12. Etsimisestä, kaipuusta, harhailemisesta

Hautaus – 12. ihmisen etsimisestä, kaipuusta, harhailusta

• Maallinen ja taivaallinen kirkkaus
• Jokainen kaipaa juurilleen
• Ihminen etsii rauhaa sielulleen
• Etsikää niin te löydätte
• Hautaus kotiseudun multiin

 

Maallinen ja taivaallinen kirkkaus

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Luuk. 24: 1-12

Enkeleissä näkyy Jumalan valtakunnan kirkkauden säteily. Mutta tehdasympäristöissä eripuolella Suomea, myös täällä Harjavallassa, oli Jumalan kirkkauden edelle nostettu tieteen ja teknologian kirkkaus. Aatesuunta joka tehtaalla vaikutti sai yhteen aikaan sellaisen vaikutuksen, että miehiä erosi kirkosta melko paljon. Sen ajateltiin kuuluvan hyvän työntekijän ominaisuuksiin. Ja kyllä ihmisen viisaus ja taito muokata maailmaa koneilla ja laitteilla onkin hämmästyttävää. X erosi kirkosta muiden mukana. Ehkä ihan aidosti uuden vakaumuksen löytäneenä – ehkä vain esimerkkiä seuraten.

Tuo tekniikan ja koneiden kirkkaus ei kuitenkaan täysin sopinut hänelle. Sulatossa, missä X oli töissä, hän oli tottunut katsomaan kirkasta sulaa metallia. Yövuorossa sen kirkkaus korostuu hämärää taustaa vasten. X:n silmät eivät pidemmän päälle kestä sellaista.

Vaikka ihmistaidon ja tekniikan kirkkaus voi olla häikäisevää, jopa sokaisevaa, niin sen kirkkaus hälvenee sairauksien ja kuoleman edessä. Tiede nostaa kätensä. Kuoleman voimaa vastaan ei ole lääkettä eikä parannuskeinoa. Tämän viisauden ilmeisesti X oli oppinut tuntemaan.

Tie kirkkoon löytyi takaisin. Se merkitsi toisenlaista kirkkautta. Tuo kirkkaus on kätketty Jeesukseen ristin pimeyteen, siihen tilanteeseen, jossa Kristus antaa henkensä meidän puolestamme. Hänen kuolemansa poistaa syntiemme rangaistuksen ja hänen ylösnousemuksensa tuo meille iankaikkinen elämän.

Pääsiäinen muistuttaa meitä siitä, että inhimillisten mahdollisuuksien loppuessa, sydämenlyöntien päättyessä kaikki toivo ei katoa. Jumalan valtakunnan kirkkaus koittaa läpi kuoleman pimeyden.

Jokainen kaipaa juurilleen – Joh. 14:1-3

”Jokainen ihminen kaipaa juurilleen.” Nämä viisaat sanat sanoi itärajan takana venäläinen, joka asui siinä kodissa, josta X:n perhe oli pakotettu lähtemään sotaa pakoon. Venäläinen tiesi myös mistä puhui. Hänet itsekin oli väkisin sinne tuotu. Hänet oli kiskaistu omilta juuriltaan ja tuotu hänelle itselleen vieraaseen ympäristöön. Toisten ihmisten rakentamiin taloihin. Siellä kohtasivat toisensa eri leiriin kuuluvat ihmiset ja silti samanlaisen kohtalon omaavat ihmiset. Kotoaan ajetut ja kotiaan kaipaavat.

Sellaisia taidamme me kaikki ihmiset olla. Me kaipaamme, jotakin sellaista, minkä olemme menettäneet, tai mikä meiltä on riistetty. Se on sama asia kuin kaipaisi kotia. Näin on myös sen menetyksen kohdalla, kun läheinen on kuollut. Koti ei tunnu enää samalta. Kodista puuttuu jotakin niin tärkeää, ettei voi puhua kodista samassa merkityksessä. Kaipaamalla rakasta puolisoaan tai isäänsä, kaipaa samalla sitä kotia, jonka siinä olemme menettäneet.

Kaipuu tekee meistä muukalaisia. Tunnemme itsemme vieraiksi. Meille kristityille tämä kaipuu muistuttaa siitä kohteesta, johon kaikki kaipauksemme lopulta suuntautuu. Me kaipaamme Jumalaa. Ja niin kauan kuin emme ole löytäneet yhteyttä häneen, me olemme poissa kotoa.

Lapsuuden koti kuitenkin kuvastaa meille ehkä kaikkein täydellisimmin sitä rakkauden ja lämmön ilmapiiriä, mikä täydellisenä vain Jumalan luota löytyy.

X oli joutunut kaksi kertaa lapsena lähtemään kotoaan. Kaiken taakse jättäminen ei ole ollut helppoa. Ikävä jäi lapsuuden kotimaisemiin. Sillä niin mielellään hän meni synnyinsijoilleen katsomaan niitä maisemia, mistä elämä hänellä oli alkunsa saanut. Maisemia jossa lapsuuden kesät vietettiin.

Luuk 11:9-10 Ihminen etsii rauhaa sielulleen (uurnan laskeminen)

Meitä ihmisiä yhdistää yksi asia enemmän kuin mikään muu. Ihminen etsii rauhaa sielulleen. Se on samalla Jumalan ja pelastuksen etsimistä. Jumalaa etsitään, sillä Jumala on laittanut tämän kipinän sieluumme, jumalakaipuun poltteen.

Jokaisen on kuunneltava sisintään, sisäistä ääntään ja oltava uskollinen sille, muutoin tekee väkivaltaa itseään kohtaan.

Ihmisen inhimillisen etsimisen historia on yleensä sitä, että hän etsii lepoa ja rauhaa vääristä paikoista. Hän kulkee mutkaisia teitä ja eksyttää itsensä.

Meillä on edessämme tämä pieni uurna. Hetken kuluttua käymme laskemassa sen hautausmaalle. Tuo hautausmaa on hyvin kaunis paikka. Omalla hiljaisella tavallaan se kertoo meille siitä, kuinka Jumala etsii ihmistä. Ei vain ihminen etsi Jumalaa, vaan ennen kaikkea Jumala etsii ihmistä. Hän etsii, koska ihminen on hukassa. Hän etsii, koska haluaa luoda yhteyden.

Tämä etsiminen on tapahtunut ennen kaikkea silloin kun Jumala tuli Jeesuksessa ihmiseksi. Jeesus on valmistanut meille tien takaisin kotiin. Hän tulee meidän luoksemme, kolkuttaa sisimpäämme ja hän pyytää meitä seuraansa. Sillä tavoin me voimme löytää rauhan.

Kristuksen ristin saattamana lähetämme X:n viimeiselle matkalleen. Laskemme hänet siunatun maan multaan ja rukoilemme hänen sielulleen sitä rauhaa, jonka Jumala lapsilleen antaa. (vrt ”Etsikää niin te löydätte”)

Luuk 11:9-10 Etsikää niin te löydätte

Kaikkia ihmisiä yhdistää yksi asia ja se on, että he etsivät itselleen onnea ja elämäniloa, viimekädessä Jumalaa. Jumalaa etsitään, sillä hän on laittanut sisimpäämme tämän Jumalakaipuun.

Joillekin etsiminen tuntuu olevan helppoa ja vaivatonta. Toisille se taas kestää koko elämän ajan. Etsiminen jatkuu, sillä hän ei tyydy puolinaisiin ratkaisuihin. Vastauksia ei hyväksytä vain sillä perusteella, että kaikki muutkin niin uskovat tai sanovat.

X oli varmaan näitä etsijäihmisiä. Muut halusivat usein, että hänestä tulisi toisenlainen, että hän asettuisi aloilleen ja muuttuisi sellaiseksi kuin muutkin ovat.

Etsijällä on kuitenkin polttava tarve rehellisyyteen itseään kohtaan. X oli herkkä havaitsemaan kulkeeko hän omaa polkua vai toisten tallaamaa. Silloin joutuu tekemään ratkaisuja, joita enemmistö ei ehkä pidä suotavana. Se merkitsee myös sitä, että jää yksinäiseksi kulkijaksi kysymyksineen.

Jokaisen on kuunneltava sisintään ja oltava sille uskollinen, muutoin tekee väkivaltaa itseään kohtaan. Muiden ihmisten voi olla vaikea hyväksyä sitä, että toisen ihmisen elämä ja onni koostuu toisenlaisista asioista.

X:n elämä päättyi aikaisemmin kuin kukaan aavisti. Elämän arvoa ei kuitenkaan mitata päivien määrällä. Elämän arvon kirjoittaa kukin itse omalla elämällään. Mutta on olemassa myös perimmäinen arvo ihmiselle. Se ei ole riippuvainen meistä itsestämme. Sen arvon antaa meille Jumala, joka on luonut meidät tutkimattoman kuvansa kaltaiseksi.

Etsijäihmiset eivät pidä elämäänsä halpana. Heille se on kallis salaisuus, joka aukeaa heille vähitellen. Nyt X on päässyt tiensä päähän. (Polku osoittautui kuitenkin yllättävän lyhyeksi. Polku voi olla lyhyt, kunhan se vie perille.) Emme varmasti voi tietää, löysikö hän etsimänsä. Meitä lohduttaa kuitenkin Jeesuksen sana: Pyytävä saa, etsijä löytää ja jokaiselle, joka kolkuttaa avataan.

Joh 14:1-6 hautaus kotiseudun multiin

Viisi vuotta sairastettuaan X on päättänyt maan päällisen taipaleensa ja saanut astua taivaalliseen kotiinsa. Kun sairauteen ei ole olemassa parantavaa hoitoa, sen kanssa on vain opittava elämään. Epävarmuudesta ja sairauden etenemisestä tulee osa jäljellä olevaa elämää.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarvitsee vaipua masennukseen. Elämä voi olla edelleen rikasta ja antoisaa, vaikka muutoksiin on suostuttava. Muutokset terveydentilassa kaventavat elämän laatua, mutta eivät poista syvimpiä ilon ja kiitoksen lähteitä.

Vaikka monesta asiasta X joutui luopumaan, oli eräs asia, josta hän ei milloinkaan luopunut. Kaipuu kotiseudulle. Kaksi kertaa kotoa oli jouduttu pakon edessä lähtemään evakkoon. Kotinsa menettäminen jätti sisimpään syvän jäljen ja kaipauksen päästä takaisin. Tuo kaipuu näkyi hänen elämässään lukuisina retkinä kotipitäjään. Mutta ehkä kaikkein voimakkaimmin tuo kaipuu näkyy siinä, että hän halusi tulla haudatuksi kotiseudun multiin. X ei tosin viedä vanhoille asuinsijoille, mutta hiekka, joka ensilapiollisina hänen arkkunsa päälle laitetaan, on tuotu paikasta P tänne juuri tätä tarkoitusta varten. Pieni pala kotiseudun maata on mukana siinä paikassa, johon X:n viimeinen leposija tulee. Siinä mielessä voimme sanoa, että X on päässyt kotiin. Jokin kaipauksesta on täyttynyt.

Mutta on olemassa koti toisenlaisessa merkityksessä. Ja on olemassa vielä syvempi kaipaus kuin tuo kaipaus lapsuuden kotiin. Se on kaipaus löytää todellinen koti Jumalan luota. Niin kauan ihminen on levoton ja sydän rauhaton, kunnes hän löytää Jumalassa levon ja kodin…