Hautaus – 19. liian varhaisesta kuolemasta
Jer 10:23-24 Ihmisen tie ei ole hänen omassa vallassaan
(Kun kohtalaisen nuori ihminen on kuollut) Kun vakava sairaus ja kuolema kohtaa nuoren ihmisen, nuoren äidin, on vaikea ohittaa tapahtunutta olankohautuksella, toteamalla, että kuolema kuuluu elämään. Kaikkien on kerran kuoltava. Vaikka tämä pitää paikkansa, niin se ei paljon lohduta. On paljon helpompi hyväksyä se, että vanhukset kuolevat saatuaan elää täyden määrän. Mutta miksi nuoren on kuoltava. Haluaisimme uskoa elämään, iloon ja kauneuteen tämän elämän keskellä. Tällaisina hetkinä se on vaikeaa.
Kurita minua Herra mutta älä kohtuuttomasti, sanoo Jeremia. Jumala on lujalla kädellä tarttunut X:n elämään. Eikö tässä ole jo kuritusta kohtuuttomasti. On luonnollista, että syytämme tällaisessa tilanteessa Jumalaa tunteettomuudesta ja kovuudesta. Mutta hän on myös ainoa jonka puoleen voimme syytösten jälkeen kääntyä rukouksin. -> Ihmisen tie ei ole hänen omassa vallassaan. Elämä ei ole meidän hallinnassamme.
Tutkimattomat ovat Jumalan tiet ja hänen tuomionsa. (Room 11:33-34)
Liian varhain
Tekstinä Jeesuksen kuolema ristillä
X elämä on päättynyt 25-35 vuoden ikäisenä. Se on liian varhain. Itse asiassa nuo sanat: liian varhain, ovat mieleeni nousseet kovin usein, kun ajattelin hänen elämäänsä. En tuntenut häntä henkilökohtaisesti, enkä siksi voi sanoa olevani täysin oikea henkilö tekemään tällaisia päätelmiä, mutta sen keskustelun perusteella, mikä minulla siskon kanssa oli, tulin aina uudelleen näiden sanojen pariin: liian varhain.
Liian varhain X menetti lapsuuteen kuuluvan huolettomuuden, kun hänen vanhemmat eivät omien ongelmiensa tähden kyenneet huolehtimaan lapsistaan.
Liian varhain X joutui itse vastuuseen elämästään ja huolehtimaan nuoremmasta siskostaan.
Liian varhain hän menetti äidin läheisyyden ja sylin, kun äiti joutui hoidettavaksi.
Liian varhain hän menetti kodin kun teidät X ja Y sijoitettiin toiseen perheeseen.
Yhteys isään kuitenkin säilyi, ja hänellä oli tärkeä sija X elämässä. Mutta liian varhain hän menetti isänsä, kun hän löysi tämän kuolleena kotoaan.
Liian varhain X menetti terveytensä onnettomuuden mahdollisesti jopa rikoksen seurauksena.
Tuohon elämään on ymmärtääkseni täytynyt sisältyä paljon surua – ainakin ulkopuolisen tarkkailijan mielestä. Liian varhain hän joutui liian raskaiden taakkojen kantajaksi. Ne eivät voi olla jättämättä jälkiä sisimpään
Maailma ei tunnu oikeudenmukaiselta. Eikä se sellainen olekaan. Elämän lahjoja tai pelimerkkejä ei ole jaettu tasan kaikkien kanssa. Toisilla lähtökohdat jo syntyessään näyttävät olevan helpommat ja turvatummat. Toiset joutuvat kamppailemaan osastaan onneen jo pienestä pitäen. Oikeudenmukaiselta ei tunnu varmasti myöskään kaikki vastoinkäymiset, joita elämässä kohtaamme.
Elämän vaikeudet voivat johtaa meitä kahteen suuntaan. Vihan ja katkeruuden suunta on yksi vaihtoehto ja toinen suunta johtaa meitä enemmän armahtavaiseksi ja kiitolliseksi.
Tiedämme, että X elämän hallinta oli välillä hukassa. Ehkä siinä näkyi silloin enemmän sulkeutumisen ja katkeroitumisen suunta. Mutta vuoden takainen vammautuminen pysähdytti hänet hyvin rajusti.
Lääkärien mukaan odotusarvoa selviytymiselle ei juuri ollut. Ennusteen mukaan hän joko kuolee tai vammautuu vakavasti. Mutta hän sai vuoden armon aikaa. Hänen toipumisensa oli ihme. Tuo vuosi oli varmasti Jumalan kutsumisen ja puhuttelun aikaa. Vuosi oli erilainen.
En tiedä kuinka kiitollinen hän oli yleensä elämässään eri asioista, mutta viimeisen vuoden aikana ainakin sinä Y tulit kiitoksen sanan kuulemaan useastikin. Tuon vuoden aikana opittiin tuntemaan hieman erilainen X. Hieman rauhoittuneempi. Ehkä kaiken kokeman läpi hän oli löytänyt myös tuon elämän toisen suunnan, joka on valmis antamaan anteeksi, joka on valmis kiittämään kaikesta.
Luin evankeliumista Jeesuksen viime vaiheista. Jeesus kuoli liian varhain. Mutta me tiedämme että kaikki ei jäänyt siihen. Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista. Näihin pitkänperjantain ja pääsiäisen tapahtumiin perustuu kristillinen toivomme.
Me tiedämme ja tunnemme oman elämämme. Siihen kuuluu paljon sellaisia asioita, joiden olisimme toivoneet menevän toisin. Emme elämässä ole koskaan vain huonojen olosuhteiden uhreja. Me olemme myös tehneet vääriä valintoja, olemme rikkoneet itseämme, läheisiämme ja Jumalaa vastaan. Tämän syntiemme syyllisyyden tähden Jeesus kärsi kuoleman, uhrikuoleman. Meillä on siihen turvautuen mahdollisuus saada kaikki anteeksi Jumalalta.
Jeesuksen ylösnousemukseen perustuu taas iankaikkisen elämän toivomme. Niin kuin Jeesus nousi kerran kuolleista, samalla tavalla, kuolema ei ole meille, jotka elämämme olemme antaneet hänen haltuunsa, kuolema ei ole viimeinen sana.
Näistä käsin voi syntyä myös elämän syvimmän kiitoksen sana.
Me olemme hyvästelemässä X. Hän joutui menettämään mielestämme epäoikeudenmukaisesti liian paljon liian varhain. Me rukoilemme, että Jumala armossaan pyyhkisi hänen kyyneleensä ja korjaisi kaiken hyväksi.
toukokuu 15, 2009 kello 7:30 ip |
En ymmärrä miksi herrani kurittaa minua näin paljon? eikö hän tajua että jos tätä jatkuu niin elämäni loppuu tähän. Hän näkee meidän kaikkien askeleet ja mitä ollaan koettu ja koetaan, hän sitoo haavat ja parantaa ne, hän rakastaa meitä kaikkia. Ja on sanottu että Jumala rakastaa sitä jota hän kurittaa, eli hän on monta monta monta monta vuotta kurittanut minua sen takia koska välittää ja rakastaa minua? Jumalani haluaa siis nähdä kuinka kärsin?Elämäni on ollut yhtä Helvettiä, olen 18 vuotias ja tähänkö elämäni nytten päättyy? En ole saanut kokea iloa enkä rakkautta. Kaikki minulta vietiin pois, ja Jumala vastaa tähän ”tein niin koska rakastan sinua” Kun näitä ajattelee miettii aina Pahaa Jumalasta, Uskoni säilyy aina ja ikuisesti vaikka kuolema minut korjaakin pian pois!en syytä jumalaa, en syytä ketään. Minulle ei kai ole tarkoitettu yhtään onnea tässä elämässä!
toukokuu 15, 2009 kello 9:22 ip |
Hei Sirli!
Sanoit että elämäsi on yhtä kärsimystä eikä sille näytä tulevan päätöstä. Kirjoituksesi perusteella en tiedä paljoakaan siitä pimeästä, jossa nyt kuljet. Siksi sanani ovat hyvin haparoivia.
Kirjoitit että sinulta on kaikki viety pois ja sinun tekisi mieli kuolla. Toivon kuitenkin, että usko, mikä sinulla kaikesta huolimatta on, rohkaisisi sinua jatkamaan tarkoituksen etsimistä. Tuska ei ole lopullista.
toukokuu 16, 2009 kello 5:46 ip |
Hei!
Ajattelin itsekkin joskus niin ettei tämä ole lopullista, että joskus tämä tuska ja kärsimys loppuu. Mutta olen niin monta monta vuotta kärsinyt ja koko ajan menen yhä syvemmälle kuoppaan josta en pääse pois. Elis siis pahempaan päin koko ajan. Uskokaa pois sitä ei kauan jaksa, kun tarpeeksi kauan joutuu elämästä taistelee alkaa jo toivo hukkumaan.
Se on vain niin vaikeeta yrittää jatkaa elämää, kun sellanen taakka painaa koko ajan harteilla, se tuska se ei helpotu. Kuoleminen olisi helpompaa, olisi helppoa lähteä, saisin ainakin olla rauhassa.
toukokuu 17, 2009 kello 7:03 ip |
En tiedä mitä sanoa, koska en oikeasti tiedä mistä on kysymys. Uskon kyllä sen, että jokaisella ihmisellä on sietoraja, minkä yli ei kestä eikä jaksa. Mutta silti haluan kannustaa ihmisiä asettumaan elämän puolelle kaikissa tilanteissa.
toukokuu 17, 2009 kello 8:53 ip |
En halua kuolla, mutten halua kestää tällästä. Haluisin nauttia elämästä mutten pysty,ihan turhaan rukoilen joka ilta Jumalaa että ”anna uusi parempi päivä” kun aamulla kaikki kärsimys ja tuskaa jatkuu. Voi siis sanoa että jokainen uus päivä on yks askel alaspäin, koko ajan menen alaspäin, ei näy sitä tietä mikä veis ylös aurinkoon.
On niin vaikeeta Uskoa ja toivoa sitä parempaa huomista, olen monta vuotta rukoillut sitä. Ja olen huomannut ettei sitä ole tullut. Koko elämäni aikana minulla on ollut tasan 2 hyvää muistoa, mitä muistelen. Pienenä elämäni oli jo yhtä kärsimystä ja se jatkuu.
Sitä alkaa miettimään ja säälimään itseänsä, Kuitenkin kysymys herää Miksi?Eikö kaikki ansaitse vähän iloa ja rakkautta elämään?
En halua olla mikään itserakas, mutten koskaan ole kenelekkään mitään pahaa tehnyt, en koskaan ketään satuttanut, olen aina auttanut niitä jotka apuani ovat tarvinneet. Olen auttanut monia ihmisiä sekä kavereitani. Olen mielestäni ollut hyvä ihminen tähän asti, joten miksi tämä kaikki tuska?
Jos jotain väärin olen tehnyt, haluan toisen mahdollisuuden ja korjata kaiken. Miksi en voi saada sitä? En tosiaankaan haluisi kuolla, sillä Olen vasta 18, Uskon ja toivon silti että Huominen tuo jotain uutta ja parempaa, mutten tiedä kuinka kauan jaksan uskoa. Ja kauan jaksan kestää tätä tuskaa, olisi helppoa katkaista elämän lanka, silloin en ainakaan kärsis enään. Mutta ehkä muut ihmiset kärsivät, enkä halua satuttaa ketään.
Mitä minä teen?Mitä jos en jaksa enää huomenna?
Miksi En voi saada toista tilaisuuttani, jos saisin en joutuisi lähtemään täältä. Ei kaikkea jaksa kestää ikuisesti. Ehkä elämäni on sitten tässä.
toukokuu 18, 2009 kello 6:57 ap |
Hyvä Sirli!
Huomaat varmaan, että tällaisessa avoimessa blogissa on vaikea keskustella asioista, jotka eivät julkisuutta kaipaa. Keskustelussa ei oikein voi päästä eteenpäin. Siksi ehdotan, että halutessasi voit kirjoittaa minulle sähköpostia tuomo.lindgren(at)evl.fi. – (at) merkki on luonnollisesti korvattava oikella merkillä @.
En väitä että voin ratkaista ongelmiasi ja muuttaa elämäsi paremmaksi. Mutta ainakin voisimme keskustella asoista niiden omilla nimillään. Mikä on se kärsimys, joka sinut sitoo. Onko se ylipäätään asia, johon voi vaikuttaa (invaliditeetti tai vastaava), onko omalla suhtautumisella ja näkökulman muutoksella mahdollisuus saada elämäänsä tasapainoon? Vaatiiko asia lääkärin hoitoa? Onko kysymys häpeästä? Liittyykö se enemmän ihmissuhteisiin, perheeseen, seksuaalisuuteen tms?
Ensi lauantaina menen siunaamaan hautaan traagisesti kuolleen sukulaismiehen. Hän on ollut mukana AA-toiminnassa ja sitä perua hänen vuoteensa yläpuolella on ollut tuttu rukous.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa. Rohkeutta muuttaa mitkä voin. Viisautta erottaa nämä toisistaan.