Hautaus – 18. lapsi aihe

Sopivia tekstejä lapsen siunaamiseen voi löytyä nelännen joulupäivän teksteistä (viattomien lasten päivä). Siinä ei tosin ole vuosikertojen vaihtelua: antifoni on vaikuttava.

Vuodata sydämesi tuska Herran kasvojen eteen. Kohota kätsei häntä kohti lastesi elämän puolesta. Valit 2:19

Mooses-vauva jätetään kaislakorissa virran vietäväksi. 2 Moos 1:22-2:10 Herodeksen lastensurma (Raakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole) Matt 2:13-21

Jes 49:14-16 Lapsi hoidossa

Monelle äidille on varmaan tuttu kokemus, kun lasta viedään ensimmäistä kertaa hoitoon päiväkotiin tai hoitotädin luokse. Lapsi itkee lohduttoman epätoivoisena, kun äiti lähteekin pois ja jättää lapsen sinne. Lapsi itkee vaikka hänelle on monta kertaa sanottu, että isä hakee hänet iltapäivällä. Silti lapsi kokee, että hänet on hylätty kokonaan, kun äiti lähtee töihin. Lapsi ei osaa ajatella tulevaisuutta, vaan elää vain sitä kulloistakin hetkeä

Myös vanhemmat ovat murheissaan lapsen epätoivon tähden. He eivät haluaisi, että lapsi tuntee kipua.

Ajattelen, että kuoleman edessä me olemme kuin tuo lapsi, joka on vain hetken erossa vanhemmistaan ja silti itkee. Me pelkäämme kuoleman lähestyessä kuin lapsi, että jäämme yksin, että meidät kokonaan hylätään, että mitään lohtua ei ole. Joudumme murhemielin jättämään hyvästit omaisillemme, jotka ovat tulleet saattamaan meitä kuoleman porteille asti. Sen pidemmälle ei voi saattaa.

X ei paljon murehtinut itseään ja omaa kuolemaansa. Hänellä oli sydämessään usko, että taivaan Isä kyllä hakee hänet. Enemmän hän murehti perheensä tähden, sitä ikävää ja surua, joka heille tulee. Ehkä enemmän olikin niin, että hän oli se vanhempi, joka saatteli lapsiaan hoitoon ja murehti sitä, että heillä on paha olla. Hän tiesi lastensa murheet kuitenkin sellaisiksi, että ne vaihtuvat vielä jälleennäkemisen iloon. Ero kestää vain hetken, sillä isä tulee hakemaan lapset uuteen kotiinsa.

Lapsi kysyy kuolemasta

Äiti, mitä kuolema on? Tekeekö se kipeää?

Rakas lapsi, muistatko, miten sinulla oli tapana ennen leikkiä koko päivä niin, että sinä illalla olit aivan liian väsynyt riisuuntumaan ja nukahdit äidin sänkyyn? Aamulla sinä ihmeeksesi heräsit kuitenkin omassa huoneessasi ja omassa sängyssäsi. Joku oli nimittäin rakastanut sinua ja hoitanut sinua. Isä oli kantanut sinut voimakkailla käsillään omaan huoneeseesi. – Tällaista on kuolema. Me aivan yksinkertaisesti heräämme aamulla ja olemme toisessa tilassa – siinä huoneessa, johon me kuulumme – ja juuri siksi, koska Herra Jeesus on rakastanut meitä. (Juhani Rekolan kirjasta: Kuitenkin Jumala on)

Miten sinne taivaaseen pääsee?

Lapsi tuli kysymään minulta hautajaisissa isänsä rohkaisemana, miten sinne taivaaseen oikein pääsee? Hän oli ollut katsomassa kun isomummua laskettiin hautaan. Sama tyttö oli silloin kysynyt, miksi mummu sinne laitetaan. Nyt jäin siis miettimään miten sopivat yhteen maahan laskeminen ja taivaaseen pääseminen. Ne tuntuvat kovin vastakkaisilta asioilta.

Kysyin tytöltä, muistaako hän jonkin kauniin unensa. Hän kertoi eräässä unessa olleensa poimimassa isoäidin kanssa mustikoita. Se oli ollut hauska uni. Kerroin tytölle, että vaikka hän oli unessa metsässä poimimassa marjoja niin kuitenkin hän oli samaan aikaa sängyssään nukkumassa. Kuolemassa on kysymys vähän samasta asiasta. Isomummun ruumis lasketaan maahan, mutta samalla hänen sielunsa on Jeesuksen luona taivaassa poimimassa mustikoita.

Tämä on yritys selittää lapselle käsittämätöntä…

Isä, kuinka suuri Jumala on… onko se ihan tuon kerrostalon kokoinen. Isä: “No ajattele vaikka niin. Se on ihan hyvä ajatus pienelle pojalle.”

Joh 10:11-15 Paimenessa

Lapsuuden kokemuksissa, tuoksuissa ja äänissä on aina jotakin sellaista joka säilyy meissä koko elämämme. Haluan nostaa esille yhden pienen huomion, X:n lapsuuden kokemuksen. X kävi jo viisivuotiaana paimenessa.

Tämä ajatus pienestä tytöstä tallustamassa lehmien perässä vitsa kädessään on hyvin hellyttävä. Siihen ajatukseen sisältyy käsitys onnellisesta lapsuudesta. Näin sanomme ehkä siksi, että lehmien paimentaminen on asia, joka meidän näkökulmastamme kietoutuu jo sadun hohteeseen. Mutta X itselleen se oli silloin vastuullista työtä.

Kuitenkin minusta on mieluisaa ajatella, että läpi elämän X silmien kautta katsoi maailmaa myös se pieni paimentyttö.

Mutta ennen pitkää paimentytön tuli luopua paimentamisesta ja asettua itse paimennettavien joukkoon.

Ennen kaikkea paimenena on ollut niin kuin evankeliumissa sanottiin Jumala. Evankeliumin paimen ei olekaan pieni tyttö, vaan paimen on Jeesus itse ja me olemme hänen lampaitaan. Jeesus sanoo, että hän on hyvä paimen. Hyvästä paimenesta minulle tulee mieleen kuva Vapahtajasta, joka on nostanut pienen eksyneen karitsan syliinsä ja kantaa sen takaisin lammaslaumaan. Nyt surun kohdattua teitä haluan jättää teille yhden lohduttavan ajatuksen, Jeesus hyvä paimen, on ottanut syliinsä Lyydian ja kantanut hänet taivaalliseen lammastarhaan. Siellä hänen on hyvä olla…

Joh 10:11-15 Hyvä paimen

Valokuva, jossa X piti harteillaan (nuorinta) lastenlastaan, joka kuvassa on noin kolmen ikäinen.

Kuvasta on aistittavissa monia asioita. Ensimmäinen on lapsen ilo, kun saa olla pappan kanssa leikkimässä. Turvallisuus isovanhemman lähellä on myös aistittavissa.

Iloinen kuvassa ei ole vain lapsi. Myös X tunsi syvää onnea lapsistaan ja lastenlapsistaan. Hänellä oli suuri ilo siinä että sai pitää omaa lastenlastaan sylissään. Lapsille joiden elämä oli alussa ja kaikki mahdollisuudet edessä. Heille X halusi antaa paljon rakkautta ja niin paljon aikaa kun vain omilta töiltään ehti.

Mitä vanhemmaksi tulee, sitä tärkeämmäksi sukulaiset ja varsinkin jälkeläiset käyvät. Meillä ihmisillä on kuitenkin niin vähän niitä, jotka todella välittävät meistä, joille me olemme tärkeitä, ja jotka puolestaan ovat meille niitä joiden puolesta haluamme nähdä vaivaa.

Evankeliumissa Jeesus sanoo, että hän on hyvä paimen. Hyvästä paimenesta minulle tulee aina mieleen kuva Vapahtajasta, joka on nostanut pienen eksyneen karitsan harteilleen ja kantaa sen turvaan takaisin lammaslaumaan. Lammas on siinä niin kuin lapsi papan harteilla.

Nyt kaikkivaltiaan Jumalan ja Vapahtajamme rakastavat kädet ovat kiertyneet X:n ympärille, kun hän väsyi eikä jaksanut enää vaeltaa. Nuo kädet ovat nostaneet hänet harteilleen ja kantavat hänet pois keskeltä pimeyden ja taistelujen turvaan Jumalan taivaalliseen lammastarhaan.

Vk 498 nyt kulkee halki korpimaan..(kuin paimen kantaa olallaan pienintä karitsaa)

Lapsi sisällämme ei ymmärrä kuolemaa (liikenneonnettomuus)

… Sen järjellä me ymmärrämme, 
kun toinen lähtee, toinen jää. 
Vain pieni lapsi sisällämme 
ei sitä tahdo käsittää.

Laulu puhuu koskettavalla tavalla kuoleman erosta ja hyvästeistä joita siinä toiselle annetaan: päivä vaihtuu yöksi, jolloin toiset meistä jäävät ikään kuin päivän puolelle ja toiset astuvat kuoleman yöhön.

Laulussa puhutaan myös siitä, miten pieni lapsi sisällämme ei ymmärrä, mitä kuolema on. Järjellä jotakin ymmärrämme eron lopullisuudesta, mutta silti olemme tuon suuren ja tuntemattoman kuoleman mykistämiä. Olemme pienten lasten kaltaisia.

Pienten lasten on vaikea käsittää kuolemasta yhtään mitään. Lasten maailmassa kukaan ei oikeasti kuole. Kuolema ei yksinkertaisesti kuulu lasten maailmaan. Se on kuin nelikulmainen ympyrä. Sellaista ei ole, se on käsitteellisesti mahdoton. Tässä käsityksessä ei ole mitään pahaa. Lapsen usko voi olla meillä juuri tämän kaltainen. Jeesushan sanoo, että joka uskoo häneen ei ikinä kuole. Häneen turvautuen kuolema ei ole yön pimeyttä, vaan astumista valoon pimeästä maailmasta. Meidän maailmamme on pimeydessä ja tänne on koittanut taivaallinen valo Jeesuksen myötä. Sitä taivaan valoa kohti me teemme matkaa ja siihen valoon Teuvon olemme hyvästelen lähettäneet.

Mutta ajatellessani edelleen laulua, huomaan, että meissä asuvat molemmat puolet. Lapsi, joka uskoo, että rakkaamme ei ole poissa, vaan oven takana. Mutta myös aikuinen joka suree menetystään tietäen, että tuota ovea ei voi ihminen avata.

Laulussa hyvästellään lähettämällä toinen matkalle, johon itse ei pääse mukaan: Hyvää matkaa.

X kulki mielellään moottoripyörällä usein myös yksin. Monesti Y on lähettänyt miehensä matkaan ehkä juuri näillä sanoilla: hyvää matkaa. turvallista matkaa. Enkeleitä matkallesi.

Enkeli on kulkenut mukana myös sillä viimeisellä tieosuudella. Tänään meistä tuntuu, että X matka on päättynyt kesken. Meistä tuntuu, että hänen elämä ei tullut valmiiksi.

Kuolleena syntynyt

Sinulta ei pieninkään luuni ole salassa
virret: 248, 499, haudalla 496, laulu: Täällä Pohjan tähden alla

Luulen, että kukaan muu ei voi ymmärtää sitä surua, mikä teillä on ollut kannettavana. Voimme vain jotakin aavistaa siitä tilanteesta, kun vastasyntyneen hento ruumis on sylissä, mutta pienet sormet eivät liiku eikä pieni sydän lyö. Ei myöskään kuulu viattoman nukkumisen tuhinaa. Teidän pienokaisenne elämä ehti päättyä jo ennen hänen syntymäänsä.

Jokainen tietää kuinka vastasyntynyt on niin hauras ja haavoittuvainen. Vaikka pieni lapsi herättää meissä hellyyden ja suojelun tunteita, tulemme harvoin kuitenkaan ajatelleeksi, että se haavoittuvuus on todellista. Pieni elämänalku ei ole vain hauras se on myös särkyvä. Tänään me olemme suremassa sitä, että pieni elämän liekki ei kestänyt maailman tuulta, vaan hiipui äidin syliin ennen kuin ehti siitä sylistä maailmaan tullakaan.

Psalmissa 139, mikä alussa luettiin. Siinä sanottiin: sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Vaikka x ei ehtinyt elää elämää syntymän jälkeen, hänellä kuitenkin oli elämää sitä ennen. Omalla olemassaolollaan hän oli jo ehtinyt muuttaa teidän elämäänne, tuoda siihen iloa, odotuksia ja paljon rakkautta. Sen elämän Jumala tunsi…

Vaikka x:n elämä sammui ennen syntymää, hän ehti synnyttää teidät hänelle isäksi ja äidiksi. Ja sitä te olette hänelle edelleen – isä ja äiti, vaikka hän on poissa, – Hän myös kuuluu poissaolevanakin teidän perheeseen, vaikka häntä ei milloinkaan kannettu kotiin, vaikka hänen ääntään ei milloinkaan ehditty kuulemaan.

Tälle päivälle omistettu Raamatunjae puhuu rakkaudesta: Rakkaus ei koskaan katoa. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1 Kor 13:8,13) Ajattelen teidän rakkauttanne. Se oli lasta varten valmiina. Rakkaus ympäröi hänet koko odotusajan. Teidän rakkautenne saattaa hänet myös tänään haudan lepoon. Rakkaus ei koskaan katoa. Sellainen on rakkauden luonne.

Myös Jumalan rakkaus on hänet ympäröinyt elämän pienimmästä alusta alkaen. Jumalan rakkaus sulkee hänet nyt kokonaan syliinsä.

Siellä pieni x nukkuu, mutta kerran tulee päivä, jolloin Jeesus herättää hänet ja kaikki kuoleman unesta. Silloin x näkee vanhempansa. Silloin muistetaan vain rakkaus, joka on ollut kaiken yllä.

Tyttövauva 33. raskausviikko -emme hautaa menneisyyttä vaan tulevaisuuden

Mark 10:13-16 (Käsikirjassa s. 211)

Jokainen vanhempi haluaa lapselleen vain hyvää. Lapsen kipu ja kärsimys koskettaa vanhempia enemmän kuin mikään muu.

Vanhempien toive on se, että ‘Kunpa oma lapsi säästyisi surulta ja kivulta, kunpa hänen ei tarvitsisi kokea pelkoa ja hätää. Voisinpa suojella häntä kaikelta pahalta.’

Lapsen avuttomuus ja riippuvuus vanhemmistaan on valtavaa. Se herättää meidät vastuuseen. Lapsen hätä riipaisee meitä syvältä. Vanhemmat elävät syvästi lapsensa tunteita. Se näkyy jo siinä, kun vanhemmat jättävät lastaan ensimmäisen kerran vieraan ihmisen luokse hoitoon ja joutuvat miettimään miltä se lapsesta tuntuu, kun vanhemmat vain lähtevät pois.

Vanhemmat haluavat antaa lapselle turvan, sylin ja suojan. He haluavat vakuuttaa lapselle, että kaikki on hyvin.

Syli oli avoinna lapsen tulla, mutta teidän lapsenne matka päättyi jo ennen kuin hän milloinkaan ehti siihen syliin tulla. Elämän arvaamattomuus kosketti perhettänne.

Tavallisesti haudatessa omaisiamme ja läheisiämme, meillä on muistoja. Tänään tämän arkun äärellä ei ole yhteisiä muistoja. Enemmänkin oli vain toiveita ja odotuksia. Mutta ne olivat toiveita, jotka eivät toteutuneet; tulevaisuutta, jota ei tullut.

Menneisyyden muistojen sijaan te hautaatte tänään osan tulevaisuuttanne. Te hautaatte sellaisen elämän, jonka varttumista te ette päässeet seuraamaan. Te ette ehtineet tutustua häneen, ette pitää häntä sylissä, ette nukuttaa ettekä syöttää. Te ette ehtineet kutsua häntä omalla nimellään. Minkälainen olisi ollut hänen ensimmäinen katseensa? Kumman piirteitä hänessä olisi enemmän havaittu? Mitä hän olisi kertonut ensimmäisestä koulupäivästään? Nämä asiat jäävät kokematta. Ne ovat pieni osa sitä tulevaisuutta, jonka te hautaatte tämän arkun mukana.

Koti ja kodin rakkaus olisi hänelle kyllä ollut valmiina. Kuitenkin olemme nyt tässä tietäen sen, että me emme voi mitään kuolemaa vastaan.

Kristittyinä kuitenkin uskomme, että teidän pienokaisenne on turvassa Jumalan luona. Taivas on hänen kotinsa ja siellä hänellä on kehto. Siellä on hänelle taivaallisen Isän syli avoinna. Jumala myös antaa hänelle nimen, jonka te kerran tulette tuntemaan.

Taivaallisen Isän syli on lohdutuksen ja turvan syli teidän lapsellenne. Hänen ei tarvitse mitään pelätä. Tuo taivaallisen Isän syli on lohdutuksen syli myös teille vanhemmille ja isovanhemmille. Te saatte surussanne kääntyä hänen puoleen,