Hautaus – 14. sairaudesta, kärsimyksestä
Joh 21:18-19 Kun olit nuori, menit minne tahdoit, mutta kun tulet vanhaksi sinut vyöttää toinen ja vie minne et tahdo
Nuoruus on sitä aikaa, jolloin ei ajatella omia tekojaan eikä niiden seurauksia. Vanhana vasta ymmärtää elämästä ja miten pitää elää. Mutta silloin myös sairaudet ja vanhuuden heikkous saavuttavat meidät. Oma tahtomme joutuu koetteelle, kun olemme muiden avun tarpeessa. Tulemme riippuvaiseksi siitä, mitä muut ajattelevat ja tahtovat. Halvaantuminen sitoi X:n pyörätuoliin. Hän joutui elämäntilanteeseen, jota ei tahtonut. Myös vaikea sairaus teki elämää entisestään hankalaksi. Taistelua kesti yhdeksän vuotta. Nyt taistelu on päättynyt. Taistelu päättyi X:n omastakin mielestä hänen voittoonsa, kun hän sai kuolla. Kuolema oli hänelle voitto. Voitto jokapäiväisestä tuskasta ja halvaantuneen ruumiin vankeudesta. Tämä on myös meidän kristillinen uskomme. Elämmepä tai kuolemme, me olemme Kristuksen omat.
Jes 42:3 Ruokoa ei muserra, suitsevaa kynttilää ei sammuta
Sairastuminen vie elämän tosiasioiden eteen. Onko elämä elämisen arvoista, varsinkin jos tietää, että ei enää parane. Katkeroituminen olisi helppoa. Mutta elämää on jäljellä sairaanakin ja siitä voi myös nauttia. Elämä on Jumalan lahja. Sen arvoa ei mitata terveydellä eikä päivien määrällä. Rajallinen ja haavoittunut elämä on elämisen arvoista elämää. Kivun keskellä palaa vielä elämän liekki. Kun se on sammunut meidän silmissämme, palaa se yhä Jumalan edessä.
Samasta tekstistä on myös sellainen versio, että ko. vainaja oli lapsena saanut yhden joululahjan. Siihen maailman aikaan joululahjoja ei juuri ollut varaa antaa. Kaikessa jouduttiin säästämään. X sai lahjaksi pienenä tyttönä kynttilän ja tikkukaramellin. Se oli siksi tärkeä joulu ja X oli hyvin onnellinen. Hän istui, katsoi kynttilän palamista ja imeskeli tikkariaan. Mitä hän silloin ajatteli, mistä unelmoi, mitä rukoili? Kasvaminen aikuiseksi ja vanhaksi. Oma elämän liekki alkoi hiipumaan. Pienen tytön kynttilän katselemisesta on pitkä aika. Monta kynttilää on sytytetty ja moni kynttilä on sammunut. raamatussa elämää verrattiin öljylampun liekkiin. Ajattelemme että X:n elämänliekki on sammunut…
1 Moos 2:7 Jumala muovasi ihmisen maan tomusta
Lääkäri oli sanonut: “X elää niin kauan kuin jaksaa taistella.” Hänellä oli pahasti levinnyt syöpä eikä mitään ollut enää tehtävissä. Miten voi taistella kun tietää lopputuloksen. Kun taistelu ei tuota mitään tulosta, ei toivoa paremmasta. Se on vain viivytystaistelua. (Mikä syy silloin on taistella. Se on elämä itse, se on läheiset, asioiden saamista sille mallille, että on valmis lähtemään. Asioilla tarkoitetaan tässä itsensä valmistamista, mutta myös suhdetta toisiin ihmisiin). X jaksoi taistella 4 viikkoa. Sitten hän joutui antautumaan.
Kun Jumala loi ihmisen, hän loi tämän iankaikkisuutta varten. Iankaikkisen elämän jatkuminen ei ole kiinni lääkärin lausunnosta eikä myöskään omasta voimasta, omasta jaksamisesta. Se on kiinni yksin Jumalan voimasta. Hän on luvannut iankaikkisen elämän jokaiselle, joka turvautuu hänen Poikansa valmistamaan pelastustyöhön. “Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.” Saarn 12:7
Room 8: 35, 38-39 ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme
Kun sairaus oli jo vienyt lähes kaikki X:n voimat, ettei hän jaksanut enää edes paljon keskustella, hän hieroi vaimonsa kädessä olevia sormuksia. X ei sanonut miksi hän niin teki, mutta en voi välttyä ajatukselta, että nuo sormukset olivat nimenomaan niitä sormuksia, jotka ovat vasemman käden nimettömässä. Niitä on kannettu sormessa jo hyvin pitkän ajan merkkinä siitä lupauksesta, jonka puolisot ovat toisilleen antaneet. Se on ollut lupaus rakastaa puolisoaan myötä ja vastoinkäymisissä aina siihen asti kunnes kuolema erottaa.
Myötä ja vastoinkäymisiä, molempia on kaikkina yhteisinä vuosina varmasti ollut. Sellaisia ovat kaikki avioliitot. Siihen yhteiseen matkaan kuuluu syvää onnea, mutta myös eripuraisuutta ja vastoinkäymisiä. Kaikkien harmien ja koettelemusten jälkeen, lupaus rakkaudesta ja uskollisuudesta on kuitenkin kestänyt. Nyt eteen on tullut se ero, josta lupaus puhuu. Ero jolle me ihmiset emme voi mitään. Kuolema on erottanut puolisot toisistaan, lapset isästään ja lasten lapset ukistaan.
- Takana ovat yhteiset hetket. Ne ovat jotakin sellaista, jotka peruuttamattomasti kuuluvat nyt menneisyyteen.
- Käsillä on poissaolon luoma tyhjyys
- Edessä on suru, surun tie.
Mutta edessä on uskomme mukaan myös toivo! tämä toivo perustuu Jumalaan. Se perustuu siihen, että Jumala rakastaa ihmistä niin paljon, että hän ei anna minkään olla esteenä rakkaudelleen. Siksi Raamatussa sanotaan: rakkaus on kuolemaa väkevämpi. Kuolemakaan ei ole rakkautta suurempi. Se ei tee tyhjäksi rakkauden voimaa. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan voittaa kuoleman.
Joh 10:14-17 Asetu elämän puolelle kun et voi enää taistella kuolemaa vastaan
Lääkäri sanoi X:lle leikkauksen jälkeen, että mitään ei voida tehdä. Inhimilliset mahdollisuudet olivat loppuneet, mitkään lääketieteen keinot eivät enää tuoneet parannusta. Taistelu väistämätöntä kuolemaa vastaan oli lopulta vain viivytystaistelua.
Jossakin vaiheessa ihmisten mahdollisuuksien raja tulee vastaan. Mitä silloin voi enää tehdä, kun tietää, että terveyttä ei mikään tuo takaisin? Mitä silloin voi tehdä, kun tietää että elämän lanka on loppuun kulunut, että on aika jättää hyvästit kaikelle, puolisolleen, lapsilleen, ystävilleen ja omalle elämälleen.
Silloin on mahdollista suhtautua itseensä, elämäänsä ja kuolemaansa uudella tavalla. Voi lakata taistelemasta kuolemaa vastaan asettumalla elämän puolelle, sen elämän puolelle, mikä vielä on jäljellä. Elää sitä niin täydesti kuin se vielä on mahdollista.
Ihminen ei voi taistella kuolemaansa vastaan, mutta on eräs, joka taistelee meidän puolestamme. Hän on meidän Herramme Jeesus Kristus. Hän taisteli kuoleman valtaa vastaan kohtaamalla oman kuolemansa… Siksi meillä on lupa kääntää katseemme pois kuolemasta elämään.
Se, että luopuu taistelusta kuoleman edessä kysyy suurta luottamusta Jumalaan. Se merkitsee sitä, että voi antaa itsensä Jumalan haltuun.
Tietoisuus kuolemasta
Jes. 38: 12, 15-17
Hyvät omaiset. Kaksi kuukautta sitten surun ja murheen pilvet olivat pieniä. Ne olivat arkipäiväisiä riitoja, epäonnistumisia ja loukkaantumisia joidenkin sanoista tai ne liittyivät rahaan. Mutta mikään ei viitannut siihen, että yksi elämänne tärkein ihminen otetaan teiltä pois. Nyt murheen pilvet eivät ole vain suuria. Ne peittävät koko taivaan.
Jokainen meistä tietää kerran kuolevansa. Tämä tietoisuus erottaa meidät muusta luomakunnasta. Kukaan tosin ei halua tietää, milloin se tapahtuu. Haluamme mieluummin pyyhkiä koko ajatuksen kuolemasta pois mielestämme. Se kuuluu jonnekin kauas tulevaisuuteen. Vanheneminen tuokin kuoleman tietoisuuden lähemmäs. Lehtien kuolinilmoituksissa on pitkään ollut omia ikätovereita ja paljon nuorempiakin. Me valmistaudumme ajatukseen, että kerran meidän vuoro tulee.
Mutta joskus tietoisuus kuolemasta voi tulla mieleemme myös kesken parhaimman aikuisuuden. Se tulee silloin lääkärin suusta ja tuntuu epäoikeudenmukaiselta julmalta tuomiolta. “Syöpä on levinnyt, eikä mitään ole enää tehtävissä”
Tämä tieto tuo pelkoa ja tuskaa. Väistämätön on edessä. Sitä ei voi peruuttaa, sitä ei voi kieltää, sitä ei voi lahjoa, sille ei voi tehdä mitään. Ainoa asia, mitä voi tehdä, on hyväksyä se, pyrkiä samalla sovintoon itsensä, läheistensä ja Jumalansa kanssa.
Voin vain aavistella minkälaisia ovat olleet nuo viimeiset päivät hänen kanssaan, kun mitään ei voi tehdä muuttaakseen tilannetta paremmaksi. Usein teillä oli varmasti mielessä ajatukset: Mitä minä sanon hänelle, miten voi lohduttaa häntä, miten voin ylipäätään hänet kohdata – kun tiedän, että hän tekee lähtöä tästä elämästä. Kaikki lohduttamisyrityksemme tuntuvat lisäävän enemmän toisen taakkaa. Mitä minä sanon hänelle?
Suostuminen omaan kuolemaan
Minun silmäni katsovat alati Herraan,
hän päästää jalkani ansasta.
Käänny puoleeni ja ole minulle armollinen,
sillä minä olen yksin ja avuton.
Lievitä sydämeni tuska, ota pois minun ahdistukseni.
Katso minun kärsimystäni ja vaivaani ja anna anteeksi kaikki syntini Ps 25:15-18
Psalmi, jonka luin on kyseisen sunnuntain psalmista. Sunnuntain, jolloin yhteyttä häneen ei enää saatu, ei puheen ei katseen eikä edes käden puristuksen verran. Psalmissa sanotaan: Minun silmäni katsovat alati Herraan, hän päästää jalkani ansasta. X silmät sammuivat tälle maailmalle, mutta ehkäpä uskon silmä valvoi ja katsoi Lunastajansa ja vapauttajansa puoleen. Ainakin Vapahtajan katse oli kääntynyt hänen puoleen.
Lääkärin kanssa oli aikaisemmin puhuttu asioista suoran. Lääkäri pyysi luvan hoidon lopettamiseen, sillä ne eivät enää auttaneet. Mitään ei ollut tehtävissä. Eteen tuli väistämättömän kohtaaminen. Kivut luonnollisesti pidettäisiin pois. Tällaisen asian käsitteleminen mielessään vaatii ihmiseltä paljon: Suostua omaan kuolemaansa edellyttää melkoista sisäistä taistelua. Kuolema oikeasti on niin vaikea asia ajateltavaksi, että se yleensä laitetaan tajunnassamme syrjään. Toki se teoreettisena asiana jokainen tietää, mutta tunnepitoisen todellisuuden tasolla kysymys on eri asiasta. Kun lääkäri pyytää suostumusta hoidon lopettamiseen, ihmisen on kohdattava ajatus omasta lähestyvästä kuolemasta todellisena – vasta silloin paljastuu, mitä se meissä saa aikaan ja miten siihen oikeasti suhtaudumme. Sitä ei voi enää sivuuttaa.
Myrsky käy silloin ihmisen mielen läpi. Kuolemaa ihminen ei halua hyväksyä, vaan jonkin takaportin hän haluaa pitää auki. Jospa sittenkin. Mutta kun toivoa ei annettu elämän jatkumiselle maan päällä – kiertotiet on suljettu. On vain yksi tie ja se vie maanpäällisen elämän päättymiseen. X pohti asiaa mielessään ja lopulta suostui.
Kuolemaa lähellä X oli nuorena silloin, kun …… Mutta nuoret ihmiset eivät todellisuudessa ajattele kuolevansa. He ovat omasta mielestään kuolemattomia. X oli täynnä elämää ja elinvoimaa. Hän oli urheilijanuorukainen: Vasta sairasvuoteella katsoo kuolemaa silmiin.
Elämänsä päättymisen hyväksyminen merkitsee suurta luopumista. Me joudumme luopumaan ja hyvästelemään elämämme aikana monia rakkaita ja tärkeitä asioita. Luovumme lapsuudesta ja nuoruudesta, luovumme joistakin haaveistamme, luovumme eläkkeelle siirtyessämme työpaikastamme. Evakkona X joutui luopumaan kodistaan kaksikin kertaa. Hyvästelemme läheisiämme ja ystäviämme, hyvästelemme heitä surun ja kaipauksen kyynelin. Mutta hyvästellä itsensä kuoleman edessä ja luovuttaa elämänsä Jumalan käsiin. Se edellyttää yleensä kolmea asiaa: ensinnäkin sitä, että on sovinnossa itsensä tai menneisyytensä kanssa, omaan elämään ei tarvitse enää tarrautua. Ei ole jäänyt niin sanotusti elämätöntä elämää, se on ollut hyvää elämää, se on ollut oikeissa asioissa kiinni. Siitä voi olla kiitollinen ja siitä voi rauhallisin mielin luopua. – 2) läheisten kanssa ei ole jäänyt erityisiä ongelmia. 3) suhde Jumalaan on kunnossa.
Minun silmäni katsovat alati Herraan,…
X silmät ovat sammuneet tälle maailmalle. Teidän silmissänne välkehtii elämänliekki kyynelten läpi. – Psalmi rohkaisee teitäkin kääntämään katseenne Herraan yksinäisyyden, tuskan ja ahdistuksen keskellä. Me käymme kohti Golgatan pitkääperjantaita ja ylösnousemuksen pääsiäistä. Se muistuttaa meitä vapautuksesta, jota mitkään kuoleman kahleet eivät voi voittaa. Siksi myös te voitte turvallisin mielin jättää jäähyväiset X:lle luottaen siihen, että hän on Jumalan luona turvassa.
Invaliditeetti – Sakkokierros
Hyvät ystävät. Olemme tulleet avatun haudan ääreen. Kolme vuotta sitten hauta oli kaivettu syvemmälle. Silloin Y laskettiin haudan lepoon. Nyt laskemme X hänen syliinsä. Mutta vielä enemmän annamme hänet Jumalan haltuun.
Jumala on antanut hänelle elämän 80 vuotta sitten. Elämän aika, jonka me saamme, on muukalaisena elämistä ja vaeltamista maan päällä. Etsimme paikkaamme ja etsimme itseämme.
Monta polkua kuljemme, monessa paikassa käymme ja monta kiveä käännämme ennen kuin me löydämme elämässä sen mitä etsimme: oman paikkamme maailmassa ja rauhan sisimmässämme.
En tuntenut X, mutta saatan aavistaa, että hänen oli tehtävä hieman pidempi matka ystäviinsä nähden oman paikan löytämiseksi. Invaliditeetti on varmastikin nostattanut hänellä toisenlaisia kysymyksiä, joiden kanssa on joutunut painimaan. Ne ovat olleet kuin sakkokierroksia ampumahiihdossa. Kun muut jatkavat eteenpäin, joutuu itse ylimääräiselle kierrokselle miettimään, kuka minä olen ja miksi.
Vaikka en varmaksi tiedä, minkälaisiin ajatuksiin vamma hänet johdatti ja minkälaisia rajoituksia se käytännössä elämään toi. Ymmärtääkseni elämä ei kohtuuttomasti rajoittunut. Kävely oli hankalampaa mutta elämä muuten jotakuinkin normaalia.
…
tämän maailman paikat alkoivat käydä vähiin, kun ystävät harvenivat, puoliso kuoli ja oma terveys kävi heikoksi. Maan päälliset paikat ovat niitä joille joudumme jättämään jäähyväiset. Mutta silloin tärkeämmäksi meille voi tulla se paikka joka on iäinen ja jonka Jeesus on meille valmistanut Jumalan luokse: taivaspaikka.
Halvaantunut
1 Kun ihmiset kuulivat (Jeesuksen) olevan kotona, 2 väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. 3 Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, 4 jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. 5 Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: “Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Markus 2:1-5
Evankeliumissa halvaantunut kannetaan Jeesuksen luokse. Mietin, voinko ottaa tämän evankeliumin kertomuksen tänään siunauspuheen aiheeksi. Tämä evankeliumin parantamiskertomus ei ole tavallinen tässä tilanteessa. Siinä on oikeastaan neljä asiaa, mitä ajattelen. 1) Siinä on sairastunut, halvaantunut mies. 2) Siinä ovat toiset miehet, jotka olivat hänen ystäviään ja kantoivat häntä. 3) Siinä on Jeesus, jonka luokse mies kannetaan ja 4) lopuksi ei vain ruumiillinen parantaminen vaan Jeesuksen anteeksiantamuksen sanat. ”poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”
1) X oli kokenut halvaantumisen ja sen tuoman kamppailun elämässä. Hänelle oli tullut tutuksi halvaantumisen tuomat rajoitteet ja mahdollisuuksien kaventuminen.
Kesämökille ei enää menty nauttimaan luonnon rauhasta. Astuminen veneeseen ja siitä pois laiturille oli hankalaa kun jalat eivät toimineet kuten ennen.
Evankeliumi tuntee hänen kohtalotovereitaan. Kaksi tuhatta vuotta sitten kärsittiin samanlaisista ongelmista, mutta silloin tiede ei ollut kehittynyt. Ihminen on syvemmin sairautensa vanki.
Puoliso Y lähimpänä ihmisenä olet ollut hoitaja ja tuki ja kantaja. Evankeliumin halvaantuneella oli neljä kantajaa. X:llä vaimon lisäksi kantajien joukossa oli omat tyttäret ja ystävät.
Kantajia meistä tarvitsee oikeastaan jokainen. Sellaisia kantajia, joihin voimme luottaa, jotka pitävät meistä kiinni silloin kun oma usko ja omat voimat ovat vähissä. Se on toiselta nimeltään rakkautta. On helppo rakastaa silloin, kun sitä saa ottaa paljon vastaan. Silloin se on vaikeampaa, kun toinen on käynyt heikoksi ja on kokonaan toisen rakkauden ja kantamisen varassa. Kannettavasta itsestään tuntuu, että hän ei ole rakkauden arvoinen. Koska ei pysty mitenkään korvaamaan sitä takaisin. Se taas joka rakastaan kantaa tuntee suurempaa sisäistä kipua siitä, että ei kykene auttamaan toista enempää.
Evankeliumista näemme, että yksi kantajan tärkeimmistä tehtävistä on kantaa apua tarvitseva parantajan Jeesuksen luokse.
Ensimmäisen kerran X kannettiin Jeesuksen luokse jo lapsena, kun hänet kastettiin. Siinä meidän elämämme annettaan Jumalalle. Kun me olemme itse voimissamme, me voimme kulkea hänen luokse itse ja johdattaa toisia. Mutta kun olemme pieniä ja heikkoja, silloin tarvitsemme niitä, jotka kantavat meitä.
Elämänsä viimeisinä aikoina X:ää oli kannettu rukouksin Jeesuksen luokse. Sitä rukoukset juuri ovat. Rukouksia toisen puolesta, ne ovat sellaista kantamista, jota jokainen meistä saattaa tehdä tietämättäänkin.
Tänään tarvitaan myös kantajia. X kannetaan hautaan. Silloinkin kannamme hänet Jumalan haltuun. Mutta tämän viimeisen kantamisen matkan voimme tehdä lohdullisin mielen, sillä niin monesti hänet on jo aikaisemmin kannettu rukouksin Jeesuksen luokse.
Siellä ovat varmasti kuuluneet myös nuo samat Jeesuksen sanat, jotka hän sanoi kerran halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.” Näissä armon vakuutuksen sanoissa on taivaan autuus läsnä. Se kätkeköön hänen elämänsä nyt kokonaan, kun hän on poissa luotanne.
