Hautaus – 23. suomalaisen miehen uskonnollisuudesta & alkoholi & luonto

Luuk 5:4-11 Jeesus kutsuu seuraansa tavallisen miehen

Evankeliumi jonka luin on ensi sunnuntain evankeliumi. Siinä on kuvattu tapahtumia siitä, kuinka Simon Pietarista tuli Jeesuksen oppilas.

X oli syvästi suomalainen mies. Erämies ja kalamies. Ei vain se, että hän kalasteli mielellään, vaan myös se, että hän hakeutui aina vain milloin oli mahdollista luonnon helmaan. Pois asutuksen lähettyviltä tiettömien taipaleiden päähän hiljaisuuteen ja rauhaan. Luonnon keskellä hän oli aivan kuin eri mies. Siellä ei ahdistaneet mitkään huolet, siellä hän koki vapautta ja iloa.

X oli tavallinen suomalainen mies, joka piti sellaisista asioista kuin miehet yleensäkin. Tavallinen mies oli myös Simon Pietari, joka teki miesten töitä. Hän oli kalastaja, jonka käsissä näkyi raskaan työn jäljet. Ei hän ollut jokapyhäinen näky jumalanpalveluksissa. Hän koki Jumalan puhuttelua ehkä enemmän juuri silloin kun hän oli järvellä verkkoja kokemassa. Kun Jeesus astui Pietarin veneeseen, tunsi Pietari olonsa varmaan hieman vaivautuneeksi tällaisen pyhän miehen seurassa. Tuo kokemus kiteytyi myös sanoiksi, jotka Pietari sanoi ihmeellisen kalansaaliin jälkeen. “Mene pois minun luotani, Herra, minä olen syntinen mies.” Hän koki olevansa liian vähäpätöinen Jeesuksen seuraan, liian syntinen mies jotta Jumala voisi ajatella hänestä mitään hyvää. Mutta Jeesuksen edessä Pietari muuttui. Hän koki sillä hetkellä syvästi sen, että häntä, tavallista syntistä miestä, kalastajaa ei tuomittu, syytetty eikä moitittu, vaan taivaan Jumala itse laskeutui hänen luokseen vakuuttamaan rakkautta ja armoa hänelle ja kutsumaan häntä seuraansa.

Jumala puhuttelee myös tavallisia miehiä. Hän kutsuu heitä seuraansa. Myös X on saanut kokea Jumalan puhuttelua, mutta luulen, että suurimmaksi osaksi se on tapahtunut siellä järven selällä hiljaisuudessa. Ehkä on myös niin, että X on tuntenut itsensä vähäpätöiseksi, suuren vieraan seurassa. Mutta niin X:lle kuin meille kaikille Jeesus sanoo ensimmäiseksi: Älä pelkää. Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.

Mark 6:31 Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan

Uskonnollinen elämä kuuluu sielun salatuimmalle alueelle. Siitä ei puhuta eikä tehdä julkista. Kukin on Jumalansa kassa kahden. Jumalan edessä pitää pystyä olemaan paljas itsensä. Suomalainen ei halua valehdella itselleen suhteestaan Jumalaan. Siinä halutaan olla tosissaan. Sanat eivät riitä. Ne eivät tavoita sitä todellisuutta, mihin yrittävät viitata. Siksi ne synnyttävätkin enemmän kiusallisia kuin asiaankuuluvia tunteita.

Kirkko on paikka, jossa suomalainen haluaa usein olla yksin kaikessa rauhassa. Samoin metsä on suomalaisille paikka samalle hiljaisuudelle ja mielen matkalle, minkä toiset kokevat kirkossa. Turhaan ei ole sanottu, että metsä on jollekin kirkkona. X liikkui metsässä mielellään. Jeesuksen sanat olivat hänen kohdallaan luultavasi useasti todellisia: “Tulkaa yksinäisyyteen, autioon paikkaan ja levähtäkää vähän.” Metsän hiljaisuudessa hän sai levätä siinä olemisemme alkuperustassa, jossa puheemme taukoaa ja rauha täyttää sydämemme.

1 Kun 19:11-12 Hiljaista tuulen huminaa

Viimepäivinä täällä H:ssa olemme kuulleet ukkosen jyrinää ja nähneet salamoiden leiskuvan. Entisaikaan ukonilmaa pelättiin ja kunnioitettiin. Saatettiin ajatelle vihastuneen Jumalan olevan liikkeellä. Vieläkin luonnonvoimien keskellä pieni ihminen tuntee jonkinlaista Jumalan puhuttelua. On olemassa voimia, jotka eivät ole hallittavissani. Tällainen luonnon väkevien voimien puhe on myös sitä jumalallista puhetta, jota suomalainen mies tuntuu ymmärtävän. Se on vuoropuhelun ensimmäinen osa, jossa selviää se, kenellä on valta, kuka käskee. Jumala puhuu ja ihminen kuuntelee.

Ukkonen ja salama on myös jotakin sellaista, joka repii rikki. Kuvainnollisesti ajatellen se on jonkinlainen rajakohta uuden ja vanhan välillä. Myrsky repäisee irti menneestä. Se katkaisee sillat takana niin, että paluu on mahdoton.

X:n elämässä on näitä myrskysalamoja myös ollut. Ensimmäiseksi tulee mieleen sota, johon X:n tie vei. Rintamalla se on ollut yhtä myrskyä, jylinää ja salamointia. Tämä sodan myrsky on ollut raja, josta ei ole ollut paluuta enää nuorukaisen maailmaan.

Toinen salama on oikea salama, suureen pihan kuuseen. Salama halkaisi puun ylhäältä alas. Puu oli siksi kaadettava. X huomasikin voimien käyneen niin vähäiseksi, että voimat puun pilkkomiseen eivät enää riittäneet. Salama oli merkki astua uuteen vaiheeseen elämässä. Jotakin jälleen oli jätettävä taakse. Koti, jonka oli itse rakentanut.

Viime päivinä on ukkostanut. Myrsky on käynyt ja X on tullut rajalle, jossa katkeaa takana viimeinenkin silta. Eteen tuli hetki, jolloin oli luovuttava kaikesta. Jumalan edellä on kulkenut myrsky, mutta kuten Raamatussa sanottiin, Jumala ei ollut myrskyssä, vaan hiljaisessa tuulen huminassa myrskyn jälkeen. Jumala ei ole tuhon vaan rakkauden Jumala. Hän antaa meille sellaista, mitä mikään myrsky ei revi rikki: iank. Elämän. Saamme uskoa, että Jumalan hiljainen tuuli on kantanut omaisenne siihen maahan, jossa ei ole kipua eikä tuskaa vaan iankaikkinen elämä.

1 Kun 19:11-13 Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.

Kun Raamattua lukee Vanhan testamentin puolelta, tulee helposti käsitys Jumalasta, että hän on kiivas ja kiukkuinen, täynnä vihaa. Hän on pelottava kuin rajumyrsky. Hänen lähellään on aina hengenvaara. Tällainen mielikuva Jumalasta saattaa syntyä – se on pelon ja ahdistuksen värittämä. Mutta sellainen käsitys Jumalasta on hyvin yksipuolinen ja vääristynyt. Edellä lukemani katkelma, jossa profeetta Elia kohtaa Jumalan antaa toisenlaisen kuvan. Luimme siinä myös kallioita repivästä myrskystä, maanjäristyksestä ja raivoavasta tulesta. Näiden valtavan voimien keskellä voisi ajatella Jumalan ilmestyneen, mutta Jumala ei ollut missään niistä. Vasta myrskyn jälkeen Jumala ilmestyi hiljaisessa tuulen huminassa. Melu ja luonnonmullistukset saavat aikaan pelkoa ja hämminkiä, mutta Jumala kohdataan hiljaisuudessa, hiljaisessa tuulen huminassa. Jumala valtaa ihmisen lempeästi, hiljaa ja rakkaudella.

Valitsin tämän raamatunkohdan siksi, että mielestäni X:n nimi viittaa juuri tällaisiin ilmiöihin, jotka eivät ole voimakkaita ja äänekkäitä, vaan rauhallisia, kauniita ja lempeitä. … Mutta näissä kaikissa pienissä, rauhallisissa ja vähäisiltä tuntuvissa asioissa voi tapahtua suuria ja merkittäviä asioita, sellaisia kuin tuo Jumalan kohtaaminen.

Hiljaisesta tuulen huminasta, joka hellästi koskettaa ihmistä tulee mieleeni myös toinen Raamatun kohta. Siinä tuo hiljainen tuuli on kuvattu Jumalan henkäyksenä, joka koskettaessaan ihmistä korjaa ihmisen pois maan päältä. Ihminen on kuin ruoho, ihmisen kauneus kuin kedon kukka! Jes 40:6-7

Jumala on Henki, joka saa meidät elämään ja hengittämään. Mutta kun hän niin tahtoo, hän kutsuu meidän henkemme mukaansa. Sinne missä on hänen iankaikkinen valtakuntansa. Tuo hiljainen tuulen humina, Jumalan henkäys on koskettanut teidän läheistänne X:ää. Se, mikä hänessä on ennen kukoistanut, on nyt ikään kuin lakastunut. Mutta Jumalan Henki ei ole myrskyn eikä tuhon henki. Se on eläväksi tekevä henki, rauhan ja rakkauden henki. – Se, mikä meidän silmille merkitsee lakastumista ja elämän katoamista, on Jumalalle katoamatonta elämää.

Ps 131:1-2 En ole pyrkinyt korkealle

X eli hiljaista, rauhallista ja vaatimatonta elämää luonnon läheisyydessä vailla nykyajan mukavuuksia. Hän ei kuitenkaan ollut erakko, joka halusi välttää ihmisiä, vaan hän nautti ihmisten seurasta, sukulaisten ja läheisten läsnäolosta.

Hän eli ikään kuin edellisen sukupolven maailmaa eikä edes yrittänyt olla ajanmukainen ja hankkia laitteita, jotka meille vaikuttavat välttämättömiltä. Hän oli vähään tyytyväinen. Ajattelen tämän merkitsevän myös sitä, että elämän todellinen aarre oli löytynyt muusta kuin TV:n katselemisesta ja rahan kuluttamisesta. Se oli aarre, joka hänellä oli sydämessään kätkössä. Hän oli löytänyt rauhan ja mieli oli siksi tyyni ja levollinen.

Yksi suuri sydämen aarre oli rakkaus luontoon. Hän eli läheisessä vuorovaikutuksessa luontoon, sopeutui sen kulkuun pakottamatta ja vastustelematta. (Jäi metsurin työstä syrjään, kun se koneellistui voimakkaasti). X ei ollut koneihminen, vaan halusi säilyttää luonnolliset ja inhimilliset rajat toiminnassaan.

Tärkein aarre meillä kuitenkin on rauha Jumalamme kanssa. Kun on löytänyt rauhansa Jeesuksen sovintotyössä, niin silloin mieli on tyyni, kuin lapsella äitinsä sylissä.

Ps 19:1-5 Ei se ole ääntä, jonka voisi korvin kuulla

Suomalaisen uskonnollisuus on usein sanojen takana – sellaista, josta ei voi puhua. Kokemus hengellisyydestä voi olla voimakaski, mutta sanat turmelevat ne. Tai on olemassa pelko, että tulee väärinymmärretyksi. Siksi on parempi olla hiljaa.

Toinen piirre suomalaisessa hengellisyydessä on se, että se löytää kotinsa paremmin luonnosta, eräpoluilta ja nuotiotulilta, meren rannalta, kuin kirkosta. Luonnossa kulkiessa saa olla rauhassa ja hiljaa. Kukaan ei painosta siellä uskomaan jollakin tietyllä tavalla. Siellä ei tarvitse suorittaa älyllisiä ponnisteluja, vaan luonto puhuu luojastaan suoraan sydämeen.

Tällaisessa hengellisyydessä on jotakin aitoa myös kristinuskon näkökulmasta. Käsitykseemme Jumalasta kuuluu, että emme voi vangita häntä sanoihin ja käsitteisiin. Emme voi selittää tyhjäksi Jumalaa. Hän ylittää meidän ymmärryksemme ja on paljon enemmän kuin voimme ajatella. Hän ei ole hallittavissamme eikä alistu määritelmiimme.

Kuitenkin kristityt puhuvat Jumalasta ja vieläpä varmoin äänenpainoin. Se johtuu siitä, että uskomme mukaan Jumala itse on tullut ihmiseksi Jeesuksen hahmossa. Hän eli ihmisen elämän ja koki väkivaltaisen kuoleman. Mutta elämällään ja kuolemallaan hän opetti meitä tuntemaan jotakin hyvin oleellista Jumalasta, jotakin sellaista, mikä ei tule mieleemme eikä sydämeemme vain meren selkää katselemalla ja metsäpolkuja kulkemalla. Hän opetti meitä tuntemaan Jumalan rakkauden. Sen että emme ole Hänelle etäisiä tai yhdentekeviä. Vaan hänen rakkautensa suojelee meitä ja ympäröi meitä kuin metsän puut. Vieläpä silloinkin kun tunnemme syyllisyyttä elämämme erehdyksistä ja virheistä.

Puun kaksi elämää

Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Sen me tiedämme, että kun se käy ilmi, meistä tulee hänen kaltaisiaan, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena kuin hän on. 1 Joh 3:2

X on kirjoittanut kuvitteellisen tarinan mökin kurkihirrestä. Minua viehätti tarinassa erityisesti siihen kätkeytyvä kuva kahdesta elämästä. Puun elämä luonnossa, jossa se kasvoi pienestä alusta mahtavaksi hongaksi. Se oli nähnyt monenlaista elämää ja se oli tarjonnut suojan metsän eläimille tuiskussa ja tuulessa. Puu kaadetaan, se oli siihen valmis. Mutta nyt sillä tuli tuossa mökkirakennuksessa toinen elämä. Puu oli tullut valmiiksi ja se työstettiin osaksi mökkiä – sen kurkihirreksi. Uudessa paikassaan se tarjoaa jälleen suojaa sen alle kokoontuneille ihmisille.

Ajatusta kahdesta elämästä tulkitsin toisaalta niin, että tämä maan päällä toteutuva elämämme on sitä puun kasvamista, joka kuolemassa kaatuu. Puu ei jää kuitenkaan siihen maatumaan, vaan se otetaan Jumalan valmistamaan rakennukseen – Raamattu puhuu tosin kivisestä rakennuksesta.

Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus” (Ef. 2:19).

Seurakunta muodostaa yhden kokonaisuuden kuin yhden rakennuksen. Siihen rakennukseen meidät liitetään oikeastaan jo kasteessa lapsena. Mutta täällä maan päällä se rakennus ja ne ihmiset ovat taistelujen keskellä, rajan tuolla puolen on rauha ja päättymätön juhla.

AA:n tuoma elämänmuutos – hukkuminen

Jeesus sanoo: »Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.»

Tuomas sanoi hänelle: »Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?» Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.»

Hyvät ystävät, hyvä saattoväki ja kaikki te jotka surette X kuolemaa. Suokoon Jumala teille rauhan ja lohdun teidän suruunne. Antakoon hän teille voiman, jotta tästä päivästä ei tulisi kuoleman pimeyden päivä vaan erityisesti päivä jolloin muistimme X kiitollisuudella saattaessamme hänet Vapahtajamme haltuun.

X äkillinen menehtyminen jäihin pysähdytti meidät elämän arvaamattomuuden äärelle. Tieto siitä, että X on hukkunut paljasti meille, kuinka valmistautumattomia me olemme tällaisille suruviesteille. Mutta erityisesti teidät, jotka olitte hänen kanssaan päivittäin yhteydessä, X kuolema jätti tyhjän päälle. Ja tieto että häntä ei olla löydetty ja että etsinnät lopetetaan eivät olleet omiaan helpottamaan tuskaa.

Mutta nyt olemme tässä todistamassa yhden elämän tien päättymistä. Vaikka ulkonaisesti matkasta ei tullut kovin pitkä (n vuotta), niin sisäiset matkat olivat pitkiä.

”Jokaisen ihmisen elämänkaaren rinnalla kulkee näkymätön ja sisäinen tie, jolla kukin etsii elämänsä perimmäistä tarkoitusta. Sisäinen tie kulkee pinnan alla.. (Heikki Kotila)” Toisinaan tätä tietä kutsutaan sydämen tieksi tai sydämen poluksi.

Minkälainen oli X tie? Jokainen meistä tuntee hänet hieman eri tavalla. Ja hänen tiestään meille on muodostunut erilaisia käsityksiä. Minkälainen hän oli lapsena, minkälainen aikuisena sukulaisten keskellä, mistä puheltiin kalassa, minkälainen töissä työkavereiden kanssa, minkälainen monissa luottamustehtävissään. Kuinka hyvin oikeastaan tunnemme läheistemme elämää? Me tunnemme usein kyllä hyvin ulkoiset tapahtumat, mutta kuinka hyvin tunnemme sitä, mikä heille on tärkeää. Mitä he oikeasti ajattelevat? Sydämen tie ei kokonaan ole näkyvissä. Mutta se mitä sydämessä tapahtuu yleensä tavalla tai toisella välittyy ihmisestä.

Ne jotka X tunsivat arvasivat hänet varmaan jonkinlaiseksi pohtijaksi ja samalla herkäksi ihmiseksi. X oli etsijä, elämäntienetsijä. Hänen sisäinen tiensä ei ollut suoraviivainen. Se kulki syvällä etsi uomaansa. Ehkä opetuslapsi Tuomaan tavoin hän halusi päästä paremmin selvyyteen asioista. Toisten saamat vastaukset eivät sellaisenaan tyydyttäneet. 

Jotta voisi omaksua jonkin henkisen aarteen, se olisi vähintään löydettävä oman etsimisen ja kyselemisen kautta. Niin että vastaukset elämäntiellä ovat vastauksia omiin kysymyksiin eikä jonkun toisen kysymyksiin.

X on varmasti aina ollut ajattelevainen ja pohtiva ihminen. Mutta eräs tärkeimpiä pelinavauksia hänen elämässään tapahtui AA-toiminnan myötä. Siinä ihminen lähtee pitkälle matkalle, jos on siinä tosissaan. Sen merkittävimpiä isoja askeleita on tosiasioiden tunnustaminen itsestään. Kysyy paljon ihmiseltä, että uskaltaa katsoa omaan pimeyteensä, tunnustaa elämänjäljet omakseen. Ottaa niistä vastuu, hyväksyä vastuullisuutensa. X oli sen tehnyt ja siitä alkoi hänen parantumisensa. Voisi sanoa, että vasta silloin käsi löytää otteen oman elämänlaivan peräsimestä, kun tosiasiat tulevat tiedostetuksi. Siihen asti toiset voimat kuljettavat venettä.

Kristillisessä sanastossa tätä havahtumista todellisuuteen omasta elämästä on kutsuttu heräämiseksi synnin unesta. Sitä seuraa katumus ja kääntyminen. Tämän havahtumisen jälkeen X elämää sävytti ymmärtääkseni hyvin syvä suru virheistä, joita hän alkoholin alaisena oli tehnyt. Mutta ennen kaikkea halu elää paremmin ja antaa sille jotakin, antaa elämän hyville voimille itsensä.

Me tiedämme, että virheitään ei voi aina korjata, eikä synneistään maksaa hintaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä menneisyyttä saa takaisin. On jo suuri helpotus siinä, että virheitään ei tarvitse enää toistaa. Mutta sitten on vielä yksi asia, jonka voi löytää vain evankeliumin äärellä. Se on armo, Jumalan armo Kristuksen kautta. Kun tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä syyllisyys lähde omin konstein. Silloin on tärkeä saada anteeksi.

Siksi olen erityisen iloinen X kohdalla siitä, että hän luki evankeliumeja. Hän oli tutkinut niitä hyvin tarkkaan. Mitä hän tutkiessaan löysi, sitä en täysin voi tietää? Mutta sen tiedän, kuka evankeliumien sivuilla esiintyy ja mistä ne kertovat. Toiseksi tiedän myös sen, että Jumalan Pyhä Henki on erityisen toimelias silloin, kun ihminen lukee Jumalan sanaa. Hänen tehtävänsä on kirkastaa Kristusta ja sitä Jumalan pohjatonta rakkautta, joka Jeesuksen kautta on tullut maailmaan. Jeesus ei tehnyt vain ihmeitä, hän ei vain puhunut kauniisti, vaan hän on rakastanut meitä loppuun asti – ja ristillä antanut elämänsä meidän elämämme puolesta. Jotta me, jotka aina vastustamme Jumalaa, olemme hairahtuneet ja eksyneet, jotta me tuhlaajapojat ja –tytöt saisimme anteeksi ja löytäisimme tien takaisin siihen ikuiseen kotiin, jonne me kuulumme.

Siksi uskon, että kun pimeä virta vei X mennessään jäiden alle – pimeys väistyi ja katoamaton kirkkaus ympäröi hänet. Vapahtajan kädet olivat ottamassa häntä vastaan.