Hautaus – 15. ahdistuksesta, pelosta, tyhjyydestä, yksinäisyydestä
Jes 49:14-16 Herra on minut hylännyt
Ihmisen lohduttomimpia kokemuksia varmasti lienee syvä yksinäisyyden tunne. Haluamme jakaa maailmamme jonkun kanssa, emmekä vain ulkoista maailmaamme, vaan sisimpämme. On tärkeää, että joku kuuntelee meitä ja ymmärtää meitä, ajattelee meitä ja hyväksyy meidät, rakastaa meitä, vaikka tunteekin meidän heikkoutemme ja puutteemme. Silloin voimme tuntea, että emme ole maailmassa yksin, vaan että sitä on joku jakamassa meidän kanssamme, joku kaltaisemme ihminen, joka tuntee myötätuntoa meitä kohtaan, on surullinen kun meillä on vaikeaa, mutta tulee onnelliseksi, kun me onnistumme ja koemme iloa.
Kuoleman edessä me saatamme pelätä yksinäisyyttä, että jäämme osattomaksi Jumalan rakkaudesta. Syvin pelkomme silloin on, että Jumala ei huomaa meitä, että hän on unohtanut meidät.
Jumala ei kuitenkaan unohda niin kuin ihminen, vaan samalla tavalla kuin äiti muistaa lapsensa ja hoivaa tätä, niin taivaallinen Isämme muistaa meidät. Me emme siksi ole koskaan yksin, vaan meillä on turva Jumalassa.
2 Kor 4:16-18 Ulkonainen ihminen murtuu, sisäinen uudistuu. Hetken ahdistus tuo ikuisen kirkkauden.
Omaisille tieto läheisen kuolemasta on tuonut surun, hämmennyksen ja neuvottomuuden. Suru siksi, että ihminen, jota rakastimme on poissa. Hämmennys siksi, että kuolema on inhimillisesti katsoen niin lopullinen ja pelottava. Neuvottomuus siksi, että monia asioita, joita olisi pitänyt sanoa/toimittaa jäi sanomatta. Kun annamme sydämemme rauhoittua, voimme rauhassa muistella kaikkea sitä hyvää, joka X:n kautta tuli elämäämme.
X oli oppinut elämään tyytyväisin mielin vaikeuksienkin keskellä… Jumala antaa ristin kannettavaksemme. Hän tekee meidät heikoiksi ja vie työnsä päätökseen meissä aina siihen asti, että kuolemme…
Jer 15:16-18 Sanasi olivat minun iloni…Yksin olen istunut … Miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane
1) Miksi Jumalan sanat ovat ihmisen ilo? Ne ovat täynnä elämää, hyvyyttä ja rakkautta. Saamme olla Jumalaa lähellä. 2) Monesti Jumalan läheisyys ei tunnukaan siltä että siitä saisi iloa. Jumalan käsi painaa meitä. Mietimme miksi meille on käynyt näin. 3) X oli saanut haavan, joka ei parane (syöpä, reuma, sotavamma tms.). Miksi Jumala koettelee? 4) Usko tässä tilanteessa ei ole enää päättelyn asia. Joka askel, jonka särkynä tuntee jäsenissään, on samalla uskon askel, sillä Jumala, joka polttaa jäsenissä, ei päästä pakoon. 5) Luottaako silloin Jumalan hyvyyteen? Koettelemustenkin keskellä turvautuminen Jumalaan tuo syvimmän lohdun. “Herra mihin me menisimme. Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” Nämä iankaikkisen elämän sanat ovat meidän ilomme / Ilm. 21:4 Jumala on pyyhkivä joka ainoan kyyneleen.
Muuta huomattavaa: Haavojen joukossa on myös sydämen haavat. Elämään yleisesti kuuluu haavoittuvuus. Elämä satuttaa. Edes usko Jeesukseen ei estä meitä haavoittumasta. Usko tuo elämään syvää merkitystä ja onnea, mutta ei poista kipua. Hengellinen kasvu merkitsee usein juuri oman haavoittuvuutensa tajuamista.
Kun Jumala johtaa meitä elämän kolhuihin, hän tietää varsin hyvin, mitä hän tekee sillä meidän uskomme mukaan Jumala on itse myös haavoittunut. Hän on kärsinyt kipua ja kohdannut ristinkuoleman. Jumala antoi haavoittaa itseään, jotta meidän haavamme samalla parannettaisiin (Jes 53:4-5) “Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.”
