Hautaus – 17. yhteydestä, ja sen katkeamisesta
Elämä, jonka näimme ja käsin kosketimme
Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme… Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. … (1 Joh 1:1-7)
Te olette omin silmin nähneet ja käsin koskettaneet sitä, elämää, jonka tänään hautaamme. Teillä on ollut yhteys häneen. Se yhteys on ollut joskus syvä ja lämmin joskus etäisempi.
Yhteys ihmisten välillä on hyvin tärkeä. Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi, että kaipaamme seuraa ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Se on suurin ilomme maailmassa.
X:n työssä puhelinvaihteen hoitajana tuli kouriintuntuvalla tavalla esiin tämä yhteydenkaipuumme. Hän yhdisti tuhansia kertoja ihmisiä keskusteluyhteyteen laittamalla johdon oikeaan kohtaan. Silloin tarvittiin ihminen yhdistämään puhelut oikeaan kohteeseensa.
Yhteydellä on vastapuolenaan yksinäisyys. Siitä jokainen joutuu joskus kärsimään. Yhteys joko ei ole syntynyt koskaan tai sitten se on särkynyt. Monet asiat voivat saada aikaan sen, että yhteys särkyy. Seurauksena kuitenkin on yksinäisyys. Kun yhteys on särkynyt, sen uudelleen rakentaminen merkitsee sitä, että on kyettävä antamaan ja pyytämään anteeksi.
Yhteys Jumalaan on syvimmän kaipauksemme kohde. Siinä yhteydessä meillä on aina säröjä. Joskus tuntuu kuin sitä yhteyttä ei olisi. Yhteyden löytyminen vaatii yhdistäjää. Tämä yhdistäjä on Kristus. Hän tuo meille tärkeän anteeksiantamuksen sanan Jumalan luota.
1 Joh 1:1-7 jotta teilläkin olisi yhteys meihin…
Te olette omin silmin nähneet ja käsin koskettaneet sitä elämää, jonka tänään saatamme haudan lepoon. X on ollut osa teidän elämäänne ja teidän elämänne on ollut osa X:n elämää. Teillä on ollut yhteys toisiinne. Joskus se yhteys on ollut käsin kosketeltava. Se on ollut halaus tai lämmin käden puristus tai se on ollut sitä, että on vierellä, että juttelee, että näkee ja kuulee. Toisinaan yhteys on tapahtunut puhelimen tai postikortin kautta. Tai yhteys on ollut sitä, että X on ollut ajatuksissasi, kenties rukouksessasi.
Yhteys ihmisten välillä voi olla monenlainen. Aina se kuitenkin on tavattoman tärkeä. Jokainen ihminen haluaa yhteyttä toisiin ihmisiin. Jumala on luonut meidät sellaisiksi, että kaipaamme välillä aina toisten ihmisten seuraa. Toisen läheisyys on suurin ilomme maailmassa. Se että saamme pitää jotakuta vieraanamme, nauttia jonkun ystävällisyydestä, että kuulumme jonkun toisen ihmisen elämään.
Enne pitkää jokainen yhteys tulee siihen vaiheeseen, että se päättyy. Ketään emme voi täällä pitää omanamme ikuisesti. Kuolema katkaisee yhteyden rakkaimpiinkin omaisiimme, tärkeimpiinkin ystäviimme. Meidän on vain hyväksyttävä, että yhteyden tilalle tulee tässä kohden yksinäisyys, suru ja kaipaus. Side katkeaa.
Mutta on olemassa yhteys, jota kuolemakaan ei riko, yhteys, joka ei katkea. Se on yhteys Jumalaan. Niin tärkeää kuin yhteys ihmisiin onkin, niin hiljaisina hetkinään ihminen tietää, että vieläkin tärkeämpää on yhteys kaiken Luojaan, häneen joka on painanut meihin jäljen itsestään.
Saatamme ajatella, että hän ei meistä välitä, koska…
Yhteys toiseen ihmiseen
1) Meillä ihmisillä on luonnostaan yhteys toisiin ihmisiin katseen, puheen ja kosketuksen kautta.
2) Vanhetessa ja sairaalassa ihminen ei jaksa enää oikein puhua, kun voimat on käyneet vähiin. Silloin on vielä katseen yhteys.
3) Kun ei jaksa edes pitää enää silmiään auki, säilyy vielä kosketuksen yhteys.
4) Kun lämpimän käden kosketuskin on kadonnut, onko meillä silloin mitään yhteyttä. Meillä on muistot, mutta meillä on myös usko, uskonyhteys.
Polku mummulaan
Kun kävin X kotona. Olen tavannut hänet kyllä joitakin kertoja, mutta nyt kävimme hänen kotonaan. Menimme sinne sitä pientä polkua pitkin, joka lähtee tyttären perheen pihasta. Onhan sinne toisiakin reittejä – autolla pääsee sinne ja puhelimella. Kätevintä tuossa kohtaa oli kuitenkin käyttää polkua. Polku on kapea ja kivikkoinen. Sitä ei juosten kuljeta.
Tällä polulla on vain yksi käyttö. Se on valtatie mummolaan. Teidän jalkanne ovat tuon polun muodostaneet. Polkua on kuljettu päivittäin. Aina on ollut asiaa mummulaan.
Polku oli kivikkoinen, mutta se lupasi hyvää. Mummu oli odottamassa. Hän myös oli iloinen saadessaan vieraan.
Perillä polun päässä tuli kokonaan toisenlaiseen ympäristöön, kuin mistä oli lähtenyt. On kuin polku olisi vienyt historiassa taaksepäin maailmaan, jota ei juuri enää kohtaa. Kaikki ympärillä henki mennyttä aikaa. Pihapiiri oli sellainen kuin vuosikymmeniä sitten. Samoin sisälle päästyä. Aika oli pysähtynyt. Mutta eletty elämä oli eri tavoin näkyvissä. Ehkä juuri tuo ympäristö palautti niitä vanhoja asioita mieleen, joita hän tarinoi.
Mutta nyt tuota polkua ei kuljeta enää samalla tavalla. Sillä polku vie tyhjään taloon. Ei polulle juuri enää ole asiaa. Polku umpeutuu.
Mummu on toisenlaisen polun päässä. Jalkaisin sinne on pitkä matka. Mutta kerran meidänkin vaelluksemme päättyy ja me saamme astua tuon polun loppuun asti. Siellä meitä odottavat ne, jotka ovat tehneet matkan jo meitä ennen. Ikävä ja kaikki surut jäävät taakse.
