Olen joutunut miettimään uudelleen, miten toimia kirkkoon kuulumattomien hautaan siunaamisen suhteen. Yleensä olen tähän asti siunannut ja ollut pyydettäessä muistotilaisuudessakin mukana.
Yleislinja on ollut se, että jos ei vainaja ole eläessään selvästi ilmaissut tahtoaan kirkollista siunaamistaan vastaan, siunaus on toimitettu omaisten pyynnöstä.
Kun yhteiskunta on moniarvoistumassa, on selvää, että kirkon jäsenyydelle tai sen puuttumiselle tulee entistä enemmän painoarvoa. Siihen on siksi myös suhtauduttava vakavammin. Usein kuulee sanottavan, että henkilö on eronnut kirkosta rahan tähden. Jos kysymys on rahasta, eikö sekin ole arvovalinta. Miten siis toimia?
(pieni lisäys tehty tähän postiin 1.1.07 & 1.11.2009)
Piispankokouksen pöytäkirja syksy 2009, jossa asiaa käsitellään: (pdf-dokumentti). Asiasta kiinnostuneiden on hyvä siihen tutsustua. Selvitystyön mukaan kristillistä hautaansiunaamista tulisi pitää lähtökohtana, kun omaiset sitä pyytävät, vaikka vainaja ei olisi ollut kirkon jäsen ja vaikka häntä ei olisi edes koskaan kastettu! Itseäni päätös kummastuttaa. Näyttää siltä, että kirkko ei halua kilpailevaa toimintaa. (23.11.09)
Vantaan Lauri: Kirkkoon kuulumattomia siunataan hautaan viikoittain
Kotimaa: Oulun kapituli perää piispankokoukselta ohjeita
Karkkilan seurakunnan käytäntö
