Hautaus – 9. kuoleman keskeisistä vertauskuvista:

  • uni, nukahtaminen
  • ovi, portti
  • liekin sammuminen
  • hopealangan katekaminen
  • virran ylittäminen
  • kukan kuihtuminen, lakastuminen, lehtien variseminen
  • tiimalasin hiekan juokseminen loppuun, ajan loppuminen
  • neljäs sinetti – harmaan hevosen ratsastaja
  • tilin tekeminen
  • puun kaatuminen
  • “Noutaja tuli hakemaan”

Uni, nukahtaminen

Kuolema nukahtamisena Jeesus sanoi: “Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet.” Joh 11:11-26

Ihanimpia asioita pitkän ja raskaan työpäivän jälkeen, on laskea taakkansa ja nukahtaa. Silloin uni on tervetullut vapauttaja kaikista päivän murheista, kun voi antautua unen valtakuntaan.

Uni ja nukahtaminen on vertauskuvissamme usein saanut merkitä kuolemaa. Puhutaan kuolon uneen nukkumisesta. Nukahtaessamme me antaudumme tuntemattoman varaan.

Mutta tavallisin syy tähän vertaukseen lienee siinä, että ihmisen koko elinkaarta on usein verrattu päivänkiertoon. Elämämme on kuin yksi päivä. Aamuvarhainen on lapsuuden aikaa. Päivä on aikuisuuttamme ja illan hämärä on vanhuutta. Lopulta kuolemaa on kuin väsyneen ihmisen nukahtaminen. Kuolema sulkee silmämme. Iltavirsissä ajatukset johdatetaan usein siihen nukahtamiseen, joka kerran koittaa meille jokaiselle kuolemassa.

Jeesus puhui kuolemasta nukkumisena. “Lasarus nukkuu” hän sanoo, vaikka Lasarus oli ollut kuolleena jo useamman päivän. Mutta Jeesus puhui Jumalan arvovallalla. “Joka uskoo minuun, saa elää vaikka kuoleekin.” Näin voi sanoa vain elämän ja kuoleman Herra Jeesus Kristus. Siksi kuolema onkin vain unta.

Meillä ei voi olla täyttä varmuutta siitä minkälaista kuolema on. Mutta meitä varmasti lohduttaa ajatella kuolemaa väsyneen ihmisen onnellisena nukahtamisena.

X oli elänyt pitkän elämän. Ilta oli käynyt pitkäksi ja hän enää odotti sitä hetkeä, että saisi nukahtaa viimeiseen uneen. Hänen osansa oli jäädä yön hiljaisina tunteina valveille kun puoliso jo ehti nukahtaa. Siihen samaan uneen hän kaipasi päästä. Nyt hän on saanut kauan kaivatun ja rauhallisen unen. Me peittelemme hänet tänään kukkasin, uskoen samalla siihen, että Jeesus on herättävä hänet uuteen elämään, jossa päivä ei enää vaihdu yöksi.

Uni terveistä jaloista

X oli harvinainen sairaus. Sen seurauksena hän oli mm. halvaantunut jaloistaan.

Luopuminen ei kuitenkaan ole helppoa. X joutui taistelemaan luopumisen surun kanssa monet kerrat. Riipaisevalla tavalla se tuli esiin silloin, kun hän oli nähnyt unta siitä, kuinka hän samoili metsissä tervein jaloin hyvästä marjapaikasta toiseen. Itku ei ollut kaukana, kun hän heräsi aamulla sairauden todellisuuteen.

Meillä on lupa ajatella niin, että X nukkuu nyt rauhallista unta uudessa kodissaan. Hän näkee unta teistä rakkaistaan. Ehkä hän näkee unta jälleen terveistä jaloista ja marjametsästä. Mutta toisin kuin aikaisemmin, X:n ei tarvitse enää itkeä sitä, että kaikki se kaunis, jossa hän unen aikana kulki olisi ollut vain harhaa. Silloin kun Kristus hänet herättää, hän saa olla vapaa kaikista puutteista ja rasitteista. Jumala antaa hänelle terveen ruumiin, terveet jalat. Jumala johdattaa hänet vihreille niityille, puutarhojen kukkaloistoon, valoisiin metsiin, jotka ovat täynnä kaikkea hyvää.

Ovi, portti

Ovi jota en halunnut avata

Elämämme koostuu erilaisista päivistä ja monenlaisista tilanteista. Kukin tilanne on ikään kuin ovi joka aukeaa eteemme. Joskus edessämme aukeaa monta ovea ja meillä on mahdollisuus valita, mitä me haluamme tehdä, mistä ovesta haluamme mennä eteenpäin. Meillä on omia haaveitamme ja haluamme lähestyä niitä. Kunhan jotakin saisimme toteutettua niistä.

Eteemme tulee kuitenkin tilanteita, että edessä aukeavista ovista mikään ei tunnu mieluisalta. Ehkä vaihtoehtoja ei ole, on vain yksi ovi ja se tuottaa meille ahdistusta ja kipua. Se on sairauden, kärsimyksen ovi. Paikalleen ei voi jäädä, vaan matkaa on jatkettava.

Silloin kyselee mielessään, oliko tämä ovi sellainen, joka olisi jo paljon aikaisemmin pitänyt avata. Onko tämä ovi, joka on pitkään muistuttanut olemassaolostaan, mutta sitä ei ole tullut avanneeksi, koska on pelännyt, mihin se johtaa. Se on ollut vaihtoehto, jonka on halunnut sulkea mielestään pois.

Monista ajatuksistaan huolimatta nyt on edessä sillä ovella, eikä muita ovia avattavaksi ole. On astuttava kohti sitä, mikä tuottaa kipeää. Nyt tässä vaiheessa tietää, että tämä ovi merkitsee luopumista monesta haaveesta. Toiset ovet sulkeutuvat lopullisesti.

X on astunut kuoleman ovesta. Se on ovi, josta jokainen astuu sisään yksin. Se on myös ovi, joka erottaa meidät toisistamme.

Uni portista

Kuukautta ennen kuolemaansa x oli nähnyt unen. Hän oli tiellä. Edessä oli portti, jonka toiselta puolelta tuli pieni tyttö häntä vastaan ojentaen hänelle kätensä. Tuota tyttöä hän ei tuntenut. Mutta hänellä oli halu ottaa tyttöä kädestä kiinni ja lähteä hänen mukaansa veräjän toiselle puolelle. Kuitenkin tyttö lähti pois. vielä ei ollut aika kulkea portista.

Ajattelen niin, että tämä veräjä ja pieni tyttö vastassa oli eräänlainen aikamerkki, mikä muistutti x siitä, että aika on käynyt vähiin, että nyt on valmistauduttava kuolemaan. Tyttö jota hän ei tuntenut oli noutaja – ei pelottava viikatemies, vaan pieni tyttö, joka tuli hakemaan häntä. Siinä on erittäin kaunis kuva kuolemasta.

Ei ollut vielä aika, mutta kauan ei joutunut enää odottaakaan, kun tuo tyttö tuli uudestaan.

Tie jatkui portin takana. Tie on elämän tie, mutta portin läpi on kuljettava. Portit avautuvat aina johonkin uuteen. Tässä tapauksessa portti on elämän ja kuoleman rajalla. Mutta muutos ei ehkä ole juurikaan sen suurempi kuin, että kulkee vain portin läpi. Meitä ollaan vastassa portin luona ja kun Portti suljetaan takana eikä takaisin enää tulla. Tänään me todistamme erään elämän ja kuoleman portin sulkeutuneen.

Kerran meillekin aika tulee täyteen ja meidän on astuttava samasta portista.

Liekin sammuminen

Palaessaan kynttilä tulee pienemmäksi

Evankeliumi luetaan alttarilta. Sytytän sitä ennen kynttilän – tuohuksen, joka on laitettu sopivaan kohtaan esille.

Tämä on hyvin pieni ja mitätön kynttilä. Se on hädin tuskin kynttilä. Mutta siinä on valo. Kynttilä sytytettiin ennen kuin evankeliumia ryhdyttiin lukemaan. Kynttilän viesti on siinä, että Jumalan sanassa on valo. Evankeliumi valaisee meidät kaikki. Ylösnousemuksen valo, Jeesus on luonamme.

Valo on Jumalasta, mutta ihminen silti voi olla tuo kynttilä.

Palaessaan kynttilä tuo maailman pimeyteen taivaallista valoa. Silloin meidän elämämme myös toteuttaa tarkoitustaan. Mutta kuten aina – palaessa myös tuo kynttilä vähenee. Jumalan syvällisempi tunteminen merkitsee pieneksi tulemista. Kristityn kasvusuunta on alaspäin, kynttilän palamista yhä pienemmäksi – ja silti siinä pienessäkin kynttilänpätkässä valo voi näkyä.

Mistä tänään löytyisi sellainen pieni kynttilä, jonka Jumala voisi sytyttää, joka palaisi uskon, toivon, rakkauden ja rauhan valoa.

Mutta kynttilän on palaessaan tultava pienemmäksi, jotta Jumalan valo ulottuisi kauemmaksi. Siihen kynttilän vähenemiseen meidätkin on kutsuttu. Loistamaan sitä valoa, joka tulee ylhäältä.

On vaikea suostua pieneksi. On vaikea suostua loistamaan taivaan valoa. Mutta joka haluaa siunauksen, hän tulkoon Jumalan siunaavien kätten alle. Ne kädet löytyvät Kristuksen ristin juurelta. Sinne löytävät ne, jotka Marian tavoin tajuavat itsensä pieniksi kynttilöiksi. Sinne löytävät ne, joilla on armon nälkä ja iankaikkisen elämän jano. Siellä Jumala täyttää heidät hyvyyksillään.

Hopealangan katkeaminen

Virran ylittäminen

Ilm 22:1-2 Lapsuuden virta

X oli elänyt koko elämänsä saman virran rannalla omenapuiden keskellä ja nautti pihamaan hoitamisesta. Omenapuun kukat ovat varisseet. Kukan terälehdet ovat pudonneet tuohon virtaan, joka kuljettaa ne hiljaisesti katseemme ulottumattomiin. Niin kuin syksy riisui puut kukista, niin vanhuus riisui X:n kaikesta elinvoimasta. Elämän ja kuoleman virta on ottanut hänet kuin sen kukan terälehden, jota virta kuljettaa. X on päässyt nyt tuon virran alkulähteille, mutta sielläkin on hänelle jotakin tuttua. Sielläkin X saa olla virran äärellä katselemassa hedelmäpuiden kukkia. Siellä hänellä on hoidettavanaan taivaallinen kukkatarha.

Luuk 5:1-6 – Vene – Jeesus opetti kansaa veneessä istuen

X oli ammatiltaan veneentekijä ja arvostettu sellainen. Evankeliumeissa kerrotaan veneistä. Evankeliumeissa veneitä tarvittiin erikoiseen ja tärkeään tehtävään. Vene oli monesti Jeesuksen saarnatuolina.

Jeesus eli suurimman osan elämästään Gennesaretin järven rannalla. Se oli suuri ja kalaisa järvi. Ei ole siksi ihme, että suurin osa Jeesuksen opetuslapsista oli ammatiltaan kalastajia, joille veneet olivat tuttuja työkaluja.

Opetuslasten vene ei ollut mikään ihan pieni soutuvene. Se on ilmeisesti ollut noin 8 metriä pitkä ja pari metriä leveä vene. Sillä on voinut soutaa mutta myös purjehtia. Siihen on hyvin mahtunut koko kahdentoista apostolin joukko. Ja niin he monesti yhdessä kulkivatkin tuolla järvellä rannalta toiselle.

Kirkkoa on verrattu laivaan, joka pitää ihmisen pinnalla ja estää hukkumasta joka seilaa maailman myrskyissä. Se on vene, jossa Jeesus on oppilaidensa kanssa mukana, tyynnyttää myrskyt. Ja lopulta kuljettaa pelastetun ihmisen Rauhan satamaan.

Porissa Juseliuksen mausoleumista on Akseli Gallen-Kallelan teos, fresko, jossa esiintyy puinen soutuvene. Veneestä ei näy paljoakaan. Alaston mies työntää sitä juuri vesille. Fresko on nimeltään Tuonelan virran rannalla.

Kuvassa ihmisiä on kokoontunut vakavin kasvoin joen rannalle tarkoituksenaan ylittää tuonen virta. Ihmisiä on koolla aika paljon. He ovat eri ikäisiä ja ovat tulleet siihen erilaisista elämäntehtävistä. Joku heistä itkee nuorena päättynyttä elämäänsä. Siellä on mies, joka on joutunut rannalle kesken töidensä, mutta siellä on myös vanha mies, joka istuu ja odottaa vuoroaan. Hän on odottanut siinä varmaan jo pidemmän aikaa.

Mutta nyt kenelläkään ei ole enää kiire mihinkään. Jokainen astuu vuorollaan veneeseen ensin riisuttuaan vaatteensa. Alastomana maailmaan tullaan ja alastomana täältä lähdetään. Paljas ihminen vie mukanaan vain oman menneisyytensä. Ei kunniamerkkejä ei mitään omaisuutta ei vaatteita, vain sieluun piirtyneet elämän jäljet ovat mukana.

Veneentekijä itse on astunut tuohon purteen. Hän on pitkään rannalla istunut ja monesti nähnyt kuinka toiset menevätkin häntä ennen. Nyt on kuitenkin tullut hänen vuoronsa ylittää virta. Vene on toisen mestarin tekemä. Mutta Kristuksen lunastamalle tuo vene on pelastusvene.

Kukan kuihtuminen, lehtien variseminen, puun kaatuminen

Job 14:1-2,5 Ruusukimppu

Seinällä oli taulu, jossa on kuvattuna valkoinen juhannusruusuasetelma. Muutama terälehti on varissut siitä pöydälle / kodissa oli maljassa ruusuja, jotka olivat jo varistaneen lehtiä.

Väistämättä tuo kuva liittyi mielessäni teidän elämäänne. Tuntui kuin eläisimme tuota taulun sanomaa tässä juuri nyt.

Ajattelen tuon ruusukimpun tarkoittavan niitä ihmisiä, jotka rakkauden ja ystävyyden sitein on sidottu yhteen – teidän toisillenne tärkeiden ihmisten yhteyttä. Me elämmme jokainen ruusun elämää, jokainen on kuin ruusu kimppuun sidottuna. Ruusuja voi oikeassa elämässä toki olla enemmän kuin taulun kuvassa / maljakossa. Mutta joka tapauksessa yksi ruusuista oli varistanut lehtiään. Se kai tapahtui vuonna x, kun N.N.  saisairauskohtauksen tms. Siinä on varissut ensimmäiset terälehdet. Kenties jokin muukin tapahtuma teidän elämässänne on tulkittavissa samalla tavalla, terälehtien putoamisena. Mutta nyt on tapahtunut jotakin enemmän. Yksi kukka on kokonaan otettu kimpusta pois.

… ruusut puhuvat rakkauden kieltä…

Tiedossa on myös, että ei ole ruusuja ilman piikkejä. Kauniiden asioiden lisäksi elämässä tapahtuu asioita, joissa me haavoitumme ja myös haavoitamme muita – niitäkin joita rakastamme. Ruusun piikit osuvat erityisesti niihin, jotka ovat kiedottu samaan kimppuun, jolloin piikkimme tulee toisia kohti.

Puun kaatuminen – puun kaksi elämää

Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. 1 Joh 3:2

X on kirjoittanut kuvitteellisen tarinan mökin kurkihirrestä. Minua viehätti tarinassa erityisesti siihen kätkeytyvä kuva kahdesta elämästä. Puun elämä luonnossa, jossa se kasvoi pienestä alusta mahtavaksi hongaksi. Se oli nähnyt monenlaista elämää ja se oli tarjonnut suojan metsän eläimille tuiskussa ja tuulessa. Puu kaadetaan, se oli siihen valmis. Mutta nyt sillä tuli tuossa mökkirakennuksessa toinen elämä. Puu oli tullut valmiiksi ja se työstettiin osaksi mökkiä – sen kurkihirreksi. Uudessa paikassaan se tarjoaa jälleen suojaa sen alle kokoontuneille ihmisille.

Ajatusta kahdesta elämästä tulkitsin toisaalta niin, että tämä maan päällä toteutuva elämämme on sitä puun kasvamista, joka kuolemassa kaatuu. Puu ei jää kuitenkaan siihen maatumaan, vaan se otetaan Jumalan valmistamaan rakennukseen – Raamattu puhuu tosin kivisestä rakennuksesta.

Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19).

Seurakunta muodostaa yhden kokonaisuuden kuin yhden rakennuksen. Siihen rakennukseen meidät liitetään oikeastaan jo kasteessa lapsena. Mutta täällä maan päällä se rakennus ja ne ihmiset ovat taistelujen keskellä, rajan tuolla puolen on rauha ja päättymätön juhla.

Tiimalasin hiekan juokseminen loppuun, ajan päättyminen

Psalmi sanoo: Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. (ps 90:12)

Eräässä kirjassa (Ilkka vartiovaara Kaksi kelloa) on sanottu “Kun synnymme, käynnistyy samanaikaisesti kaksi kelloa. Toisen me voimme nähdä, sen joka kertoo kuinka kauan ihminen kunakin hetkenä on elänyt. Se on siis kello, joka mittaa kulunutta aikaa. Mutta on olemassa myös toinen kello. Se ei ole ihmissilmin nähtävissä. Se on kello, joka mittaa kuinka paljon vielä elämää on jäljellä. Tämäkin kello lähtee syntymästämme liikkeelle. Silloin sitä kelloa ei vielä nähdä eikä paljon myöhemminkään. Mutta jokainen ajatteleva ihminen tietää tällaisen kellon olemassaolon. Aikanaan tämä kello tulee hämärästi näkyviin ja sen lukemat hahmottuvat hiljalleen.”

On olemassa eräs vanhanaikainen kello, jossa näkyy samalla silmäyksellä molemmat kellot. Se paljonko aikaa on kulunut ja paljonko sitä vielä on jäljellä. Sellainen kello on tiimalasi.

Ylemmässä astiassa on jäljellä oleva aika, tulevaisuus, aika jota ei ole käytetty. Alemmassa astiassa on kulunut aika eli menneisyys. Mutta hiekanjyvät kulkevat tasaisena virtana kohti loppua, kunnes viimeinenkin hiekanjyvä on pudonnut alas. Silloin kello pysähtyy, elämä päättyy.

Kellolle usein haluttaisiin lisäaikaa. Tiimalasiin haluttaisiin hiekkaa lisää. Mutta ajan kulkua ei voi muuttaa. Vanhenemista ei voi pysähdyttää.

X kohdalla meinasi käydä päin vastoin. Kun hän haavoittui sodassa kranaatista. Vertausta käyttäen voi sanoa, että hiekka elämän tiimalasissa oli vaarassa valua kerralla ulos ennen aikojaan. Mutta elämä jatkui.

Kun ikää tulee lisää tuo toinen kello tulee näkyviin ja ilmoittaa elämän aikamme käyvän vähiin. Silloin näitä elämän hiekanjyviä tulee enemmän ajatelleeksi.

X:lle tämä toinen kello tuli näkyviin hyvinkin selvästi. Hän halusi pitää 89 -vuotissyntymäpäivät, koska tunsi tuon toisen kellon lukemat. Hiekka oli valumassa loppuun.

Saarnaaja 3:1-8,15 kellon viisarien pysäyttäminen

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla, aika olla vaiti ja aika puhua, Aika rakastaa ja aika vihata,

Kellon tikitys tai heilurin tasainen liike liittyy meillä ajatukseen elämästä. Tämä tulee kauniilla tavalla ilmi siinä vanhassa tavassa, kun kuoleman käytyä heilurikello pysäytetään vainajan kodissa. Aika on silloin pysähtynyt. Maanpäällinen aika on pysähtynyt. Kello X:n luona ei enää käynyt. En tiedä oliko se lakannut itsekseen käymästä vai oliko siinä toimittu tämän vanhan perinteen mukaan. Mutta kuitenkin se kello kantoi viestiä ajan päättymisestä.

Kaikella on aikansa. Syntymällä ja kuolemalla. Pitkän ajan elämän kello oli käynyt X:n kohdalla. Nyt aika on kulunut umpeen. Kerran meidänkin elinaikamme päättyy. Mutta tuo aika jonka saamme olla ja elää maan päällä, voi olla siunattua aikaa, niin kuin se oli X:n kohdalla. Silloin yhteen elämään mahtuu paljon tunteita, paljon kauneutta, paljon rakkautta ja paljon merkittäviä hetkiä.

Teillä liittyy paljon rakkaita muistoja X:ään. Tänään me saatamme hänet haudan lepoon. Mutta me uskomme, että aika jonka maan päällä vietämme on vain lyhyt hetki, yksi kellon viisarin heilahdus siitä ajasta, jonka Jumala on meille tarkoittanut. Jumala on luonut meidät iankaikkista elämää varten. Siinä uskossa me saatamme X:n viimeiselle leposijalleen.

Neljäs sinetti, harmaan hevosen ratsastaja

Harmaan hevosen ratsastaja – neljäs sinetti

Ilmestyskirja joka lienee Raamatun vaikeimmin ymmärrettäviä kirjoituksia kertoo neljästä ratsastajasta. Valkeasta, punaisesta, mustasta ja tuhkanharmaasta.

Harmaan hevosen ratsastaja tuli kylään. “Kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin neljännen olennon sanovan: “Tule!” siinä samassa näin tuhkanharmaan hevosen. Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema.

Tarkoitukseni ei ole yrittää esittää varsinaista selitystä Ilmestyskirjan tapahtumille. Enemmänkin ajattelen niin, että harmaalla hevosella tullaan kerran meitäkin hakemaan.

Kuolema tuli harmaalla hevosella, ei juosten eikä lujaa. Voisi ajatella, että hevonen oli väsynyt ja harmaantunut kuin vanhus – itsekin hautaan valmis. Mutta harmaudella on toisenlainen viesti. Hevonen on tuhkanharmaa – sen surullinen sanoma on siinä, että hevosella ratsastava kuolema muuttaa tuhkaksi kaiken mihin koskee. Elämän liekki sammuu ja jäljelle jää vain tuhkaa. Mieleen palautuu Raamatun sanat: maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tuleman. “Maan tomua sinä olet ja maan tomuun sinä palaat”. Jumalan edessä ihminen on vain tomu ja tuhka (Aabraham ja Job sanovat itsestään näin). Saarnaaja 12:7 “Tomu palaa maahan, josta se on otettu. Henki palaa Jumalan luo, joka sen on antanut. Ps 103:14 Jumala muistaa, että ihmiset ovat maan tomua. Jeesus sanoi Nikodemokselle: Joka on maasta, on maan tomua ja puhuu tämän maailman asioista. (Joh 3:31).

Mutta ennen kuin tuo hevonen kutsutaan esiin, on odotettava, että sinetti murretaan. Vasta sen jälkeen kuuluu sanat: tule. Kun neljäs sinetti murtuu, elämämme lopulliset päätökset alkavat toteutumaan. Kun neljäs sinetti murtuu, luetaan Jumalan kirjakääröstä, että on aika valjastaa harmaa hevonen.

Tilin tekeminen elämästään

Pelimerkit lasketaan

Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta… Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Mt 25:14-18

Evankeliumi puhuu siitä hetkestä, jolloin Jumalan edessä jokainen joutuu tekemään tiliä omasta elämästään. Koska vertaus on pitkä, luin siitä vain tuon alkuosan. Mutta sen kuultuaan mieleen palautuu tietoisuus: minultakin kerran vaaditaan tilintekoa siitä, miten olen minulle uskotut talentit käyttänyt. Miten olen elänyt ja mihin voimani sijoittanut.

Tällaista elämän tarkastelua tapahtuu erityisesti vanhuudessa, kun on elänyt pitkään eikä voimia enää riitä muuhun kuin muistelemiseen. Mutta tuohon tilintekoon voi joutua toisinaan myös nuorempana, kesken parhaimman aikuisuuden.

Kun joutuu kasvotusten kuoleman kanssa, mitä ihmisessä silloin tapahtuu? Vuosien aikana olen tullut huomaamaan, että tieto omasta kuolemasta saa harvoin miehissä suuria tunteenpurkauksia aikaan. Se otetaan vastaan asiana asioiden joukossa. Ikään kuin “Jaaha. Että näin on asia. Peli päättyy, joten on aika laskea pelimerkit.” Mitä on jäänyt käteen ja mitä saanut aikaan. Onko pelimerkeillä pelattu, vai onko niitä piilotettu?

X:n elämässä oli aikoja, jolloin pelimerkkejä hukattiin. Jokainen tietää hänen pelanneen silloin taitamattomasti. Ne olivat vuosia, joita hän joutui katumaan hukattuina. Elämän loppuvuodet taas osoittivat vallan toisenlaista suuntaa. … näihin viimeisiin vuosiin mahtui paljon elämän ydinhyvää.

Elämän viimeisinä kuukausin X teki tiliä koko elämästään. Ja jotta säilyttäisi rauhansa, niin tässä tilinpäätöksessä myös sinne alimmaisen viivan alle olisi jäätävä jotakin plussaa. X hyväksyi elämänsä iloineen ja suruineen omaksi elämäkseen. Elämä oli ollut elämisen arvoista.

Mutta me emme ole ainoat, jotka arvioivat elämämme. Meidän on astuttava myös Jumalan kasvojen eteen. Läheisen menettämisen johdosta mieleen nousee myös kysymys, pääseekö pappa taivaaseen Jumalan luokse? Oliko hän tarpeeksi hyvä ihminen? Yksikään ihminen ei ole päässyt taivaaseen omin avuin. Sinne päästään yksistään Jumalan armosta. Se ei ole oman hyvyytemme varassa.

Me jätämme teidän rakkaanne Jumalan käsiin, luottaen siihen, että se mikä oli pahaa annetaan anteeksi ja pyyhitään pois ja mikä oli hyvää pysyy ikuisesti.


Noutaja tuli hakemaan

Kun kuolemassa sielu eroaa ruumista, enkeli tulee saattamaan sitä iäisiin asuntoihin. (Kuolemaa koskevissa teorioissa oli hyvä huomata, että Eero Huovisen kirjoittama katekismus puhuu kuolemasta selvästi sielun ja ruumiin erona. Toimitusten käsikirja olisi mielestäni saanut ottaa tämän näkökulman rohkeammin mukaan.)