Hautaus – 1. hautaustoimituksen osista ja eri vaiheista:

Ristinmerkki (nuori mies kuollut n. 30 vuotias)

Kun X lapsena kastettiin, tehtiin hänen otsaansa ja rintaansa ristinmerkki. Hänen koko elämänsä annettiin silloin Kristuksen suojelukseen. Tänään piirretään viimeisen kerran tuo risti X:n yli, nyt hiekalla. Ristin turvin hän sai aloittaa elämänsä ja ristin alle hänen elämänsä päättyy. Näiden kahden ristinmerkin välissä on meidänkin elämämme.

Nuo ristit ilmaisevat koruttomasti sen, mihin me uskomme. Me uskomme Jeesukseen, joka johtaa meidät kuoleman pelkojen läpi iankaikkiseen elämään. Tuo iankaikkisen elämän tarjoava risti on kulkenut X:n koko elämän ajan mukana. Nyt tuo risti saattaa hänet kuoleman rajan tuolle puolen.

Me emme tiedä miksi X ei saanut elää tämän pidempään, emme tiedä miksi Jumala on tämän surun laskenut harteillenne. Te saatte jättää X:lle viimeisen tervehdyksenne siinä uskossa, että X on saanut levon ja rauhan Jumalan luona…

Fil 3:7-11 – Siunaava risti Ristiinnaulitun tunteminen tärkeintä

Puhuin siunaavasta rististä. Risti seuraa meitä koko elämämme aikana. (Parempi teksti olisi ehkä ollut Jeesuksen sana: Joka tahtoo seurata minua ottakoon ristinsä) Kasteessa tehdään lapselle ristinmerkki kasvoihin ja rintaan. Itsensä voi siunata ristinmerkillä. Viimeisellä matkallamme piirretään hiekalla risti arkullemme. Risti on kristittyjen tärkein symboli. Me yhdistämme sen luonnollisesti täällä hautausmaalla kuolemaan. Kuolihan Herrammekin ristillä. Mutta tyhjä risti on elämän, iankaikkisen elämän symboli. Kristus nousi kuolleista ja voitti kuolemansa kautta kuoleman.

Kolme tervehdystä

Jaakko Haavio esitti pienessä kirjassaan ‘Kirjeitä surukotiin’  hienon tulkinnan siunaussanoista. Olen usean kerran sitä ideaa hyödyntänyt. Kirjassa on muitakin syvällisiä huomioita hautaukseen.

Sanat: “Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.” Nämä sanat ovat korutonta kieltä, jonka kaikki meistä tunnistavat.

Siinä on kuin kolme tervehdystä. Ensimmäinen niistä on maallisen elämän tervehdys. Maasta sinä olet tullut. Jokainen ihminen on osa tätä luomakuntaa. Me olemme maan tomua, samaa ainetta kuin kaikki muukin mikä maan päällä on. Elämme samojen ehtojen alaisena kuin muukin luomakunta. Tarvitsemme ravintoa, happea ja rakkautta…

Toiseksi tervehdimme kuolemaa: Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Se mikä kerran maasta nousee, kerran myös sinne takaisin palaa. Vaikka kuinka olisimme ansioituneet elämässä, kerran maan päällinen elämämme kuitenkin päättyy. Kuoleman kylmä ja kyselemätön koura tarttuu meihin kiinni ja ottaa mukaansa.

Kaikki kuolee kerran. Ihmisen elämää on verrattu ruohon elämään. Ruohoa ovat ihmiset. Hetken kukoistavat, mutta sitten kuihtuvat pois. Hetken kuljemme elämän polkua ja . Ja mikäli Raamatun jakeisiin on uskominen, kenenkään elämä ei ole helppoa. Siihen kuuluvat monenlaiset vaikeudet. Lankeemusta seurannut kirous teki leivän hankkimisesta hankalaa. Paratiisin helppous vaihtui raatamiseen otsa hiessä. Elämään tulivat mukaan sairaudet ja kolotukset ja kuluminen ikään kuin muistutuksena siitä, että täällä ei olla ikuisesti.

Kuolema päättää elämän. Se on asia josta ei neuvotella eikä käydä kauppaa. Siihen ihmisen osaan on vain suostuttava.

Mutta vaikka näin on, kaikkea ei ole vielä sanottu. Yksi tervehdys on jäljellä. Se on iankaikkisen elämän tervehdys. Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.
Jos kaikki muu arkulla jäisikin sanomatta ja tekemättä, niin näiden sanojen ei pidä puuttua. Nämä älköön jääkö sanomatta. Jeesus Kristus on tuonut meille iankaikkisen elämän toivon oman kuolemansa ja ylösnousemisensa kautta…

Uskontunnustus

Kirkollisessa elämässä on tapahtunut monta muutosta ja uudistusta. Raamattu ja virsikirja ovat uudet, jumalanpalveluksessa on tapahtunut muutoksia. Myös kirkolliset toimitukset ovat hieman toisenlaiset. En tiedä huomasitteko niiden muuttuneen, mutta yksi aikaisempiin toimituksiin on se, että hautaan siunaamisen yhteydessä lausuttiin uskontunnustus. Tuo sama uskontunnustus oli läsnä x:n kastehetkellä. Saman uskon suojissa x tekee viimeisen matkansa.

Uskontunnustus päättyy sanoihin: Minä uskon syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Näissä uskontunnustuksen sanoissa paljastuu elämän kaksi suurta välttämättömyyttä: sovituksen tarve ja toisessa elämässä tapahtuvan kohtaamisen kaipuu.

Sovituksen tarve vaatii ihmisiä selvittämään ristiriidat ja hyvittämään rikkomukset. Emme tiedosta sitä aina, mutta se murtautuu esiin voimakkaana silloin, kun meille läheisen ihmisen elämä on päättynyt. Huomaamme ettemme ole kylliksi tajunneet lähellämme eletyn elämän arvoa. Kuolema on suuri paljastaja ja pelkistäjä. Se pakottaa meitä Jumalan edessä ajattelemaan vastuutamme niistä ihmisistä joiden kanssa elämme. Tällaisinakin hetkinä saamme turvautua anteeksiantamukseen.

Syntien anteeksiannon vapauttavaa sanomaa seuraa uskontunnustuksessa toinen hyvä viesti: “Minä uskon ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.” Kohtaamme poisnukkuneet omaisemme Jumalan kirkkaudessa, emme utuisina henkiolentoina vaan elävinä ihmisinä, tuttuina ja rakkaina. (Jaakko Haavio: kirjeitä surukotiin)

Isä meidän

Eräs vanha kirkon tunnettu sielunpaimen sanoi sureville omaisille näin: “Rukoile Jeesuksen opettama Isä meidän rukous. Tulet huomaamaan, miten se sana sanalta tulkitsee juuri sinun tuntojasi, sinun surevan ihmisen ajatuksia.”

Isä meidän – kaiken surun ja kärsimysten keskellä Jumala on silti rakastava isämme.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi – välittömästi surun keskellä ihminen saattaa kirotakin Jumalaa. Rakkain nimi Jumalalle on hänen Poikansa Jeesuksen nimi. Se nimi merkitsee pelastusta ja vapahdusta.

Tulkoon sinun valtakuntasi – Jumalan valtakunta on iankaikkisen elämän valtakunta. Sinne Jumalan valtakunnan kirkkauteen ovat monet rakkaamme jo päässeet

Tapahtukoon sinun tahtosi – Jumalan tahto on tapahtunut. Se on kuoleman surun keskellä vaikea hyväksyä.

Anna meille jokapäiväinen leipämme – me saamme heittää kaikki murheemme hänen kannettavakseen. Hän pitää meistä huolen. Syvässä surussa unohtaa helposti arjen askareet. Syödä silti pitäisi.

Anna meidän syntimme anteeksi – syyllisyys nousee pintaan kun tarkastelemme itseämme ja kaikkea sitä, mikä jäi tekemättä ja sanomatta sille joka nukkui pois.

Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta – kiusaus ja paha on siinä että menettäisimme toivomme ja uskomme

Psalmi 23

‘Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen’ näin sanotaan psalmissa. Se on aina tuntunut minusta tässä herkässä psalmissa häiritsevältä kohdalta. Miksi pitää puhua paimenidyllin keskellä vihollisista. Me haluaisimmekin mielellämme ummistaa silmämme vihollisilta. Emme haluaisi että tietoisuuteemme nousee mitään kielteistä.

Psalmin esittämä käsitys on toisenlainen. Siinä kipeät tosiasiat kohdataan, jopa vihollinen. Usein on niin että tällaiseen rehellisyyteen kykenee vain kuoleva ihminen. Enää ei halua kätkeä tunteitaan eikä todellisia ajatuksiaan. Elämän rajallisuus paljastaa sen mikä on oleellista.

Paavali kirjoittaa, että vihollisista viimeinen on kuolema. Henkilö, joka on päässyt kuolinvuoteellaan sopuun Jumalan ja Kristuksen kanssa, hänelle tuo viimeinen vihollinen ei ole enää pelottava. Tämän vihollisen eteen pöytä on katettu. Kristukseen uskova on löytänyt rauhan eikä vihollisen läsnäolo häiritse ruokarauhaa. Suuri pelättävä vihollinen on kohdannut voittajansa. Jeesus on hänet voittanut.

(voiko ehtoollisesta sanoa, että se on katettu vihollisten silmien eteen. Meidän vihollisemme on synti, maailma, oma itsekäs luonto ja Syyttäjä. Näiden edessä me saamme käydä rauhallisin mielin katettuun pöytään)

Siunaus (ks. myös Ps.121)

Puhumme hautajaisista hautaan siunaamisena. Tuo siunaus on se hetki, jolloin arkun äärellä luetaan vainajalle siunaussanat. Maasta sinä olet tullut. Maaksi pitää sinun jälleen tuleman. Vapahtajamme Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.

On tärkeää huomata, että nuo siunaussanat luetaan vainajalle, vaikka hän siis on jo kuollut. Tämä on viesti meille siitä iankaikkisen elämän sanomasta, että Jumalalle kaikki ovat eläviä. Hän ei ole kuolleiden Jumala vaan elävien. Uskon kautta vainajan olemassaolo on läsnäolevaa todellisuutta. Siksi voimme lausua nuo sanat vainajalle itselleen eikä ihmisille yleensä tiedoksi, että tässä nyt näin tehdään.

Mutta palvelukseen kuuluu toinenkin siunaus. Se on toimituksen päätteeksi lausuttava Herran siunaus. Se luetaan kaikille läsnäolijoille yhteisesti. Heille, jotka surevat, toivotetaan Jumalan siunausta, hänen läsnäoloaan ja varjelustaan. Siunaus on hyvän Jumalan kosketus elämääsi tänäänkin. Vaikka sinulta on otettu pois rakas puoliso, isä tai äiti… niin siunausta Jumala ei halua ottaa pois sinun yltäsi, vaan hän on sitoutunut rakastamaan sinua kaikissa sinun vaiheissasi. Niin myös tänään, surun ja kaipauksen hetkellä.

Herra on kääntänyt kasvonsa sinuun päin, ei selkäänsä. Hän näkee sinut, sinun elämäsi ja sen mitä sisimmässäsi kannat. Hän on sinun kanssasi nyt ja aina.