Silloin Mooses sanoi: “Anna siis minun nähdä kunniasi.” … Herra sanoi vielä: “Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” … saat nähdä minut takaapäin, mutta minun kasvojani ei kukaan saa nähdä.”
2 Moos 33:18-23
On viimeisten sanojen aika. Vastaus jää kuoleman verhon tuolle puolen. Salaisuuksien verho pysyy kiinni ja kätkee iäksi teidän rakastamanne ihmisen.
Teidän surussanne minua kosketti se, että X kuolema tuli täysin varottamatta. Teidät on äkisti vedetty keskelle myrskyn silmää, ilman, että kukaan olisi nähnyt taivaan vähitellen tummuvan ja tuulen voimistuvan. Lisäksi tuntui jotenkin hämmästyttävältä, että kuolema ei juuri koskaan ole X lähipiirissä varoittanut. Se on ennenkin ollut tällaista. Inhimillisesti liian nuorena kuolleiden määrä on suuri. …Surun syvät arvet näkyvät X historiassa ja myös monen teidän historiassanne. Nyt surun jälkiä tulee lisää.
Miksi Jumala ottaa toisen pois ja toisen antaa elää. Miksi yhdessä perheessä ja suvussa isät ja pojat menehtyvät kolmekymmentä vuotta toisia aikaisemmin? Jos Jumalan vallassa on ihmisen elämä ja kuolema, eikö hän olisi voinut antaa X lisää aikaa. Tätä me kysymme tällä puolen salaisuuden verhon.
Tänään kirkossa on vietetty Kolminaisuuden päivää. Aihe on ollut salattu Jumala. Salatun Jumalan edessä me olemme myös nyt. Jumala on tuon salaisuuden verhon takana. Me emme näe häntä. Nyt tuo verho tuntuu raskaalta. Se tuntuu peittävän kaiken iloisen, onnellisen ja hyvän. Salatun Jumalan salattu tahto näyttäytyy meille joskus mielettömältä ja julmalta. On kuin Jumala olisi kääntänyt meille selkänsä. Niin tyhjältä kuin se nyt kuulostaakin, meille jää vain hiljainen nöyrtyminen ja luopumisen tie.
Mutta surun pimeydenkin keskellä meillä on lupa katsoa ja nähdä myös siunauksen jälkiä. Siunauksen jäljet ovat ristin muotoisia.
Jumalan tutkimattomuuden ja salaisuuden läpi paistaa siunauksen risti. se lupaa meille armoa ja anteeksiantamusta. Se lupaa meille katoamattoman elämän.
