Hautaus – 8. elämän keskeisistä kielikuvista:

 

Joh 14:1 Rauhaton matkaaja etsii lepoa

Elämää on usein ajateltu matkana…Matka alkaa syntymästä ja päättyy eri vaiheiden kautta kuolemaan… X:n matka ei inhimillisesti katsottuna ollut pitkä. Mutta tuossa lyhyessä ajassa hän ehti kokea paljon ja nähdä monenlaista elämää.

Vaellus jota täällä teemme, on kristillisen uskomme mukaan kotimatkaa… Joskus tiemme tuntuvat vievän sinne minne emme halua. Kohtaamme vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Mutta kaikkien vaiheiden jälkeen, elämästä tulee meidän näköisemme. Tai meistä tulee oman elämämme näköisiä.

X oli kulkijaluonne. Hän ei pysynyt paikallaan. Aina oli kiire lähteä jonnekin muualle. Siellä muualla on parempi olla. Hänellä oli ikään kuin kiire elää elämänsä.

Augustinus: niin kauan sydämemme on levoton, kunnes se löytää levon sinussa. Ehkä X etsi rauhaa sisimpäänsä. Missään maan päällä se ei kuitenkaan ole. Rauhaa ei saa vain paikkakuntaa vaihtamalla. Me voimme vain rukoilla, että nyt matkansa päässä X on löytänyt sen rauhan, jota hän sielulleen on etsinyt.

Saamme uskoa, että vaikka elämän taival on päättynyt, elämä itse ei ole päättynyt. Ainoastaan vaelluksemme päätätyy.

Paluulippu

…meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. (1 Kor 8:6)

Elämässä tehdään monenlaisia matkoja. Ne alkavat matkoilla mummolaan, päiväkerhoon ja kouluun. Sitten tehdään jo vähän pidempiä matkoja, jopa ulkomaille asti. Mutta on myös toisenlaisia matkoja. Kuten matka aikuisuuteen. On matka yksinäisyyteen ja omaan sisimpään. On myös olemassa kirkkomatka. Yleensä se tehdään sunnuntaisin iloisin mielin. Teidän kirkkomatkanne tänään on ollut toisenlainen.

Koko ihmisen elämää on tavattu verrata matkaan. Matkalla on aina lähtöhetkensä ja määränpäänsä. Matkat tavallisesti alkavat kotoa ja päättyvät kotiin. Ostamme siksi matkalle lähtiessämme usein meno-paluu -lipun. Olen kuullut joskus sanottavan, että elämässä ei ole meno-paluu -lippua. On vain menolippu. Tässä lauseessa on viisautensa, mutta minusta olisi kauniimpi sanoa, että meillä on paluulippu. Me emme tee matkaa jonnekin outoon ja pelottavaan tyhjyyteen, vaan me teemme kotimatkaa taivaallisen Isän luokse. Me teemme paluumatkaa.

Tässä meillä on matkaseurana toiset kristityt ja lopulta koko Kristuksen kirkko. Mutta tämä on sellainen matka, että emme tiedä milloin olemme perillä. Vierustoverit vain huomaavat, että yhden seuralaisen taival on päättynyt.

X halusi liikkua niin kauan kuin vain omin voimin kykeni. Viimeisen matka teemme kokonaan toisten varassa. Silloin meidät kannetaan leposijaamme.

Kun te tänään olette kantaneet ja saattaneet X hautaan, alkaa teillä siinä toisenlainen matka. Se on nimeltään surutie. Se on matkaa, jota teette ilman X:ää. Hän ei kulje rinnallanne, mutta hän kulkee sydämessänne ja muistoissanne.

Matka ontuen Joh 14:1-6

Elämää on usein ajateltu matkana. …yksi asia matkassa on yhteinen. Se on matkan päämäärä. Meille kristityille tämä matka on kotimatkaa. Me ymmärrämme asian niin, että jo luomisessa Jumala lähetti meidät matkaan, mutta me olemme eksyneet ja joutuneet hänestä eroon. Jeesus tuli maailmaan, jotta me löytäisimme tien takaisin taivaallisen Isämme luokse. Hän itse on mennyt edeltä ja me seuraamme hänen jälkiään. Me teemme siis kotimatkaa.

X on saanut oman vaelluksensa päätökseen. Tuo vaellus kesti 66 vuotta. X:n vaellukselle tunnusomaista taisi olla kulkeminen ontuen. Hän ontui toista lonkkaansa. Se muistutti häntä jatkuvasti elämän rajallisuudesta ja haavoittuvuudesta.

Monta muutakin vaikeutta ja sairautta teki hänen taipaleestaan raskaan. Joskus tuntui varmaan siltä, että ei vain jalka ontunut, vaan myös jokin sisimmässä oli säröillä niin, että se teki matkasta ontuvan. Kaikista vaikeuksistaan huolimatta X kulki ja halusi kulkea oman tiensä; sellaisen tien, että kun sitä matkan päästä katsoo taaksepäin voi tunnistaa omat askeleensa ja voi kyyneltenkin läpi sanoa: Tämä on ollut minun tieni, tämä on ollut minun elämäni. Tämän tieni olen itse kulkenut jokaisen ontuvan askeleen itse ottanut. Siihen kuuluu iloa ja surua, naurua ja tuskaa sekä kyyneleitä niin onnesta kuin epätoivosta johtuen. Muuta annettavaa minulla ei Jumalalle on kuin rikkinäinen elämäni.

Joh 14:1-6 Te tiedätte kyllä tien sinne

Elämää usein ajateltu matkana. Minkälainen matka tämä on? Se alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan. Polku voi olla lyhytkin, kunhan se vie perille. Kristillisen käsityksen mukaan teemme matkaa taivaan kotiin. Se on kotimatkaa. Kun synnymme maailmaan, me olemme poissa Jumalan luota. Niinpä koko elämänmatkamme on hapuilua ja harhailua Jumalan luokse. Usein matkamme on todella harhailua, olemme monesti eksyksissä. Matkassa on monenlaisia mutkia ja vaikeuksia ja esteitä. Joskus tiemme tuntuvat vievän sinne, minne emme tahdo.

X:ää elämä kuljetti eteenpäin ja hän itse nautti olla sen kuljetettavana… Vaikka elämän taival on nyt päättynyt niin elämä itse ei ole päättynyt. Ainoastaan vaelluksemme ja harhailumme päättyy. Kun olemme perillä, ei tarvitse enää vaeltaa.

Jos olemme eksyksissä ja vailla suuntaa, Vapahtaja ohjaa ja johtaa meitä. Hän noutaa meidät luokseen.

Toisessa yhteydessä olen sanonut, että me näemme polkua vielä omasta näkökulmastamme paljon edessämme, mutta Jumalan päätös voikin olla, että toiset kulkevat sen matkan. Jumala osoittaa meille toisenlaisen tien (Ps 16:8-11), tien jota emme arvanneet. Tien, joka kulkee tästä maailmasta toiseen maailmaan, rakkaittemme luota Jumalan luokse.

1 Kor 8:6 Matkalle mukaan

Elämässä tehdään monenlaisia matkoja. Mutta minne sitten mennäänkin, niin matkaa varten valmistaudutaan pakkaamalla laukut. Reissulle otetaan aina jotakin mukaan. Kun sitten matkalla ollaan, niin kokemuksesta tietää, että jotakin sinne matkalle aina jää, koska se kuluu käytössä rikki tai se on turhana painolastina mukana. Ja jotakin taas uutta sieltä tuodaan mukana. Tavallista on, että sieltä tulee tuotua pikkutavaroita tuliaisina myös runsaasti valokuvia. Mutta ennen kaikkea sieltä tuodaan muistoissa kaikki se mitä on nähnyt ja kokenut. Matka toisenlaiseen kulttuuriin ja vieraiden ihmisten luo saa meidät näkemään syvemmälle, se saa meidät ymmärtämään elämää paremmin ja avarammin. Toisinaan koko ihmisen elämää on verrattu matkaan.

Mutta on sanottu että tälle elämänmatkalle ei ole laukkua pakattu. Mitään ei tuoda maailmaan syntyessä eikä mitään viedä kuollessa. Mitä tahansa olemmekin hankkineet täällä maan päällä, ne kaikki jäävät tänne. Mitään ulkonaista ei viedä mukana, ei mitään mikä ei sisimpäämme mahdu. Siksi voi sanoa, että mukana kulkee vain se, minkälaisia me olemme olleet. Mukana kulkee vain muistot ja kokemuksemme. Elämän matkan varrella meille on näitä monenlaisia kokemuksia ja muistoja kertynyt. Ne ovat joskus kauniita ja miellyttäviä, mutta joukkoon mahtuu myös vaikeita asioita, sellaisia, jotka painavat mieltämme ja ovat tehneet matkastamme raskaan. Siksi olisi tärkeää, että lopullinen matka Jumalamme luokse tehdään kevein varustuksin.

Jumala rakastaa meitä ja hän on antanut meille oman Poikansa Jeesuksen matkakumppaniksi. Hänelle me saamme jättää vaikeimman taakkamme: syntitaakan, joka viimeisenä yrittää estää meitä pääsemästä kotiin.

Myös X on saanut jättää kaikki syntinsä Jeesuksen kannettaviksi. Hän saa tehdä viimeisen matkansa Jumalan luokse Jeesukseen turvautuen.

Moottoripyöräilijä ajaa yksin tietään

…Minä sanoin: älä ota minua pois puolitiessä… Ps 102

Minkälainen ihminen X on ollut? Mitä hän ajatteli itsestään ja miten hän koki maailman, luonnon ja ihmiset? Meillä ei ole suoraa pääsyä kenenkään kokemusmaailmaan, hänen sisimpäänsä. Mutta oppiessamme tuntemaan toista opimme jotakin, emme vain hänen ulkonaisista tavoistaan, vaan saamme jonkin käsityksen hänen sielunelämästään, kokemisen tavastaan.

Kuulemani mukaan ajattelen X:n kuuluvan niihin ihmisiin, jotka osaavat nauttia yksinäisyydestä. Moottoripyöräily on sellainen harrastus, että se toisaalta yhdistää toisiin samanhenkisiin ihmisiin, mutta toisaalta itse ajaminen tapahtuu useimmiten yksin. Siinä on vain pyörä ja ajaja. Kenellekään ei tarvitse puhua, voi vain ajaa ja nauttia siitä, että tie aukeaa edessä. Voi nauttia elämästä ja ohi kulkevasta maisemasta.

Jumala on osoittanut X:lle toisenlaisen tien. Se tie kulkee tästä maailmasta toiseen maailmaan. Yksinäisyys vaihtuu siellä yhteyteen. Sellaiseen yhteyteen, jota sielumme eniten kaipaa: yhteyteen Jumalan kanssa.

Vastoin kaikkea kokemaamme, me saamme uskoa Jumalan hyvyyteen. Keskellä Jumalan hiljaisuutta saamme uskoa, että Jumala on kuullut huutomme ja ottanut vastaan avoimin sylin sen, jota te nyt kaipaatte.

Tien tekeminen

Ääni huutaa autiomaassa: “Raivatkaa Herralle tie, tasoittakaa hänelle polut! Kaikki rotkot täytettäköön, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon, tulkoot mutkat suoriksi, louhikot tasaisiksi teiksi! Kaikki saavat nähdä Jumalan pelastustyön.” (Luuk 3:4-6)

Raamatun kohta puhui tien tekemisestä. Se oli työtä, joka oli X:llekin tuttua. Tiet yhdistävät meitä toisiimme. Ilman teitä olisimme eristyksissä. Ilman teitä eksyisimme helposti, emme osaisi perille vaan kulkisimme harhaan. Tarvitsemme tietä helpottamaan kulkuamme ja johdattamaan matkaamme. Mutta tiet eivät synny itsestään. Ne on tehtävä ja kun ne ovat valmiit niitä on hoidettava.

Evankeliumissa Johannes Kastaja puhuu tien tekemisestä. Minkälaisista työstä tässä on kysymys? Hän puhuu ennen kaikkea tien tekemisestä Jumalalle omassa sydämessämme. Meidän on sisimmässämme valmistettava tietä Jumalalle, että emme olisi erityksissä hänestä, että yhteys olisi olemassa, että Jumala osaisi tulla meidän luoksemme.

Meistä tuntuu, että tuollaisen tien tekeminen on mahdotonta. Mihin sellaisen tien oikein suuntaisimme? Miten lähtisimme sitä rakentamaan? Jumala muutenkin tuntuu niin etäiseltä, että emme saisi sitä tietä koskaan valmiiksi. Elämässämme on myös paljon esteitä, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. – Lopulta onkin niin, että Jumala itse rakentaa tien sydämiimme. Hän rakastaa jokaista tien rakentajaa. Ja vaikka tiemme kulkevat väärään suuntaan tai menevät harhapoluille, hän tulee luoksemme, hän tulee polullamme meitä vastaan. Jumala itse poistaa esteet tieltä. Hän on valmistanut tien Kristuksen kautta.

Jes 41:10 Tarina jalanjäljistä

Kristityn elämää matkana voi tarkastella tarinan kautta. Tunnettu tarina kertoo, kuinka henkilö elämänsä lopulla näki unessa kahdet rinnakkaiset jalanjäljet. Toiset jäljistä olivat Jeesuksen ja toiset hänen omansa. Nuo jäljet olivat tulleet elämänmatkalta. Niitä hän katseli yhdessä Jeesuksen kanssa hyvillä mielin. Jälkiä oli rinnakkain kaksi, sillä Jeesus oli luvannut olla mukana ihmisen kanssa hänen elämänsä kaikkina päivinä. Pian unennäkijä kuitenkin huomasi, että elämänsä raskaimmissa ylämäissä oli vain yhdet jalanjäljet. Hän hätääntyneenä kääntyi Jeesuksen puoleen ja kysyi, “Miksi sinä jätit minut yksin silloin, kun juuri eniten tarvitsin sinua?” Jeesus vastasi: “Rakas lapseni. En milloinkaan ole jättänyt sinua yksin. Silloin, kun sinulla oli elämässäsi vaikea ylämäki ja näet vain yhdet jalanjäljet, silloin minä kannoin sinua. X:n elämä on ollut ylä- & alamäkiä. Nyt hän on tehnyt viimeisen matkan. Jos meillä olisi silmät hengelliseen maailmaan luulen, että näkisimme vain yhdet jalanjäljet

Passi

X matkusti ammattinsa puolesta paljon ulkomailla. Näillä maailman matkoillaan hän tarvitsi passin. Jokaisella matkalla passiin lyötiin leima. Merimiehen passissa oli monta leimaa. Mieleeni jäi elävästi toimituskeskustelusta yksityiskohta. Kun kylmän sodan aikana mentiin Amerikkaan piti passista pyyhkiä tai pestä venäjän leimoja pois, jotta se ei olisi näyttänyt epäilyttävältä. Sellaisella passilla olisi tullut vaikeuksia.

Kuoleman edellä käynyt sairaus (myrsky) sai ajattelemaan omaa elämän passiaan. Sellainen meillä on kaikilla mukana ja siihen piirtyy merkintöjä elämän matkallamme. Onko sinne tullut merkintöjä, joita haluaisi pyyhkiä pois. Pitäisikö olla kokonaan toisenlainen passi. Pääseekö passilla sisään siihen valtakuntaan, jossa kaikki on puhdasta? – Kelpaako tällainen elämänmatka Jumalalle? Elämän matka on saattanut viedä meidät kauas taivaallisen Isän kotoa ja elämän passiin on tullut merkintöjä joita ei kunnialla muista. Mutta kun tie on takaisin kotiin löytynyt, kodin ovi aukeaa eikä menneitä muistella. Jumalan anteeksiantava rakkaus ottaa lapsensa vastaan.