Uurnan laskeminen eli maahan kätkeminen Torstai, mar 13 2008 

Kun vainaja on viety tuhkaukseen siunaustilaisuuden jälkeen, kaikki ei ole saatettu vielä loppuun. Joidenkin päivien jälkeen uurna on haettavissa ja se voidaan laskea hautaan. Seurakunnan asia on tässä myös tukea omaisia. Miten silloin toimitaan? Kirkon toimitusten käsikirjassa on tällaista tilannetta varten myös oma kaavansa.

Käsikirjan malli on seuraava

virsi

johdanto: alkusiunaus, johdantosanat

psalmi

raamatunluku

mahdollisesti puhe

rukous

isämeidän rukous

siunaus

virsi

 

Luulen kuitenkin, että omaisten toivomus lähenee sellaista muotoa, missä on vain virsi ja vapaa rukous vainajan ja surevien puolesta. Käyttäessäni käsikirjaa minulle on tullut vaikutelma, että käsikirja on tässä esteenä – omaisten ja lohduttavan papin välissä. Se edellyttää vaihtoehtoisesti kahta asiaa. Käsikirjan huolellisempaa sisäistämistä ja luontevampaa käyttöä tai käsikirjan jättämistä työpöydälle.

Käytännöllinen tapa Torstai, mar 13 2008 

Mikäli kirkkoon kuulumattoman vainajan kohdalla omaiset eivät halua kirkollista siunausta tai muista syistä johtuen sellaista ei voida toteuttaa, joudutaan miettimään muita vaihtoehtoja vainajan hautaan saattamiseksi. Mitä ilmeisemmin tässä tulee yleistymään tuhkaus. Seurakunnassamme tulin puolivahingossa huomanneeksi tällaisen käytännön.

- Kirkosta eronnut oli eläessään ilmaissut selvän toiveensa siitä, että kirkollista siuausta ei järjestetä.

- Vainajan jäähyväiset jätettiin sairaalan kappelissa, josta arkku vietiin polttoon.

- Uurnan laskeminen hautaan onnistuu myös pienellä porukalla ja ilman seurakunnallisia kourkeroita. Toisaalta sukulaisten kesken voi pitää muistotilaisuuden tämän uurnan laskemisen jälkeen.

 

Tällainen käytäntö ei aiheuta harmaita hiuksia tai ylimääräisiä ongelmia,  jos tarpeeksi ajoissa sopii tai ottaa selvää sairaalan kappelin / hiljaisen huoneen käytöstä.  

Olin eräässä toisessa yhteydessä mukana laskemassa uurnaa hautaan. Olen näissä yhteyksissä huomannut, että käsikirja käytäntöineen tuntuu omaisista ylimääräiseltä. Sen olisi hyvä pystyä toimittamaan kauniisti ja ilman koukeroita. Luulen, että monet omaiset haluavatkin tehdä sen keskenään.