Hautaus – 22. ammatista, harrastuksista, kutsumuksesta

kutsumus 
leijona kutsuu
sulattomies
sulattomies (maallinen ja taivaallinen kirkkaus)
hitsaaja – röntgenkatse
valimossa – jälkiä hiekkaan
rekkamiehen bumerangielämä
veneentekijä 
nyrkkeilijä (elämä on kilpailua)
nardusöljyä kemikaliosta
terveydenhoitaja / lääkäri – sairauden tuttava
terveydenhoitajan haavat
kioskinpitäjä
postinkantaja – Jumalan rakkauskirje
jääkiekko ja elämän säännöt
mielisairaanhoitaja
kirjapaino

 

Kutsumus

Haluan siksi tuoda esiin vain yhden näkökulman. Sille voidaan antaa nimi kutsumus. Minulle kerrottiin, että X:n yhtenä elämäntehtävänä eli kutsumuksena oli hoitaa vanhaksi käynyttä äitiään. Hänelle Jumalan neljäs käsky, kunnioittaa vanhempiaan merkitsi sitä, että hän pitää äidistään huolen silloin kun tämä itse ei siihen enää jaksa eikä kykene.

Tämän tehtävän hän katsoi parhaaksi hoitaa niin, että jättää elämänsä muut tavoitteet vähemmälle. Se on merkinnyt uhrautumista hyvänä kokemansa asian puolesta.

Kutsumus voidaan ymmärtää aina myös Jumalan kutsuna. Se on elämäntehtävä, jonka olemme Jumalalta saaneet. Se on tehtävä, jossa koemme Jumalan siunauksen ja se on myös tehtävä, jossa Jumalan hyvä tahto toteutuu. Kutsumuksessa ihminen antaa elämänsä Jumalan käyttöön.

Mutta kun Jumala kutsuu ihmisen, hän ei koskaan kutsu ihmistä vain uurastamaan ja tekemään työtä. Hän kutsuu ennen kaikkea ihmistä yhteyteensä.

Mutta täällä maan päällä tuo yhteys ei koskaan voi toteutua täydellisenä. Tänään me olemme todistamassa sitä, että Jumala on kutsunut hänet luokseen tästä elämästä.

Leijona kutsuu

Herran ääni on kuin leijonan. Kun hän ärjyy,

tulevat hänen lapsensa vavisten lännestä,

peloissaan, arkoina kuin linnut he tulevat Egyptistä,

saapuvat kuin kyyhkyset Assyrian maasta. (Hoos 11:10-11)

X on ollut Lions-klubilainen. Minua kiinnosti tietää mistä tuo leijona oikein tulee? Mikä tarina siihen liittyy? Onko leijona voimakkuuden ja kuninkuuden merkki. Mitään tarinaa ei minulle kerrottu. Ehkä sellainen silti on olemassa.

Mielenkiintoista oli huomata, että jäseneksi pääsee vain kutsun kautta.

Kristillisessä perinteessä leijona kuvaa Kristusta. Hänestä käytetään nimitystä Juudaan jalopeura. Lisäksi Jumalamme on myös sellainen joka kutsuu. Jumala kutsuu ihmisen vuoropuheluun kanssaan.

Jumala kutsuu työtoverikseen, antaa palvelutehtävän. Kutsu kysyy meiltä suostumista. Se on aina sisäisen kamppailun asia. Suostuminen kutsuun merkitsee samalla sitä, että on valmis luopumaan omastaan. Aina emme jaksa noudattaa kutsua ja toteuttaa tehtävää. Meistä tuntuu silloin että emme ole kutsumuksen arvoisia.

Silloin on tärkeä muistaa, että Jumala kutsuu meitä ennen kaikkea yhteyteen kanssaan, vain nauttimaan hänen läsnäolostaan ilman velvollisuuksia ja vaatimuksia. Se on Jumalan ensimmäinen kutsu. Hän kutsuu meidät luokseen.

Kun leijonat kutsuivat X:n mukaan toimintaansa, hän vastasi myöntävästi. Nyt Jumalalta on käynyt toisenlainen kutsu. Se on kutsu Jumalan luokse. Se on sellainen kutsu johon voimme vain suostua.

Job 28:1- Sulattomies

Hopealla on lähteensä, kullalla huuhdontapaikkansa. Rauta otetaan maan kamarasta, kupari sulatetaan esiin kivestä. Job 28:1-3,12,23

X on tehnyt elämäntyönsä Outokummun tehtaalla sulattomiehenä. Hän katseli työssään sulaa metallia. Hän näki miten kupari ja nikkeli erottui malmista.

Kun pitää kädessään lujaa terästä tai rautaa tai mitä tahansa raskasta metalliesinettä, on vaikea ajatella, että tuo aine on ollut sulaa ja juoksevaa ainetta kuin vesi. Valtava kuumuus on saanut sen aikaan.

Tämä taito ihmisillä on ollut hyvin kauan. Metalliesineitä on valmistettu kuparista yli kuusi tuhatta vuotta sitten. Raamatun kuvamaailma tuntee myös sen miten kupari erotetaan malmista sulatusuunissa. Raamatussa kuvausta käytetään vertauskuvana. Se on koettelemusten ja tuskan vertauskuva, mutta nämä koettelemukset voivat myös puhdistaa ihmistä. Se on sitä samaa työtä, jossa likaisesta kivimöhkäleestä saadaan kovan kuumuuden ansiosta puhdasta sulaa metallia.

Me olemme kiveä ja omasta mielestämme rikkumattomia, mutta Jumalan kädessä elämämme taipuu ja murtuu. Hän käsittelee meitä sulattomiehen lailla. Elämänkohtalot, joissa olemme, ne kaikki ovat sitä kuumentamista, jossa sielun epäpuhtaudet voivat palaa pois.

Jumala tutkii meitä, mitä tekoa me olemme. Hän erottaa meistä esiin sen, mikä on oleellista, alastonta ja paljasta. Totuus itsestämme paljastuu Jumalalle. Mutta yksikään ihminen ei kestä totuutta itsestään. Elämän kovassa sulatusuunissakaan me emme ole puhdistuneet niin kuin olisi pitänyt. Silloin herää pelko, miten minun käy? Mihin voin turvautua?

Ammattimies heittää sellaisen materiaalin pois, jota ei voi enää työstää, josta ei mitään irtoa. Mutta Jumala ei toimin meidän suhteemme samalla tavoin. Vaikka hän sulattaa meitä ja toteaa meidät keskeneräisiksi ja epätäydellisiksi, hän ei heitä meitä pois. Hän ei hylkää meitä.

Maallinen ja taivaallinen kirkkaus – sulattomies

Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle ja ottivat hankkimansa tuoksuöljyt mukaan. He havaitsivat, että kivi oli vieritetty haudan suulta, ja kun he menivät sisälle hautaan, he eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Kun he olivat ymmällä tästä, heidän edessään seisoi yhtäkkiä kaksi miestä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Luuk. 24: 1-12

Enkeleissä näkyy Jumalan valtakunnan kirkkauden säteily. Mutta tehdasympäristöissä eripuolella Suomea, myös täällä Harjavallassa, oli Jumalan kirkkauden edelle nostettu tieteen ja teknologian kirkkaus. Aatesuunta joka tehtaalla vaikutti sai yhteen aikaan sellaisen vaikutuksen, että miehiä erosi kirkosta melko paljon. Sen ajateltiin kuuluvan hyvän työntekijän ominaisuuksiin. Ja kyllä ihmisen viisaus ja taito muokata maailmaa koneilla ja laitteilla onkin hämmästyttävää. X erosi kirkosta muiden mukana. Ehkä ihan aidosti uuden vakaumuksen löytäneenä – ehkä vain esimerkkiä seuraten.

Tuo tekniikan ja koneiden kirkkaus ei kuitenkaan täysin sopinut hänelle – ainakaan ihan konkreettisessa muodossa. Sulatossa, missä X oli töissä, hän oli tottunut katsomaan kirkasta sulaa metallia. Yövuorossa sen kirkkaus korostuu hämärää taustaa vasten. X:n silmät eivät kestäneet sitä valoa. Niinpä hän jouti jättämään yövuorot pois.

Vaikka ihmistaidon ja tekniikan kirkkaus voi olla häikäisevää, jopa sokaisevaa, niin sen kirkkaus hälvenee sairauksien ja kuoleman edessä. Tiede nostaa kätensä. Kuoleman voimaa vastaan ei ole lääkettä eikä parannuskeinoa. Tämän viisauden ilmeisesti X oli oppinut tuntemaan.

Tie kirkkoon löytyi takaisin. Se merkitsi toisenlaista kirkkautta. Tuo kirkkaus on kätketty Jeesukseen ristin pimeyteen, siihen tilanteeseen, jossa Kristus antaa henkensä meidän puolestamme. Hänen kuolemansa poistaa syntiemme rangaistuksen ja hänen ylösnousemuksensa tuo meille iankaikkinen elämän.

Pääsiäinen on X:n kuolinpäivä. Siinä on samalla kaunis muistutus meille siitä, että inhimillisten mahdollisuuksien loppuessa, sydämenlyöntien päättyessä kaikki toivo ei katoa. Jumalan valtakunnan kirkkaus koittaa läpi kuoleman pimeyden.

Röntgenkatse

X:stä voidaan sanoa, että hän oli oman alansa huippuosaaja. Hän omistautui työlleen, teki työnsä hyvin. Ja hänen työtään arvostettiin. Olen kuullut joskus puhuttavan luokkahitsaajista, sellaisista miehistä, jotka tarvittaessa lennätetään toiseen maahan muutaman hitsattavan sauman tähden. Vaativissa työkohteissa hitsisauman on oltava sellaista että se kestää äärimmäisetkin olosuhteet. Ei riitä, että työn jälki on erinomainen. Sen on oltava virheetön. Sen tähden nuo saumat tarkistetaan röntgensäteillä.

Kenenkä työn jälki kestää röntgenkatseen? Tuo katsehan on sellainen, että se ei tuijota vain pintaa, vaan myös se, mikä jää silmältä piiloon ja kätkeytyy sisään, saadaan näkyville. Meitä saattaa hieman hirvittää ajatus siitä, että oma työmme otettaisiin tuollaiseen läpivalaisuun tai lähitarkasteluun. Monenmoista puutetta ja kepulikonstia varmaan tulisi esiin.

Jumalasta sanotaan, että hän näkee ihmisten sydämen. Häneltä ei voi salata mitään. Lopulta kaikki paljastuu. Hän tuntee kaikki sisimmät ajatuksemme. Meidän koko elämämme joutuu hänen tutkivan katseensa alle. Minkälainen on se jälki joka jää meidän elämästämme? Kestääkö se Jumalan tutkivan katseen?

Elämä voi olla kaunis kokonaisuus. Mutta jokaisen ihmisen elämään pätee se, että karheita jälkiä syntyy. Virheetöntä ja tahratonta elämää ei ihminen saa aikaan. Jumala ei katso elämäämme läpi sormien. hänelle meidän on tehtävä tili elämästämme. Tämä saattaa pelottaa meitä. Mutta vaikka hän tuntee sisimpämme ja sen pimeyden, mikä siellä vallitsee, hän ei halua tuomita meitä. Hän katsoo elämäämme Poikansa Jeesuksen ristin läpi. Ristillä Jeesuksen käsiin jäi pysyvästi jäljet, jotka kertovat Jumalalle, että hän hyväksyy luokseen ihmisen, jonka käden jättämä jälki olisikin karhea ja syyllisyyden piinaama. Se vapauttaa meidät pelosta elämään rohkeaa Jumalan lapsen elämää.

Jälkiä hiekkaan – työ valimossa

Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat. (1 Moos 3:17-19)

Keskiviikkona kävin luonanne ja juttelimme siellä tovin. Minusta oli mukavaa, että sain tulla sinne käymään ja katsomaan sitä elinympäristöä, jossa X eli.

Siellä oli vastassa lämmin ja hyvä kodin piiri. Muistot ympäröivät sillä teitä ja tarinat, jotka muistoihin liittyvät.

Mutta työelämään ei viitannut talossa monikaan asia tai sitten vain en osannut katsoa.

Kysyin teiltä tarkemmin, mitä hän siellä oikein teki. Sanoitte, että hän oli käsin kaavaaja ja tarkensitte, että hän teki valumuotteja hiekkaan. Hän leikki hiekalla. Teki jälkiä hiekkaan.

Kun te mietitte sitä jälkeä, jonka hän on teidän elämäänne piirtänyt, onko sekin kuin hiekkaan piirretty. Äkkiseltään hiekkaan piirtäminen tuntuu sellaiselta, että tuuli pyyhkäisee helposti sellaisten muistojen yli.

Mutta kaavaajan työtä ajatellen hiekkaankin piirtäminen voi saada rautaisia merkityksiä, kun hiekkamuottiin kaadetaan sulaa metallia.

Minkälainen olisi se muotti, jonka X piirsi sinun elämääsi? Minkälaisia jälkiä hän sinuun jätti?

Papeilla on hiekkaa hautaan siunaamista varten täällä edessä. Hiekalla tehdään ristinmerkki arkun kanteen. Hiekka muistuttaa meitä siitä, mitä tekoa me olemme. “Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman”

Me ihmiset olemme sitä hiekkaa ja maata, johon jälkiä piirtyy. Ehkäpä me olemmekin vain hiekasta valmistettu muotti, jonka pitäisi olla tehty Jumalan kuvan mukaiseksi. Tästä muotista pitäisi saada valaa näkyviin Jumalan kuva.

Se kuva tulee parhaiten näkyviin silloin, kun rakkauden, lempeyden, ystävällisyyden ja anteeksiantamuksen jäljet ovat hiekkaa muovanneet.

Luullakseni X:n jättämä jälki teissä on lempeä jälki. Ne ovat hyviä ja tärkeitä jälkiä, joiden toivoo säilyvän.

Viimeinen hiekkainen jälki on ristin merkki. Se ei ole muistutus vain katoavaisuudestamme, vaan se muistuttaa meitä ennen kaikkea siitä että Jeesus Kristus on lunastanut meidät. Hän on lunastanut maan tomun ja valmistanut meille näin pelastuksen ja katoamattoman elämän.

Tätä sielujen hyvää osaa rukoilemme myös hänelle, että hänen viimeinen unensa oli autuas uni

Rekkamiehen bumerangielämä

Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut. (Saarn 12:6-7)

Rekkakuskeilla omat jutut ja puhetavat ja traditiot. Miesporukassa puheet tuppaavat raaistumaan – ei siksi että miehet olisivat jotenkin erityisen pahoja. Se on miesryhmien tapa toimia. Miehet karaisevat toinen toistaan. Pelkoa potkitaan piiloon, ettei aleta nössöilemään silloin kun on yksinkertaisesti selvittävä ilman apua. Silloin kun tiukka paikka tulee, pelon tunteet eivät saa lamauttaa toimintaa. Kun rekkamies kulkee yksin tai apukuskin kanssa kaukana kotoa, hän on vähän turvaton. On kyettävä selviämään itse. Tietynlainen äijämäinen käytös on osa sitä haalaria, mikä puetaan päälle, kun lähdetään tien päälle.

Rekkamiehelle auto on toinen koti. X piti sen hyvässä ja siistissä kunnossa. Monelle jäi mieleen, että X autoon peremmälle ei saanut mennä kengät jalassa. Niinhän yleensä muissakin kodeissa ulkokengät jätetään eteiseen. Auto eli koti tehtiin myös itselle mieluisaksi. Sinne oli hankittu uuni, jääkaappi, kahvinkeitin, ja joitakin sellaisia henkilökohtaisia esineitä, jotka tekivät siitä persoonallisen.

Yksi X tavaroista siellä oli bumerangi. Hän oli saanut sen lahjaksi, mutta miksi hän halusi pitää sitä juuri rekassa? Bumerangi on muinainen metsästysväline, joka heitettäessä tulee aina takaisin. Jollakin tasolla X elämä oli tätä bumerangielämää. Hänet viskattiin autolla kiertämään maailmaa, mutta sitten hän tulee aina takaisin sinne mistä lähtikin. Sillä tavalla saatiin syötävää. Ehkä bumerangi muistutti jollakin tavalla tästä elämän perusliikkeestä.

Näkyykö koko elämässä täysi kierros vai onko heitto on jäänyt kesken? Inhimillisesti ajatellen monia vuosia jäi puuttumaan. Mutta ehkä Jumalan näkökulmasta täysi kierros oli tässä. Jumalan kädestä meidän elämämme lähtee ja sinne se palaa. Tomu palaa maahan ja henki Jumalan luo.

On kuitenkin jotakin, joka ei vielä ole palannut. Viisi ihmistä on saanut elämälleen jatkoajan – X tähden. Kuoleva ihminen voi tuoda pelastuksen toisille elämän kamppailua käyville ihmisille. En kuitenkaan haluaisi sanoa, että X elää heidän kauttaan. X elämä ei jatku enää maan päällä. Mutta Jumalan armosta se jatkukoon taivaan kodissa. On eräs toinen, joka on kuollut meidän kaikkien puolesta ja tuonut iäisen elämän.

Nardusöljyä kemikaliosta

Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Joh 12:1-8 (palmusunnuntai)

Ajattelin tekstin sopivan tähän muistotilaisuuteen siksi, että evankeliumi on hyvin naisellinen. Tapaamme siinä tutut sisarukset Martan ja Marian. Ehkä muistatte Martan joskus valittaneen Jeesukselle, että hän joutuu tekemään kaikki keittiön työt, kun Maria vain istuskelee Jeesuksen jalkojen juuressa eikä auta häntä ollenkaan. Kuulemassamme evankeliumissa Martta taas puuhastelee, kuten aina. Se on hänen tapansa elää ja olla naisena. Ja Maria on Jeesuksen jalkojen juuressa. Mutta nyt hän ei ole vain kuuntelemassa Jeesuksen sanoja, vaan hän vuodattaa runsain määrin kallista voidetta Jeesuksen jaloille. Voiteen tuoksu täyttää huoneen. Monet lapsuuden varhaiset kokemukset liittyvät tuoksuihin. Lapsuuden jännittävimpiä ja hienoimpia tuoksuja oli äidin meikkilaukun tuoksu. Hyvät ja vivahteikkaat tuoksut kuuluvat ennen kaikkea naisten maailmaan. Naiset ovat vuosituhanten ajan käyttäneet tuoksuvoiteita ja kosmetiikkaa.

En voi tässä yhteydessä olla ajattelematta kemikaliota, jota X piti. Se jos jokin on naisten valtakunta ja sellaisessa liikkeessä ensimmäisenä vastaan tulee voiteiden tuoksu. Mistään kemikaliosta ei silti saa niin kallista voidetta, mitä Maria käytti. En tiedä tehdäänkö edes nardusöljyä enää missään.

Nardusöljy jolla Maria voitelee Jeesuksen jalat on rakkauden teko. Hän uhraa kaikkein kalleimman aarteensa Jeesukselle. Mutta samalla hän tietämättään voitelee Jeesuksen hautaamista varten.

Liikkeenharjoittajana X ymmärsi myös rahan arvon. Hän ei tuhlannut sitä turhanpäiten. Mutta hän ymmärsi myös ettei kaikki ole kaupan. Hyvää omaatuntoa ei saa rahalla. On jotakin, jonka edessä meidän on kumarrettava. Kaikkein arvokkain ja tärkein meille tulee vain Jumalan armosta. Siksi Lahjakin antoi kaikkein tärkeimmän Jumalalle: oman elämänsä, oman sisimpänsä. Se oli tuo kallisarvoinen öljy.

Sairauden tuttava

X:n elämäntehtävä ja kutsumus oli auttaa muita sillä korkeimmalla tiedolla ja taidolla, mikä ihmiselle on annettu sairauksia vastaan. Siksi x ennen aikainen kuolema tuntuu väärältä. Hänellä olisi ollut paljon annettavaa, paljon tehtävää tässä maailmassa.

Lääkärinä/sairaanhoitajana hän on omalla tavallaan ottanut osaa tämän maailman kärsimyksiin. Ja kuinka syvä onkaan se parantavan kosketuksen jano, jota me ihmiset kipujemme keskellä tunnemme.

Inhimillinen viisaus on kuitenkin rajallista. On vieläkin sairauksia, joita ei pystytä parantamaan; sairauksia, joita vastaan lääketiede voi käydä vain viivytystaistelua. Tämän tosiasian X joutui kohtaamaan monien hoitamiensa ihmisten kohtaloissa, mutta myös oman sairastumisensa myötä.

Myös Jeesuksen tiedetään parantaneen sairaita. Monesti hänen luokseen tungeksi suuret ihmisjoukot apua saamaan ja läpi yön hän paransi heitä. Miksi hän ei samalla tavalla paranna tänään? Miksi hän ei esimerkiksi parantanut X:ää?

Jeesuksen tehtävä maan päällä ei ollut vain sairaiden parantaminen, niin tärkeää kuin se onkin. Kaikkein tärkein tehtävä hänellä oli kulkea ristin tie loppuun asti – kärsiä ihmisten syntien tähden ja kääntää heidän sydämet Jumalan puoleen.

Meidän syvimmät haavamme eivät ole ruumiin sairaudet, vaikka nekin ovat vakavia ja toivomme ja rukoilemme niistä parantuvamme. Syvin haava on meidän sielussamme ja se on nimeltään synnin haava. Mikään lääkärin käsin ei sitä kykene hoitamaan. Se on haava, joka on meillä jokaisella. Tämän haavan kanssa me synnymme ja tämä haava on meissä luuhun ja ytimeen asti.

Tähän haavaan on olemassa vain yksi lääke ja vain yksi lääkäri. Se on turvautuminen ristiinnaulittuun ja ylösnousseeseen Kristukseen. Hänen apuunsa ihminen turvautuu yleensä vasta silloin kun tuo samainen haava todella tekee kipeää.

Terveydenhoitajan Haavat

Toisenlaista paastoa minä odotan, että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi. Silloin sinun valosi puhkeaa näkyviin kuin aamunkoi ja hetkessä sinun haavasi kasvavat umpeen. Jes 58:6-8

Luin teille kohdan Raamatusta profeetta Jessaja kirjasta. Hän puhuu haavoista ja sitä ennen hengellisyydestä, joka ei jää hurskastelun ja rituaalien tasolle, vaan tulee osaksi ihmisen elämää ja sen arkisia valintoja.

Kun juttelimme X elämästä siinä paljastui hänestä piirre, jota en ollut aikaisemmin kovin vahvasti tiedostanut: yhteiskunnallinen vastuu oli syvä osa hänen persoonaa. Ehkä juuri tuo koko pitkä elämänhistoria, missä hän oli nähnyt pulaa ja puutetta, sisällissodan, talvi- ja jatkosodan ja maan parsimisen uudelleen kasaan – ehkä siinä tulee toisella tavalla esiin se, että hyvinvointi ei tule tyhjästä, vaan työtä tekemällä ja sitä ei tehdä vain oman hyvinvoinnin eteen vaan koko kansan.

Ehkä tärkeämpi syy tähän tekstivalintaan oli vielä enemmän maininta haavoista. Terveydenhoitajana X oli tekemisissä haavojen kanssa. Myös sota-aikana oli hän hoitanut rikki raastettuja miehiä.

Haavat tekevät meistä persoonia. Haavojemme läpi me katsomme maailmaa. Ja toivomme kasvavamme haavojamme vahvemmiksi. Haavoja X on hoitanut. Haavoittunut ihminen hoitajan käsissä on vailla suojaa, vailla puolustautumisen mahdollisuutta. Hän on haavoittumisen tähden menettänyt ruumiillisen koskemattomuutensa ja hän pelkää, menettävänsä myös inhimillisen arvokkuutensa. Hän joutuu luottamaan siihen, että häntä ei heikkouden tilassa hylätä, vaan hoidetaan. Hoitajan tehtävä on vaativa. Hänen on paikattava ihmisestä kokonainen – usein myös niin että henkisetkin haavat sidotaan

Sanoin, että haavat tekevät meistä persoonia. Siksi voi kysyä myös, mitkä olivat X haavoja? Teillä on ehkä tiedossa siihen kuuluvia seikkoja. Sielun haavoja, joita hän kantoi ja joiden läpi hän katsoi maailmaa. Jokaisella ihmisellä on joitakin haavoja. X:n haavat eivät ole minun tiedossani. Mutta liki sataa vuotta ei voi elää ihmisen elämää haavoittumatta. Sen tiedän kuitenkin, että jokaista meitä on synti haavoittanut. Me synnymme tämän syntymähaavan kanssa. Se haava myös muistuttaa olemassaolostaan läpi elämämme. Ja se haava saa meidät kerran myös kuolemaan – sen lupauksen perusteella, minkä Adam kerran paratiisissa sai. Siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma.” Adamin kuolemasta tuli meidän kaikkien kohtalomme.

Mutta sinun haavasi kasvavat umpeen. Viime kädessä vain Kristuksen haavat parantavat meidän haavamme. X:lle haavoitettu parantaja oli tullut tutuksi. Häneen X laittoi toivonsa. Tämän taivaallisen parantajamme haavojen suojaan me kätkemme teidän rakkaanne.

Kioski

X:llä oli jossakin vaiheessa oma kioski muutaman vuoden. Se oli sisäkioski vanhan kaupan tiloissa, joka aikanaan oli rakennettu asunnon yhteyteen.

Kysyin silloin, oliko kioskin pitäminen tai kauppiaan ammatti hänen pitkäaikainen haaveensa. Vastaus oli ei, vaan asuintilat tarjosivat tällaiseen työhön mahdollisuuden.

Tässä pienessä huomiossa näkyy mielestäni vanhan kansan ja nykyajan ihmisten ero. Me nuoremmat unelmoimme enemmän, meille on tärkeää itsensä toteuttaminen, unelmien saavuttaminen. Yleensä olemme niiden suhteen myös kärsimättömiä. Emme jaksa odottaa tai edes nähdä paljon vaivaa unelmien eteen. Kaikki pitää saada valmiina ja helpossa muodossa.

Mutta sukupolvet ennen meitä eivät ajatelleet näin. Suurille unelmille ei annettu juurikaan tilaa. Ne eivät varastaneet pääosaa omassa elämässä. Vaan sanoakseni lyhyesti: He muunsivat käsillään olevat mahdollisuudet palvelemaan elämää. Siinä oltiin kestäviä, sinnikkäitä, kekseliäitä ja rohkeitakin. Ne olosuhteet ja tilanteet joissa elettiin olivat se maaperä joka otettiin käyttöön – oli sitten unelmia tai ei. X:n asunto tarjosi mahdollisuuden kioskin pitämiseen. Siihen ryhdyttiin. Luultavasti monet muutkin asiat elämässä noudattivat tätä mallia.

Myöhemmin seurasi sairastuminen. Joku teistä lapsista sanoikin, että pahin sairaus hänelle oli puolison kuolema. Epäilemättä hän oli siinä oikeassa. Yksin jääminen masensi x eikä hän tahtonut päästä sen yli.

Siinä oli nyt edessä asia, jota ei pystynyt enää muuttamaan elämää palvelemaan. Kaipaus yhteiseen elämään oli kova. Juhlapäivinä suru on aina suurimmillaan. Sururyhmissä joita olen pitänyt tiedän, että joulut ovat vaikeita, kun silloin suku kokoontuu yhteen. Samoin vihkipäivät ja syntymäpäivät. Silloin yksinäisyys korostuu. X:n kuolemaa edeltävä päivä oli puolison syntymäpäivä. Aivan varmasti suru ja kaipaus puristi rintaa kovemmin kuin tavallisesti.

Jumalan rakkauskirje (postinkantaja)

Te itse olette meidän kirjeemme, joka on sydämeemme kirjoitettu ja jonka kaikki ihmiset tuntevat ja lukevat. Sillä ilmeistä on, että te olette Kristuksen kirje, meidän palvelustyöllämme kirjoitettu, ei musteella, vaan elävän Jumalan Hengellä, ei kivitauluihin, vaan sydämen lihatauluihin. 2 Kor 3:2-3

Suruviesti on tavoittanut teidät – äiti/mummi on kuollut. Viesti hiljentää mielen. Suruviestejä ei koskaan oikein haluaisi kuulla, mutta aina joskus ne luoksemme kantautuvat, niille viesteille myös on avattava sydämensä ja ne on hyväksyttävä vaikka suruviesti tekeekin kipeää. Sen kivun kanssa X itse oli tullut tutuksi, kun viesti rintamalta kertoi hänen miehensä kaatuneen.

Luin teille hetki sitten kohdan Paavalin kirjeestä Korinttolaisille. Raamatunkohta saattoi tuntua teistä oudolta valinnalta. Siihen on kuitenkin perustelu, joka liittyi X:n ammattiin, tehtävään, josta hänet kylällä muistettiin. Hän oli postinkantaja. Postinkantajana hän oli tervetullut ja odotettu ihminen. Onhan postia aina mukava saada. “Kuka on muistanut minua”. Postinkantajaan kohdistuu osa siitä ilosta, mitä kirjeet tuovat mukanaan. Postin ihmeitä tekevä voima on siinä, että se tuo yhteen ihmisiä satojen kilometrien takaa. Vähämerkityksinen ei ollut sekään kirjeenvaihto, mikä puolisoiden välillä käytiin sota-aikana. Kerroitte minulle x:n saaneen paljon postia rintamalta. Ne ovat olleet hänelle tavattoman tärkeitä, mutta jotka hän myöhemmin on hävittänyt ja näin säilyttänyt kirjesalaisuuden loppuun asti.

Postin kantaminen on vanha ja perinteikäs ammatti tai tehtävä. Kirjeitä on kirjoitettu siitä asti kuin kirjoitustaito on ollut olemassa. Ja aina on tarvittu joku toimittamaan kirje perille. Myös Raamatussa tämä tehtävä tunnetaan. Suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista on kirjeitä, joita apostolit kirjoittivat seurakunnille.

Vanhaan aikaan, ennen virallista postilaitosta, kirjeet suljettiin sinetillä, jotta voisi varmistua kirjesalaisuus, ja jotta kirjeen aitous voitaisiin todistaa. Raamatun kirjeet laitettiin luotettavan ihmisen matkaan, jonka myös vastaanottaja tunnisti.

Lukemani Raamatun kohta on sillä tavalla merkillinen, että se tuo ajatuksiin kirjeistä hieman toisenlaisen näkökulman. Paavalin esittämän ajatuksen perusteella voidaan sanoa, että myös me itse olemme kirjeitä. Jokainen meistä on elävä kirje. Kristittyinä me olemme Jumalan rakkauskirjeitä tässä maailmassa. Lapsena toimitettu kaste on sinetti joka on todisteena Jumalan kirjeen alkuperästä.

X oli viestin välittäjä ammatissaan postinkantajana. Mutta hänen elämänsä on myös Jumalan rakkauskirje. Meidän elämästämme muodostuu kirje. Ja te olette lukeneet sitä kirjettä.

Te itse tiedätte parhaiten mitä yksityiskohtia tuo kirje pitää sisällään, mikä siellä on ollut iloista ja hauskaa, mikä taas surullista ja vakavaa. Tiedätte mikä kyyneleet on saanut aikaan. Tiedätte mistä nauru kumpusi.

Kirjeessä, jonka x:n elämä muodostaa on luettavissa rakkaus ja huolenpito teitä lapsia ja lastenlapsia kohtaan. Mutta hänen rakkautensa, sisukkuutensa, työnsä ja uhrautumisensa heijastaa myös sitä rakkautta, jolla Jumala lähestyy teitä. Siksi voidaan sanoa, että hänen elämästään muodostuu Jumalan rakkauskirje.

Tiedämme sen, että mikään kirje ei jatku loputtomiin. Jokainen kirje päättyy lopputerveisiin ja toivotuksiin. Mitenkä Helvin kirje päättyy, mitä hän sanoisi sinulle nyt? Ehkä sinun sydämeesi, jokin sellainen sana on painunut, joka on sanottu Helvin äänellä. Tänään on kuitenkin viimeisten viestien ja jäähyväisten aika. Te sanotte ne kukkasin.

Elävinä rakkauskirjeinä meidät lähetetään takaisin Jumalan luokse. Hiekkaisella ristinmerkillä sinetöimme tämän kirjeen. Enkeli on viestinviejä ja hän kuljettaa kirjeen perille.

Me tiedämme että siellä Jumalan luona on yksi mies odottamassa tämä kirjeen saapumista – sillä se merkitsee jälleennäkemistä. Sen jälleennäkemisen me heille varmasti suomme. Erossaolemisen kipu, mikä x:llä oli, on vihdoinkin päättynyt. Se viesti, mikä teille saapui suruviestinä, on taivaassa saanut suuren ilon aikaan. X on päässyt taivaalliseen kotiin. Siellä ovat odottaneet toiset rakkaat häntä. Tällaiseen toivoon ja tällaiseen uskoon Kristus meidät on kutsunut.

Elämän pelisäännöt

Kun katsoin kuvia äidistänne, hän oli hentorakenteinen, naisellinen nainen. Siksi tuntuu oudolta ajatella, että hän on ollut töissä Raumarepolassa trukkikuskina ja ohjannut kraanaa. Samon hänen kiinnostuksensa jääkiekkoon on tuntunut oudolta. Hennolle naiselle nuo asiat ovat tuntuneet vähän äijämäisiltä.

Piispa kävi koululla. Lapset olivat keksineet kysymyksiä. Ja ne olivat yllättävän vaikeita. Eräs kysymys kuului. Noudattaako piispaa kymmentä käskyä, elääkö hän käskyjen mukaan vai onko tullut rikottua niitä? Joutuuko piispa pyytämään anteeksi?

Hän vastasi että elämään kuuluu pelisäännöt. Jääkiekossakin on pelisäännöt. Mutta kukaan pelaaja ei pysty pelaamaan koko peliuraansa niin, ettei rikkoisi sääntöjä. Joskus rikkeet ovat pienempiä joskus pelitilanteessa tulee tehtyä isompiakin rikkeitä. Tuomari viheltää pilliin ja rangaistukseksi pelisääntöjä rikkonut pelaaja pistetään jäähylle.

Kymmenen käskyä on annettu meille elämän pelisäännöiksi. Mutta ero jääkiekkopeliin tulee siinä, että tuomari ei vihellä peliä kesken ja pistä jotakuta sääntöjen rikkojaa jäähylle. Vasta elämän lopulla pelin pöytäkirjat kaivetaan esiin.

Me olemme mahdollisesti tehneet elämässä maaleja, kun olemme onnistuneet jossakin. Olemme saavuttaneet tavoitteitamme. Ne on tilanteita, joissa verkko on heilahtanut ja punainen valo palaa. Mutta myös omassa päässä verkko heiluu. Joskus tuntuu että laukauksia tulee tyhjään maaliin, vartioimattomaan maaliin. Elämän pelikentällä tulee tappioita ja pistemenetyksiä. Mutta sitten on vielä niitä pelitapaamme kuuluvia asioita. Olemmeko saaneet pisteitä reilulla pelillä. Olemmeko käyttäneet elämän pelissä laittomia keinoja: koukkausta, häirintää, korkeaa mailaa.

Osa niistä meidän hienoista maaleistamme on todellakin tehty tyhjään maaliin, mutta omaan päähän.

Ihmisen elämää ei pysty elämään niin, etteikö sääntöjä tule rikottua ja etteikö anteeksipyytämiseen ole aihetta. Piispa sanoi, että hänellekin rikkeitä tulee. Pöytäkirja pelin jälkeen ei ole puhdas. Piispakin tarvitsee armoa ja anteeksiantamusta.

Meidän kannaltamme on tärkeää, että loppuottelu on käyty Jeesus on voittanut pelin meidän heikosta pelaamisestamme huolimatta.

Mielisairaanhoitaja

 Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon… Jes 9:1-6

Kuoleman varjot ovat tulleet teidän yllenne. Tietoisuus siitä, että ihmisen elämä tapahtuu kokonaisuudessaan kuoleman varjon maassa, se ei yleensä ole pinnalla tai ajatuksissamme, mutta X:n kuolema on tehnyt sen teille todelliseksi.  Maailma, jossa elämme, on paikka, jossa synnytään ja kuollaan. Kuolema on niin ahdistava ja pelottavakin asia, että mieluusti pyyhimme sen pois mielestämme. Mutta on tilanteita, jolloin joudumme kohtaamaan sen tosiasian kaikessa ankaruudessaan. Kun sairastumme tai olemme menettäneet läheisemme. Kuoleman varjot näyttäytyvät silloin voittamattomilta ja kaiken nieleviltä, mutta joulun valon kerrotaan koittavan juuri tähän pimeyteen. Juuri ne jotka ovat surun murtamat kuulevat profeettojen ja enkelien viestin: Vapahtaja Jeesus syntyy ja tuo armon tullessaan.

Kun ajattelen tänään joulun läheisyydessä X:n elämää, sen käännekohtia ja työtä, jota hän on tehnyt, siitä nousee mieleeni ajatuksia ja kysymyksiä.

X teki sairaanhoitajana mielisairaalassa pitkän työuran. Työ ei suinkaan ollut siitä helpoimmasta päästä, varsinkaan vuosikymmeniä sitten.

Ala on kehittynyt paljon tänä aikana, varsinkin lääkitys. Potilaat olivat ennen lääkkeiden kehittymistä levottomia ja vähän arvaamattomiakin. Työstään oli sanonut, että täytyi aina olla silmät takana (selässä). Jatkuvasti sai olla varuillaan.

Tytär Y, kerroit, että lapsena myös näit, minkälainen paikka sairaala oli. Kysyin tuntuiko se pelottavalta lapsen silmin. Sanoit, että pelottava se ei ollut. Mutta siellä ihmisten sairaus ja heikkous näkyi. X oli kymmeniä vuosia nähnyt sellaista ihmisten särkyneisyyttä, mitä pitkään on salattu ja häpeilty. Samalla hänen työnsä on ollut sellaista, mikä on joutunut jättämään salaisuuden verhon taakse, vaitiolovelvollisuuden piiriin, jotta ihmisten yksilöllisyyttä ja loukkaamattomuutta kunnioitettaisiin. Tämä on ollut äärettömän arvokasta työtä. 

Jäin kuitenkin pohtimaan myös X:n omaa särkyneisyyttä. Mielessä kävi sellainen tulkinta, että jokin sisäinen haavoittuminen hänellä oli koska … a, b, c… Siihen laaksoon, johon kuuluvat kuoleman varjot, kuuluvat myös sielujemme haavat, kärsimykset ja sairaudet. Elämäämme kuuluu kipuja, pettymyksiä ja syyllisyyttäkin. Myös kaiken tämän Jumala on nähnyt ja kuullut rukouksemme ja ottanut sen kantaakseen. Elämän taistelukentällä haavoittumisen jäljet parannetaan profeetan mukaan, kun Jeesus tulee kuninkaaksi.

 

Sana – kirjapaino

Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntynyt ilman häntä. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Joh 1:1-5, 14

Maanantaina x halasi teitä viimeisen kerran. Se oli luja rutistus – sillä se oli myös surullinen eron hetki. X tiesi, että hän on teidän kanssanne viimeisen kerran. Lähtölaskenta oli jo alkanut ja pian hän olisi pois tästä maailmasta kuoleman rajan tuolla puolen. Sitä lujempi on halaus, mitä kauemmas mennään ja mitä pidempi ero on edessä.

X tunnettiin täällä laajasti. Teillä oli kirjapaino ja sen myötä monet esitteet, lehtiset, mainokset ja julisteet tulivat todellisiksi. Kun keskustelimme tätä toimitusta varten, sanoitte, että oma kirjapaino oli ollut X suuri haave. Tällainen haave kuulostaa kirkonmiehen korvaan todella hienolta. Onhan kristinusko kirjan uskonto ja kirjanpainotaidon keksiminen 1400-luvulla on näytellyt kirkon historiassa merkittävää osaa.

Siksi minua alkoi kiinnostaa, mikä hänen haaveessaan oli se varsinainen ydin. Haaveet ja unelmat kertovat paljon ihmisestä. Liittyikö haave enemmän painokoneiden tekniikkaan, johon hän oli saanut opin vai liittyikö se kenties enemmän siihen, mitä näillä koneilla saadaan aikaan. Kuvittelen, että se liittyy juuri tähän jälkimmäiseen. Sillä unelmiin liittyy uskoakseni aina ajatuksia elämäntehtävästä ja kutsumuksesta.

Sanat, kirjaimet, merkit ja symbolit, niihin on kätketty inhimillisen kulttuurimme syvimmät jäljet. Puhuttu sana vaimenee. Sen saattaa joku muistaa 30 vuotta ehkä pidempääkin. Mutta kirjoitetut sanat, säilyvät silloinkin kun kukaan niitä ei enää muista.

Tällaiseen viitekehykseen x elämäntyö liittyi. En tiedä, minkälaisena hän itse koki kutsumuksensa, milloin koki täyttymystä ja onnellisuutta työssään. Osa yrittäjän elämän kamppailusta liittyy luonnollisesti siihen kuinka kannattavaksi yritys saadaan. Mutta kutsumukseen liittyvä mielekkyys tulee jostakin muusta kuin taloudellisista asioista. Se jokin muu saa jaksamaan vaikeinakin aikoina.

Haluan vielä palata sanan asemaan, mutta nyt sen hengellisessä ja uskonnollisessa käytössä. Jumalaa ei kukaan ole nähnyt, Jumalasta meillä on olemassa vain hänen sanansa. Siksi kristinuskossa on aina arvostettu kirjoitettua sanaa. Sanat ovat siksikin merkillisiä, että niissä on jumalallista voimaa – maailmat on luotu sanalla. Raamatun luomiskertomus kuuluu tutulla tavalla: Jumala sanoi: Tulkoon valo ja valo tuli.

Johanneksen evankeliumi, jota alussa teille luin liittyy luomiskertomukseen ja sanalla luomiseen. Se puhuu Jeesuksesta käyttäen hänestä nimitystä Sana. Hän on Jumalan Sana, jonka kautta kaikki on saanut syntynsä. Hän on Jumalan sana, joka tuli lihaksi. Hän tuli tuomaan Jumalan sanan ihmisille, jotka olivat sen kadottaneet. Sillä Sanassa oli elämä. Koko luomakunnan raskaana taakkana taas oli kuolema.

X rukoili elämänsä viimeisenä päivänä, hän haki turvaa Jumalasta. Kaikkivaltiaan turva on häntä varten ollut kaiken aikaa olemassa. Me saamme uskoa ja luottaa siihen, että eläväksi tekevä Jumalan sana, oli kirjoitettu hänen sieluunsa ja kantaa hänet perille Jumalan kirkkauteen. Siksi myös sen viimeisen halauksen yhteydessä lausutut sanat on hyvä tallettaa muistoihinsa: nähdään, nähdään. nähdään.

Me uskomme iankaikkiseen elämään ja rakkaiden jälleennäkemiseen. Kun saatamme teidän läheisenne X Jumalan huomaan, teemme sen turvallisin mielin, luottaen siihen, että hän on odottamassa teitä ja rukoilee nyt teidän puolestanne.