikkoudessa viimeiset säteet värjäävät vielä kauniisti taivaan ja koittaa syvä hiljaisuus. – näin oletamme asioiden yleensä etenevän.
Mutta näin ei kuitenkaan käynyt X kohdalla. 00 vuotta sitten kyllä aurinko nousi ja aurinko ehti korkealle, ohitti lakipisteensä, mutta niin kuin evankeliumissa aurinko pimentyi ennen aikojaan. Se ei ehtinyt laskea. Yhtäkkiä vain teille tuli viesti, että isä on kuollut. Kotiin pääsyä sairaalasta odotettiin, mutta uuden elämänvaiheen opettelua ei tullut, vaan kunnon romahtaminen ja suru-uutinen.
Topi Sorsakosken laulussa: Kitara soi surua hiljaa. Siitä mikä ennen toi iloa, ei saa mitään. Sävelistä oli ilo poissa. Laulussa on kuitenkin yksi erikoinen kohta. ”Kerran se soi sinulle kirkkain kielin.” Voisiko tämä olla totta tänään. Suru vaihtuu siinä uuteen iloon. Ne jotka pääsevät Jumalan luo perille, pääsevät pois surujen maasta päättymättömään iloon. Siellä kitara soi kirkkain kielin. Täällä maan päällä on enimmäkseen vain surun säveliä. Mutta siellä ovat vastaanottamassa häntä ne, jotka ovat päässeet sinne aikaisemmin. Siksi siellä ei ole kyyneleitä.
Elämän käsikirjoitus ei ole meidän päätettävissämme. Sen viimeinen luku on Jumalalla tiedossa ja voi tulla eteemme yllättäen ja varoittamatta. X elämä päättyi liian varhain. Häntä olisi tarvittu vielä. Teidän elämä jatkuu. X on opettanut teitä selviytymään. Ja te selviätte tästäkin. Suru jää, mutta elämän rytmi löytyy uudelleen. Surun sävelien rinnalle nousee uusia säveliä, uusia rytmejä. Suru muuttuu kaipaukseksi, kunnes kerran on meidän vuoromme soittaa kirkkain kielin.
Maasta sinä olet tullut 