Hautaus – 8. elämän keskeisistä kielikuvista:
Elämä on kilpailua – Palkintoseppele
Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan… 1 Kor 9:24-27
Raamatunkohta, jonka luin kätkee sisäänsä urheilijan elämästä otettuja kielikuvia. Siinä puhutaan juoksukilpailusta ja nyrkkeilystä. Siinä puhuttiin myös kovasta harjoittelusta ja itsekurista, jotta saavuttaisi haluamansa tavoitteen, voittopalkinnon.
Lukemaani Raamatunkohtaa ei ole kirjoitettu vain urheilijoita var-ten. Todellinen elämä on usein juuri kilpailua. Elämän peliareenalla meidät palkitaan eri tavoin, mutta myös tappiot ovat toisenlaisia. Tappiot eivät aina johdu elämäntaidoistamme. Siinä vastaamme tulee elämän arvaamattomuus ja Jumalan tutkimattomuus.
Elämän peli- ja taisteluareenalla X joutui kohtaamaan myös raskai-ta tappioita. Sairastelu merkitsi laskeutumista elämän kunniakorokkeilta alas kärsimykseen. Ohitusleikkauksen aikana käytiin kuole-man rajalla, kun sydän pysäytettiin leikkauksen ajaksi. Elämän perusrytmi – sydämenlyönnit lakkasivat hetkeksi.
Paavali kirjoitti kirjeessään, että emme kilpaile vain urheilukentillä emmekä vain elämän etuuksista. Kaikki sellaiset voitot ovat vain kuihtuvan seppeleen voittamista. Kilpailemme katoamattoman seppeleen saadaksemme. Kristilliseen elämään kuuluu kilpailu eli kilvoittelu, jotta kerran saavuttaisimme iankaikkisen elämän katoamattoman seppeleen. Sen voittaakseen meidän on osoitettava samanlaista itsekuria kuin urheilija.
Paavali käyttää vertausta nyrkkeilyn maailmasta. Mutta vastustaja ei ole silloin toinen ihminen. Vastustaja on meissä itsessämme. Ihminen nyrkkeilee omaa pahaa luontoaan vastaan. Sellainen taistelu ei ole helppoa. Emmekä siinä taistelussa tule voittajiksi
Elämä kuin mosaiikki tai shakkipeli
Luukl 5:4-11 Pietarin kalansaalis
Minä en tuntenut x. Käsitykseni hänestä ja hänen elämästään koostuu pienistä sirpaleista, joita minulle kerrottiin. Niistäkin mosaiikki- palasista mieleen muodostuu kuva. Mosaiikista muodostuu kuva ihmisestä, joka on täynnä elinvoimaa, mutta samalla kuin haavoittunut. Hän on täynnä hyvää tahtoa ja innostusta, mutta vailla kaukonäköisyyttä ja kestävyyttä joiden avulla ideoista tulee todellisuutta. Hän on kuin evankeliumin Pietari, joka oli paljon tehnyt työtä, mutta jäänyt vailla saalista.
Tässä mosaiikissani hän juoksee elämän kentällä ensimmäisen kierroksen lujaa, mutta sitten vauhti hiipuu ja mieli tekee jo vaihtaa toiseen lajiin. Hän elää voimakkaasti tässä hetkessä, siksi hän ei näe tai osaa katsoa peliä elämän shakkilaudalla yhtä siirtoa edemmäs ja niin hän huomaa kadottavansa välillä sotilaan, välillä lähetin, viereltänsä molemmat tornit. Lopulta häntä uhkaa musta hevonen. Se ei siis aja vain nurkkaan, vaan käy suoraan päälle ja kun pakotiet on suljettu, peli päättyy kuninkaan kaatuessa.
Jotakin elämässä hän hävisi jotakin taas voitti. Hän oli saanut saaliikseen jotakin sellaista, mikä teki hänet Jumalan edessä samanaikaisesti hyvin pieneksi, mutta myös äärettömän onnelliseksi. Hän oli saanut Pietarin kalansaaliin – tarkoitan tällä saaliilla sitä suurinta aarretta, minkä ihminen maanpäällä voi saada. Pietarin tavoin hän sai syntinsä anteeksi. Sen rinnalla kaikki muu on roskaa.
Elämän pelilaudalla jokainen on oman elämänsä kuningas ja yrittää siirtää joukkojaan parhaan taitonsa mukaan. Tiedämme että jokaisen shakkilauta tyhjenee nappuloista ennen pitkää. Ja silti viimein kuninkaamme kaatuessa meillä voi olla luottamus siihen, että kaikki ei kaadukaan sen mukana. On olemassa toinen kuningas, joka on puolellamme.
Kuva, joka mieleeni on piirtynyt voi hyvinkin olla väärä. Ehkä mosaiikin palat olisi pitänyt tulkita toisin. Kuinka hyvin meistä kukaan tuntee läheisiään. Me emme näe koskaan ihmisen sisintä niin kuin Jumala sen näkee. Meillä jokaisella on vain mosaiikin palasia. Ihminen on itselleenkin arvoitus. Vain Jumala tuntee ihmisen täysin.
Vain sovintoon suostuen mosaiikin kaikki palat saavat olla tallessa ja paikallaan. Kuva säilyy ehyenä ja muisto rakkaana.
Pelikortit jaettu
Luuk 23:44-46
Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Temppelin väliverho repesi keskeltä kahtia. Ja Jeesus huusi kovalla äänellä: “Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.
X lähti vaatimattomista oloista. Hän joutui taistelemaan oikeutensa elämään onneen nuoresta miehen alusta lähtien. Yksinhuoltajan kasvatettavana elämä ei ollut helppoa 30-luvulla. Se oli haavoittuvampi kuin toisten lasten jotka olivat isommista perheistä ja vauraimmista oloista. Heillä oli enemmän puolustajia ja tukijoukkoja. Pelikortit, jotka elämässä oli käteen jaettu merkitsi sitä, että niitä valttikortteja lähdettiin jo nuorena muualta hakemaan. Syntymässä jaetut kortit eivät ole elämän ainoat kortit. Elämän pelin edetessä pakasta nostetaan kortteja lisää. Nuorena oli töihin lähdettävä ja nuorena vitsa väännettävä. X ei jäänyt itkemään tai surkuttelemaan huonoa alkua. Hän oli oppinut pärjäämään yksin ja luottamaan taitoihinsa ja sinnikkyyteensä.
X oli pelannut korttinsa hyvin. Valttikortteja ei tuhlattu helppoihin voittoihin.
Viimeisenä iltanaan x tunsi huimausta, maailma pyöri silmissä. Lopulta tilattiin ambulanssi. Ambulanssissa hän oli vielä tajuissaan, mutta kun apu sitten lopulta tuli hän antoi elämänsä auttajien käsiin. Omat voimat eivät kantaneet pidemmälle. Auttajien varassa oli viedä asia eteenpäin. Hän tiesi, että nyt ei tarvitse enää taistella. Paikalle on saatu auttajat, jotka taistelevat hänen puolestaan ja tekevät sen, mikä tehtävissä on.
Allanin kohdalla ihmisapu ei auttanut. Mutta meillä on auttaja, jonka käsi ulottuu sielun syvyyksiimme asti. Herramme ja Vapahtajamme Jeesus sanoi viimeisinä sanoinaan kuolemansa edellä: isä, sinun käsiisi, minä uskon henkeni. Elämän korttipakassa voi olla monenlaisia kortteja joita eri elämän tilanteissa käytetään. Viimeisellä matkalla tarvitaan vielä yhtä korttia.
Mutta elämän suuri päämäärä käy kohti iäisiä asuntoja. Sinne mennään vain yhden portin kautta ja yhdellä kortilla. Sillä portilla kaikki kortit paljastuu.
Jos korttipakasta olisi valittava tuo yksi kortti, niin se kai olisi ristikuningas, ristin kuningas. Se kortti kertoo maailmassa tappiolle joutuneille sitä armon sanomaa, joka maailmasta puuttuu, jota maailmasta ei saa eikä kannata hakea. Ristillä kuollut Jeesus on ikuisen taivaan valtakunnan kuningas. Hänen kuolemansa tähden Jumala antaa minulle syntini anteeksi ja avaa taivaan ikuisen elämän portin edessäni. Siihen ei auta pelitaitoni, vaan turvautuminen yksin Jeesuksessa koittaneeseen Jumalan armoon.
Elämän pelisäännöt
Kun katsoin kuvia äidistänne, hän oli hentorakenteinen, naisellinen nainen. Siksi tuntuu oudolta ajatella, että hän on ollut töissä Raumarepolassa trukkikuskina ja ohjannut kraanaa. Samon hänen kiinnostuksensa jääkiekkoon on tuntunut oudolta. Hennolle naiselle nuo asiat ovat tuntuneet vähän äijämäisiltä.
Piispa kävi koululla. Lapset olivat keksineet kysymyksiä. Ja ne olivat yllättävän vaikeita. Eräs kysymys kuului. Noudattaako piispaa kymmentä käskyä, elääkö hän käskyjen mukaan vai onko tullut rikottua niitä? Joutuuko piispa pyytämään anteeksi?
Hän vastasi että elämään kuuluu pelisäännöt. Jääkiekossakin on pelisäännöt. Mutta kukaan pelaaja ei pysty pelaamaan koko peliuraansa niin, ettei rikkoisi sääntöjä. Joskus rikkeet ovat pienempiä joskus pelitilanteessa tulee tehtyä isompiakin rikkeitä. Tuomari viheltää pilliin ja rangaistukseksi pelisääntöjä rikkonut pelaaja pistetään jäähylle.
Kymmenen käskyä on annettu meille elämän pelisäännöiksi. Mutta ero jääkiekkopeliin tulee siinä, että tuomari ei vihellä peliä kesken ja pistä jotakuta sääntöjen rikkojaa jäähylle. Vasta elämän lopulla pelin pöytäkirjat kaivetaan esiin.
Me olemme mahdollisesti tehneet elämässä maaleja, kun olemme onnistuneet jossakin. Olemme saavuttaneet tavoitteitamme. Ne on tilanteita, joissa verkko on heilahtanut ja punainen valo palaa. Mutta myös omassa päässä verkko heiluu. Joskus tuntuu että laukauksia tulee tyhjään maaliin, vartioimattomaan maaliin. Elämän pelikentällä tulee tappioita ja pistemenetyksiä. Mutta sitten on vielä niitä pelitapaamme kuuluvia asioita. Olemmeko saaneet pisteitä reilulla pelillä. Olemmeko käyttäneet elämän pelissä laittomia keinoja: koukkausta, häirintää, korkeaa mailaa.
Osa niistä meidän hienoista maaleistamme on todellakin tehty tyhjään maaliin, mutta omaan päähän.
Ihmisen elämää ei pysty elämään niin, etteikö sääntöjä tule rikottua ja etteikö anteeksipyytämiseen ole aihetta. Piispa sanoi, että hänellekin rikkeitä tulee. Pöytäkirja pelin jälkeen ei ole puhdas. Piispakin tarvitsee armoa ja anteeksiantamusta.
Meidän kannaltamme on tärkeää, että loppuottelu on käyty Jeesus on voittanut pelin meidän heikosta pelaamisestamme huolimatta.
